

Puulaatikko on täynnä perunoita. Tai siltä se näyttää. Oikeasti laatikon pohjalla on kevyttä täytettä, eivätkä sen päälle asetellut mukulatkaan ole kasvaneet maan povessa.
Vaikka teknisesti nämä potut ovat kyllä syntyneet maan alla. Ne on pyöritelty käsin työpajassa Kansallisoopperan alapuolella levittäytyvässä kellarissa.
Täällä on viime kuukausina valmistettu tuhansia perunoita marraskuussa ensi-iltansa saavaa Pohjalaisia-oopperaa varten. Esitys kertoo uutteruudesta ja vuodenkierrosta maanviljelyn kautta.
Valtavan perunapellon toteutusta alettiin suunnitella jo vuosi sitten. Aluksi pohdittiin, voisiko lavalle kantaa oikeita perunoita. Siinä vaiheessa tarpeisto löi jarrua pohjaan.
”Käymme koko ajan keskustelua taiteellisen työryhmän kanssa. Heillä on toiveet, meillä jonkin sortin realiteetit”, tarpeistonvalmistuksen teosvastaava Mikko Salmi muotoilee diplomaattisesti.
Kompromissina päätettiin, että oopperan mainoskuvauksiin hankittiin perunalasti suoraan kotimaiselta tilalta. Kuvausten jälkeen ne toimitettiin Uudenmaan alueella sijaitsevalle riistayhdistykselle riistaeläinten ruokintaan.
Näyttämölle oikeita mukuloita ei sen sijaan oteta. Oopperaa esitetään marraskuusta tammikuulle, eivätkä eteenpäin juoksevat viikot ole aidoille perunoille armollisia.
Esityskauden jälkeen lavasteet, puvut ja tarpeisto myös varastoidaan odottamaan uutta paluuta näyttämölle. Varastohyllyssä vuosia muhivat perunat eivät houkuttele.


”Että ehkä tehdään semmoisia perunoita, jotka eivät satu.” Mikko Salmi
Varsinainen perunateatteri alkoi keväällä, kun kymmenet ihmiset tarttuivat jättiurakkaan. Perunoita pyöritellään luultavasti aina ensi-iltaan saakka.
Perunan sydän puristetaan kasaan vesisaavissa uitetusta sellupahvista. Samaa materiaalia käytetään myös lavalle pystytettävässä jättimäisessä perunapellossa.
Pienet kikkareet nostetaan kuivumaan hyllyköille, joilla on aiemmin säilytetty ballerinojen röyhelöisiä tanssihameita.
Sitten alkaa kinkkisempi vaihe. Sellupahvi pitää saada näyttämään oikealta mukulalta. Pintamateriaaleja testattiin huolella.
”Kokeilimme esimerkiksi pomppivatko perunat. Näyttämö on kalteva, joten jos siihen kippaa laatikollisen perunoita, ne ovat kohta orkesterimontussa tuubassa”, Salmi kertoo.
Lopulliseen reseptiin päätyi ekovilla, kaoliinia eli jauhettua savea ja tapettiliisteriä. Massa värjätään tarpeen mukaan vaalean uuden perunan ja tummemman syysperunan kaltaiseksi.
”Pinnan pitäisi kestää sen verran pyöritystä, ettei ihan murene.”
Voi olla, että Salmen tiimi tekee esitykseen vielä erikseen heittoperunoita, jotka kestävät vähän kovempaakin käsittelyä. Eräässä kohtauksessa kymmenet tanssijat nimittäin heittävät perunoita ilmaan.
”Että ehkä tehdään semmoisia perunoita, jotka eivät satu”, Salmi hymähtää.

Täysiltä näyttävät säkit eivät saa olla liian painavia.
”Etenkin solistit ovat ensisijaisesti esiintymässä ja laulamassa, eivätkä perunatyöläisiä.”
Näyttämöllä harva asia on sitä, miltä katsomoon näyttää.
Salmi esittelee puukkoa, jonka terä painautuu kahvan sisään. Kauniit kristallipikarit ovat muovia, sillä oikeaa lasia ei voi viedä näyttämölle rikkoutumisvaaran vuoksi.
Entä mitä tekevät muoviset pakastuspullot tarpeistovaunussa? Maalikerros muuttaa ne metallisiksi pontikkakanistereiksi.
”Ihminen näkee sen, minkä haluaa nähdä. Meidän ei tarvitse kuin vähän ruokkia ajatusta, niin katsoja näkee jotain uutta.” Mikko Salmi

Työ tarpeistossa on käytännössä mitä omituisempien pulmien ratkomista.
Erään kerran Salmen piti keksiä, miten elävä vauva saataisiin syntymään munasta näyttämöllä.
”Se oli ihan hauska projekti. Oli hienoa nähdä kohahdus yleisössä.”
Sibelius-balettiin haluttiin puolestaan kohtaus, jossa isä lukee lapselle, mutta yllättäen kirjan sivut lähtevät lentoon.
”Saimme sen jopa toimimaan, mutta narujen virittelyä oli niin paljon, että kohtaus tehtiin lopulta projisoinnilla.”
Juuri tekniset ratkaisut ja illuusioiden luominen ovat Salmesta valtavan kiinnostavaa. Näyttämöllä voi tapahtua mitä tahansa.
”Ihminen näkee sen, minkä haluaa nähdä. Meidän ei tarvitse kuin vähän ruokkia ajatusta, niin katsoja näkee jotain uutta. Se on teatterin taikaa.”