• Eränkävijät oli muuttumassa tylsäksi jaaritteluksi, mutta metsästyskoirat pelastivat ohjelman

    Metsästyskoirat palasivat rytinällä Eränkävijöihin, mikä oli erinomainen veto.
    Metsästystä harrastava Mima Jämsä on tuttu kasvo Eränkävijät-sarjassa.
    Metsästystä harrastava Mima Jämsä on tuttu kasvo Eränkävijät-sarjassa. Kuva: Päivi Karjalainen
    Lukemisto|Radio ja TV
    17.11.202420:30
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    Eränkävijät-sarja tuntui jo muuttuneen pitkästyttäväksi yksinpuhelevien miesten jutusteluksi. Nyt sarjaan tuntuu löytyneen taas uutta virtaa.

    Vaikka Äijä-koira onkin ihana ja varmasti mukava juttukaveri kalastaessa, on kuitenkin hienoa, että sarjassa on taas nostettu esille erilaisia metsästyskoiria.

    Koira on tärkeä metsästäjän perheenjäsen, mutta myös tärkeä apulainen metsästyksessä. Itsestään koirastakaan ei tule hyvää metsästäjää. Ainoat tie kasvattaa pätevä metsästyskoira on laadukas koulutus ja toistojen määrä, minkä tällä viikolla esitettävä treenijakso tuo hienosti esille.

    Tämän viikon jaksossa Katilla on tärkeä päivä, kun suomenpystykorva Ruska pääsee osoittamaan kykynsä linnunhaukkukokeessa. Myös Karkkilassa on luvassa jännittävä päivä, kun Teemun ja Miman pointteri Abby pääsee treenaamaan kyyhkyjen kanssa.

    Iki-ihanalle Sukka-koiralle terveisiä sinne paremmille metsästysmaille!

    Eränkävijät sunnuntaina 17.11.2024 klo 18.15 TV1:ssä
    Lisää aiheesta
    • Viivi Kontinen sai karkeakarvaisen saksanseisojan pennun lahjoituksena.

      Erä | Metsästystä aloitteleva Viivi Kontinen, 15, sai haaveilemansa saksanseisojanpennun lahjoituksena

      Tilaajalle
    • Tämä koira suorittaa noutoa mielellään, iloisesti ja nopeasti.

      Erä | Vanhat tavat joutavat romukoppaan – kouluta koiraasi sen omilla ehdoilla

    • Anna-Mari Piitulainen pitää kokemustensa perusteella realistisena, että koiria voitaisiin käyttää metsätuhojen paikantamisessa.

      Lemmikit | Mintti haistaa tuhoisat käävät vaikka maan alta: Koiran kirsusta työkalu metsissä miljoonavahingot aiheuttavien sienten tunnistukseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Eränkävijät
    metsästyskoirat
    TV1
    suomenpystykorva
    metsästys
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten