Jarno Paalasmaa myöntää itsekin kallistuvansa kaverivanhemman rooliin väsyneenä tai kiireisenä. Kuva: Jarno Mela
Tämä haitallinen kasvatustyyli näkyy romahtaneiden Pisa-tulosten taustalla, kertoo rehtori Jarno Paalasmaa
Koulumenestyksen heikentymisen taustalla on monimutkainen ongelmavyyhti. Tulosten romahduksesta ei pidä syyttää vain kouluja ja opettajia, toteaa rehtori ja uusperheen isä Jarno Paalasmaa.Tilaajalle
Vantaan seudun steinerkoulun rehtori Jarno Paalasmaa kokee viettäneensä hyvän lapsuuden Hämeenkyrössä. Perinteeksi on muodostunut kalareissu ystävien kanssa kesäisin kotiseudulle. Kuva: Jarno MelaJarno Paalasmaan puhelin on soinut viime aikoina tiuhaan.
Hänelle on sadellut yhteydenottopyyntöjä ympäri Suomen. Ihmiset ovat pyytäneet häntä puhumaan kaverivanhemmuuden ja kasvatuksen ääripäiden ongelmista muun muassa kouluihin ja kirjastoihin.
Yhteydenotot kertovat Paalasmaan mielestä siitä, että kaverivanhemmuus näkyy joka puolella Suomea.
Haastattelunkin aikana Vantaan seudun steinerkoulussa hänen puhelimensa pirahtaa useamman kerran – ei tosin luentopyyntöjen vuoksi vaan rehtorin työn vuoksi.
Tuoreessa tietokirjassaan Paalasmaa käsittelee kaverivanhemmuutta ja sitä, mikä on sopiva määrä rajoja ja vapautta lapselle.
Kirja pohjautuu humanistiseen kasvatusperinteeseen, joka korostaa käytännönläheisyyttä ja luonnonläheisyyttä.
Kaverivanhemmuus on Paalasmaan mukaan kuin varkain yleistyvä kasvatustyyli, jossa vanhempi kysyy jatkuvasti lapsen mielipidettä ja pyrkii olemaan lapselleen mahdollisimman paljon mieliksi.
Kaverimaiseen vanhemmuuteen kallistuvat hänen mukaansa niin äidit kuin isätkin.
”Kyse on kuitenkin riippuvuudesta ja sairaudesta. Ei puhelimia ja tietokoneita tarvita oppilaiden motivoimiseen.”
Paalasmaan mukaan kaverivanhemmuus on eräs syy suomalaisten lasten romahtaneisiin Pisa-tuloksiin, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua.
Paalasmaan mielestä koulumenestyksen heikentymisen taustalla on monimutkainen ongelmavyyhti. Tulosten romahduksesta ei hänen mielestään pidä syyttää vain kouluja ja opettajia.
”Meillä on yhä enemmän lapsia, jotka eivät ole tottuneet tekemään epämukavia asioita. Lapset ovat tottuneet, että kaikessa kysytään heidän mielipidettään.”
Epämukava asia monelle saattaa olla esimerkiksi läksyjen tekeminen ja kokeisiin lukeminen.
”Oppiminen tapahtuu kuitenkin tahdon kautta ja vaatii työtä”, hän sanoo.
Paalasmaa toteaa, että kaverivanhemman roolin taustalla on lapsen kehitysvaiheiden ymmärtämättömyys. Lapset nähdään pieninä aikuisina, eikä lasten anneta olla lapsia.
”Kouluja uudistettaessa arvostetaan liikaa lapsen itseohjautuvuutta. Opettajan rooli on kaventunut. On kuitenkin niin, että oikeanlainen opettajajohtoisuus tuottaa hyvää oppimista. Opettaja on toimintojen ohjaaja ikävaihetta vastaavalla tavalla”, Paalasmaa toteaa.
Jarno Paalasmaa
Tietokirjailija ja kasvatusvaikuttaja.
Työskentelee rehtorina Vantaan seudun steinerkoulussa.
Kotoisin Hämeenkyröstä. Mökkeilee Visuveden kylässä Ruovedellä Pirkanmaalla.
Harrastaa kalastamista, salibandya, kirjoittamista ja lukemista.
Perheeseen kuuluu Maria-vaimo, 9-, 14- ja 17-vuotiaat tyttäret sekä Morris-koira.
Motto: Vähemmän on enemmän.
Heikentyneissä oppimistuloksissa näkyvät hänen mielestään myös digilaitteiden seuraukset. Paalasmaan mukaan digioppimista yliarvostetaan Suomessa. Puhelimia tai tietokoneita ei tarvita oppilaiden motivoimiseen.
”Kouluihin tarvittaisiin tiukempi lainsäädäntö puhelimien suhteen. Kännyköiden osalta kyse on kuitenkin riippuvuudesta ja sairaudesta”, Paalasmaa sanoo.
Oppimistuloksia heikentää myös sosiaalisen median tarjoama lyhytkestoinen liikkuva kuva.
”Perinteinen kirjojen lukeminen kehittäisi paremmin kunnollisen oppimisen edellyttämää pitkäjännitteisyyttä ja keskittymiskykyä.”
Steinerkouluissa pitkäjänteisyyttä kehitetäänkin muun muassa siten, että opettajan sanelemasta tekstistä oppilaat kirjoittavat itse muistiinpanoja.
Paalasmaa sanoo, että luonto kasvattaa meitä suhtautumaan elämään kunnioittavasti. ”Tulevaisuudelle on tärkeää, että luonto ymmärretään itseisarvona eikä vain hyötykohteena.” Kuva: Jarno MelaKaverivanhemmuuden vaikutukset näkyvät lapsissa hänen mukaansa päiväkoti-ikäisistä teini-ikäisiin asti.
Sen seuraukset ovat huolestuttavia: lapsista tulee itsekkäitä ja sosiaalisesti kömpelöitä. Paalasmaa viittaa kehityspsykologiseen tutkimukseen: psykologian professori Lea Pulkkisen mukaan ääripään kasvatusilmiöt, johon kaverivanhemmuuskin kuuluu, johtavat käytösongelmiin ja impulsiiviseen käyttäytymiseen.
Kaverivanhempi itse on puolestaan usein taipuvainen uskomaan oman lapsensa syyttömyyteen esimerkiksi kiusaamistilanteissa ja näkemään syyn opettajissa tai muissa lapsissa, usein molemmissa.
Paalasmaan mukaan kaverivanhempi lähtee selvittelemään tilannetta puolustusasianajaja-asenteella ja olettaa asian menneen juuri niin kuin oma lapsi on sen kertonut.
Pahimmillaan tilanteet ovat johtaneet siihen, että opettajan puuttuessa lapsen huonoon käytökseen saattavat vanhemmat haluta jopa vaihtaa opettajaa.
Tällaisissa tilanteissa rehtorina ja opettajana työskentelevä Paalasmaa on huomannut, että Wilma-viestejä paremmin toimii kasvotusten tapaaminen.
”Jos vanhemmat eroavat, alakouluikäisen ei kuulu tehdä päätöstä siitä, kuinka usein kotia vaihdetaan tai kumman luona asuu.”
Paalasmaa itse on kahden lapsen isä ja yhden isäpuoli. Perheen elämä nojautuu aikuisten asettamiin rajoihin ja rakenteisiin. Se muodostaa turvallisen kehikon arkeen.
”Lasta pitää toki kuunnella ja ymmärtää. Omilta lapsiltani saatan kysyä, mitä he haluaisivat syödä päivälliseksi, mutta silti minä teen päätöksen siitä, mitä kaupasta ostetaan ja mitä ruuaksi tehdään.”
Paalasmaan nuorin lapsi vaihtaa kotia viikon välein, sillä vanhemmat ovat eronneet.
”Jos vanhemmat eroavat, alakouluikäisen ei kuulu tehdä päätöstä siitä, kuinka usein kotia vaihdetaan tai kumman luona asuu. Lapsen toiveita voi kuunnella, mutta päätösvastuu on kokonaiskuvan hahmottavilla aikuisilla. Sen sijaan teini-ikäinen on viisasta ottaa jo enenevissä määrin mukaan päätöksentekoon”, hän sanoo.
Lasten pitää saada kiipeillä puihin, sillä luontokin opettaa rajoja, sanoo Jarno Paalasmaa. Kuva: Jarno MelaPaalasmaa on kasvanut pienyrittäjävanhempien lapsena Hämeenkyrössä.
Nytkin ollaan itse asiassa maaseutumaisessa miljöössä. Harsomainen lumihuntu peittää vielä Vantaan seudun steinerkoulun pihaa Vantaan ja Keravan rajalla, mutta vain muutaman kuukauden kuluttua puutarhasta leviää jo omenapuiden ja luumupuiden kukkasten tuoksu.
Lähellä sijaitseva pelto näyttää koskemattomalta, mutta lumihunnun peittämän mullan alla on 3. luokkalaisten kylvämät rukiinsiemenet. Alkusyksystä vilja leikataan, puidaan, erotellaan jyvät akanoista, tehdään jyvistä jauhoa ja lopulta leivät.
”Steinerkoulussa pyritään käytännönläheiseen suhteeseen luonnon kanssa. Metsäretkille lähdetään säällä kuin säällä. Tavoitteena on luoda tunneside luontoon ja tuoda maailmaa luonnon avulla ymmärrettäväksi”, Paalasmaa avaa steinerpedagogiikkaa.
Paalasmaalla onkin valoisaa sanottavaa erityisesti maataloutta harjoittaville vanhemmille.
”Kun arjessa on luonnostaan tekemistä, niin uskon että perheessä on vähemmän kaverivanhemmuutta.”
Mutta miksi?
”Maaseudulla ollaan lähtökohtaisesti työssä kiinni. Pieni lapsi oppii jäljittelemällä vanhempiaan. Uskon, että maaseudulla on sellaista maalaisjärkeä”, Paalasmaa kiteyttää.
Jutussa on käytetty lähteenä Jarno Paalasmaan tietokirjaa Vapaus ja rajat – Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (2024).
Juttua korjattu 6.3. klo 10:17. Artikkelissa oli virheellinen tieto, että rukiinsiemeniä istutetaan. Todellisuudessa siemeniä kylvetään.
- Osaston luetuimmat
