Murron palkkatyö vei häntä ulkomaille keskimäärin 60 päivää vuodessa, ja päälle tulivat työt kotitilalla. Kuormituksen kasvettua tuotantosuunta vaihtui lypsykarjasta lihakarjaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
Wilma Murron äiti oli tuskin nähnyt lehmiä parikymppisenä, sitten hän tapasi lavatansseissa karjatilallisen
Maatalousyrittäjä Sari Murto kertoo, miksi tyttären nimen alkukirjain on W eikä V.Tilaajalle
Sari Murto on nähnyt monen nuoren kohdalla, että seiväshyppy on joko–tai-laji: ”Aika räväkkä henkilö saa olla, että siitä innostuu, mutta jos seiväskärpänen puree, se on menoa sitten.” Kuva: Jaana KankaanpääMaatalousyrittäjäksi voi päätyä monenlaisilla tavoilla, esimerkiksi ekonomin pätevyydellä. Näin kävi aikoinaan Sari Murrolle.
Parinkymppiseksi asti hänen kosketuksensa maaseutuun oli se, että hän oli nähnyt lapsuuden kesinä mummolassa Keski-Suomessa viisi lehmää ja heinäseipäitä.
”Mutta niin siinä sitten kävi, että satuin löytämään miehen, joka sattui olemaan maalta”, Murto kertoo.
1980-luvun puolivälissä turkulainen Sari, tuolloin sukunimeltään Hämäläinen, kävi innokkaasti lavatansseissa. Tanssipariksi sattui useita kertoja kuusjokelainen Matti Murto, ja vuonna 1987 Sari ja Matti lähtivät yhtä matkaa pois Laurilan tanssilavalta Marttilasta.
Liikunta on aina ollut Sari Murron sydäntä lähellä. Hänelle oli itsestäänselvää, että myös jälkikasvulle pitää tarjota mahdollisuus liikunnan riemuun.
Sillä tiellä he ovat edelleen, mutta kerrotaan kuitenkin, mitä kaikkea tässä välissä on tapahtunut.
Lavatanssikesän jälkeen kumpikin lähti tahoilleen opiskelemaan. Sarin opiskelupaikka oli Turun Kauppakorkeakoulussa, Matti puolestaan opiskeli maataloustiedettä Helsingin yliopistossa.
Vuonna 1992 Sari ja Matti menivät naimisiin ja muuttivat rivitaloon Raatalan kylään Matin kotikuntaan Kuusjoelle, joka nykyisin on osa Salon kaupunkia.
Saatuaan kansainvälisen markkinoinnin opiskelut pakettiin vuonna 1994 Sari Murto aloitti työt vientiyrityksessä. Samana vuonna Sari ja Matti tekivät tilakaupat Matin vanhempien kanssa ja esikoinen, Kalle, syntyi. Seuraavana vuonna nuori perhe muutti Välimaan tilalle.
Sari Murron ei ollut tarkoitus olla tilan töissä apuna kuin satunnaisesti ja tarvittaessa.
”Opettelin lypsykarjaan liittyviä töitä sen verran, että osasin olla avuksi.”
Oman jaksamisen rajat alkoivat kuitenkin tulla vähitellen vastaan. Lypsykarja vaatii hoitoa, olipa oma univelka millaista tahansa. Kun samaan yhtälöön yhdistää pikkulapsiarjen ja sen, että Sari Murron työ vei häntä ulkomaille keskimäärin 60 päivää vuodessa, hänen oli pakko todeta, että nyt tarvitaan muutosta.
Ensin tilan tuotantosuunta vaihtui lypsykarjasta lihakarjaan. Vuonna 1998 Sari Murto jättäytyi pois palkkatöistä ja perusti oman konsultointiyrityksen, sillä yrittäjänä hän pystyi vaikuttamaan ajankäyttöönsä paremmin kuin ulkopuolisella töissä ollessaan.
Samana vuonna perheeseen syntyi tytär Wilma, josta valtaosa suomalaisista onkin kuullut.
Tyttären etunimen W-kirjain ei muuten ole sattumaa. Sari Murto oli nimittäin lukioaikoinaan vaihto-oppilaana Australiassa pienessä Rylstonen kylässä parisataa kilometriä Sydneystä luoteeseen. Isäntäperheen äidistä Wilma Dunnista tuli Sari Murron elämään tärkeä henkilö ja myöhemmin inspiraatio tyttären etunimelle.
Sari Murto on edelleen yhteyksissä 89-vuotiaan Wilma Dunnin kanssa, ja myös Sarin molemmat lapset ja Matti ovat tavanneet tytär-Wilman etunimen esikuvan.
Liikunta on aina ollut Sari Murron sydäntä lähellä. Hänelle oli itsestäänselvää, että myös jälkikasvulle pitää tarjota mahdollisuus liikunnan riemuun.
Erityisesti yleisurheilu tuntui olevan Kallen ja Wilman mieleen, eikä kotipaikkakunnalla paljon muita lajeja ollut tarjollakaan. Kotiseura oli Kuusjoen Humu.
Sari Murto teki pienessä maaotteluhengessä havainnon asiasta, jossa suomalaiset valitettavasti näyttivät häviävän ruotsalaisille.
Wilman ollessa 11-vuotias äiti ja tytär siirtyivät parempien harjoitusmahdollisuuksien perässä Salon Vilppaaseen. Sari-äiti kävi ensin Yleisurheiluliiton järjestämän lastenohjaajakurssin ja lasten kasvettua myös nuortenohjaajakurssin.
Kun Wilma 13–14-vuotiaana alkoi toden teolla innostua seiväshypystä, äiti kävi vielä seiväshyppyvalmentajakurssin. Sari Murto kuvailee, että seiväshyppy on joko–tai-laji.
”Aika räväkkä henkilö saa olla, että siitä innostuu, mutta jos seiväskärpänen puree, se on menoa sitten. Sen olen nähnyt monen lapsen ja nuoren kohdalla.”
Sari Murto
Syntynyt 1965 Turussa.
Asuu Salon Kuusjoella Varsinais-Suomessa. Perheeseen kuuluu puoliso Matti Murto ja aikuiset lapset Kalle ja Wilma perheineen.
Vuoteen 2023 asti lihakarjatilan yrittäjänä Välimaan tilalla Kuusjoella. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen keskittynyt erityisesti OP Lounaismaan hallitustehtäviin, Yleisurheilufanit ry:n puheenjohtajan pestiin, tilan nuoren polven auttamiseen ja Salon Vilppaassa valmentamiseen.
Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Tehnyt muun muassa kansainvälistymisen ja markkinoinnin konsultointia yrittäjänä ja työskennellyt vientiyrityksessä.
Harrastaa liikuntaa, erityisesti maastopyöräilyä ja hiihtoa. Pitää rakentamisesta ja remontoinnista.
Tytär Wilma Murto tunnetaan seiväshypyn arvokisamitalistina.
2010-luvun alussa Välimaan tilan työnjako muuttui vähitellen, sillä Matti Murron aika alkoi mennä entistä enemmän LSO-osuuskunnan luottamustoimissa. Sari Murto alkoi ottaa enemmän vastuuta tilan töistä ja jättää konsultointitehtäviä vähemmälle.
Kun Wilman seiväshyppyinnostus kasvoi kasvamistaan, tyttären harrastuksesta tuli äidille puolipäivätyö. Kuusjoella, kuten monessa muussakaan maaseutupitäjässä, ei ole juurikaan julkista liikennettä, joten urheilukentille pääseminen vaatii autokyytiä – varsinkin, kun kuljetettavana on 3–4 metrin pituisia seipäitä.
Sari Murto laskee istuneensa Wilman yläkouluaikoina tyttärensä kanssa autossa 500 kilometriä viikossa. Harjoituksiin ei tarvinnut kuskata enää siinä vaiheessa, kun Wilma muutti Turkuun opiskelemaan urheilulukioon, mutta samaan aikaan kisamatkat alkoivat pidentyä, joten satunnainen kuljetustarve jatkui edelleen.
Kun Wilma alkoi hypätä kotimaan rajojen lisäksi ulkomailla, Sari Murto teki pienessä maaotteluhengessä havainnon asiasta, jossa suomalaiset valitettavasti näyttivät häviävän ruotsalaisille.
Ruotsalaisilla yleisurheilufaneilla oli nimittäin yhtenäiset kisakatsomoasut, ja kaiken kaikkiaan länsinaapurit muodostivat katsomoon sinikeltaisen seinämän. Suomen lippuja sen sijaan näkyi sattumanvaraisesti siellä täällä.
Tämä sai Sari Murron sisuuntumaan, sillä kyllähän suomalaiset yleisurheilijat ansaitsivat yhtä näyttävät kannustusjoukot.
Hän päätyi muutaman muun aktiivisen yleisurheilun seuraajan kanssa perustamaan Yleisurheilufanit ry:n, jonka puheenjohtajana hän toimii edelleen. Yhdistyksen päätarkoituksena on järjestää kisamatkoja yleisurheilun arvokisoihin ja kehittää katsomokulttuuria.
Sari Murto valmentaa edelleen seiväshyppyä Salon Vilppaassa. Hän harrasti itsekin nuorena yleisurheilua koripallon ja lentopallon ohella. ”Mutta kutakin vuoden pari ja vain kerran viikossa”, hän lisää. Kuva: Jaana KankaanpääToistaiseksi Sari Murron ikimuistoisin yleisurheiluhetki oli Münchenin EM-kilpailuissa vuonna 2022, kun tytär hyppäsi kultamitalin arvoisesti.
Tällä vuosikymmenellä Sari Murto on saanut olla aikuisille lapsilleen ihan vain äiti, sillä tyttärestä on tullut ammattilaisurheilija, joka puhuu äitinsä kanssa mieluiten arkisista asioista eikä urheilusta.
Lisääntyneen vapaa-aikansa Sari Murto on käyttänyt tehokkaasti. Koronapandemian velloessa maailmalla hänellä ei ollut tekemisen puutetta, sillä poika Kalle alkoi rakentaa taloa itselleen ja Sanni-vaimolleen 500 metrin päähän tilakeskuksesta.
Myös seiväshyppy on edelleen mukana Sari Murron elämässä muutenkin kuin kisakatsomossa.
Talonrakennus oli osa sukupolvenvaihdossuunnitelmaa, joka oli tarkoitus toteuttaa joskus tulevaisuudessa.
Koska Sari Murto on lapsesta asti ollut kiinnostunut rakentamisesta ja remontoinnista, omakotitaloprojekti jäi lopulta enemmän hänen kuin Matin tai Kallen vastuulle. Talo saatiin muuttovalmiiksi keväällä 2022.
Kalle ja Sanni ehtivät asua siinä vuoden päivät, kun Kallen aloitteesta tilalla ryhdyttiin tekemään sukupolvenvaihdosta, ja loppujen lopuksi tilanpito siirtyi Kallen vastuulle ripeällä tahdilla vuonna 2023. Lopulta kävikin siis niin, että nuoripari muutti Välimaan tilakeskukseen ja Sari ja Matti uuteen taloon.
Sarin Murrolla on vaihto-oppilasvuodestaan muistona rakkaan australialaisen ystävän ja vaihto-oppilasvuoden perheen äidin Wilman tekemä kello sekä kengurun talja. Vieressä komeilee Wilma-tyttären palkintopokaali. Kuva: Jaana KankaanpääParhaillaan Sari Murto on mielissään siitä, että elämä kulkee hieman rauhallisempaa tahtia kuin viime vuosikymmeninä. Hän keskittyy OP Lounaismaan hallitustehtäviin, joissa hän pääsee hyödyntämään kauppatieteilijätaustaansa. Lisäksi hän auttaa nuorta polvea tilanpidossa, kun tarvetta ilmenee.
Myös seiväshyppy on edelleen mukana Sari Murron elämässä muutenkin kuin kisakatsomossa. Hän nimittäin valmentaa edelleen Salon Vilppaassa.
”Kun Wilman ura siirtyi ammattilaisten käsiin, minun piti miettiä, onko yleisurheilu myös minun harrastukseni, vai teinkö tätä vain tyttären takia. Totesin, että on tämä myös minun juttuni.”
”Minun piti miettiä, onko yleisurheilu myös minun harrastukseni, vai teinkö tätä vain tyttären takia”, Sari Murto pohtii suhdettaan lajiin, kun Wilma Murron valmennus siirtyi ammattilaisten huomaan. Kuva: Jaana Kankaanpää- Osaston luetuimmat
