• Virhe perukirjassa voi johtaa suuriin veroihin – muista ainakin nämä omaisen kuoltua

    Kuoleman jälkeisessä paperityössä yksikin väärä sana tai muotoilu voi aiheuttaa ison vahingon.
    Omaisen kuolema tuottaa suuren surun, ja silloin saattaa perinnönjaossa tehdä kohtalokkaita erehdyksiä
    Omaisen kuolema tuottaa suuren surun, ja silloin saattaa perinnönjaossa tehdä kohtalokkaita erehdyksiä Kuva: Carolina Husu
    Lukemisto|Koti
    31.12.202212:00
    Jarmo Hankivaara

    Hautauspalvelu Aavan perustaja ja osakas Laura Andersson Salosta hoiti ihmisten perunkirjoituksia ja muitakin kuolemaan liittyviä paperiasioita työskennellessään 15 vuotta pankkialalla. Nyt hän hyödyntää tietämystään omassa yrityksessään, jonka toimialaan kuuluu hautauksen lisäksi sovittu määrä paperityötä.

    Andersson kertoo, mitä hankalia tilanteita perikunnalle voi tulla eteen.

    Estä perinnön valuminen

    Leskellä voi olla paljon omaisuutta, mutta hänen kuollut puolisonsa on ollut rutiköyhä.

    Jos avioehtoa ei ole ja vainajalla on usean puolison kanssa lapsia, vaarana on lesken perinnön valuminen kuoleman hetkellä puolison aiemmista liitoista syntyneille lapsille – olivatpa nämä leskelle kuinka kaukaisia tahansa ja vaikka hän oli ajatellut säästäneensä omaisuutensa nimenomaan omille lapsilleen.

    Tällöin lesken on muistettava vedota oikeuteensa pitää oma osuutensa perinnöstä jakamattomana. Hänen on kuitenkin järjestettävä ositus omana elinaikanaan, muuten sama tilanne on edessä hänen kuoltuaan.

    Varmista jatkuvuus

    Jokaisella tulisi olla edunvalvoja mietittynä siltä varalta, että itse ei pystysi enää huolehtimaan asioistaan. Samoin olisi mietittävä, kuinka tällöin hoidetaan vaikka tilan asiat.

    Hoidettavat asiathan voidaan myös jakaa, jos ne on määritelty etukäteen: yksi hoitaa maatilan asiat ja toinen esimerkiksi terveyteen liittyviä asioita.

    Huonoin tilanne on, että tilan hoidosta ei ole sovittu ja lisäksi tilaa ei ole lupa myydä. Lupa kiinteistön myymiseen pitää lukea selkeästi edunvalvontavaltakirjassa. Sen puuttuessa tila saattaa rapistua käyttämättömänä ja huoltamattomana useita vuosia, kun taas toisessa tilanteessa se olisi voitu myydä hyvässä kunnossa.

    Rintaperillisen asema on vahva

    ”Teen sinusta perinnöttömän” -sutkautus kuuluu toisinaan elokuvissa ja tv:ssä, ja viihteeseen se kuuluukin.

    Todellisuudessa se on helpommin sanottu kuin tehty.

    Edes testamentilla ei voi rajata rintaperillisten lakiosuutta pois, vaikka vanhempien ja lasten välit olisivat olleet erittäin huonot.

    Poikkeuksia ovat tilanteet, joissa perillinen on syyllistynyt raskaisiin rikoksiin, osoittautunut yhteiskuntakelvottomaksi tai on loukannut eläessään vainajaa pahimman kaavan mukaan.

    Jatkaja merkittävä perukirjaan

    Perukirjaan on tärkeää merkitä, jos joku jatkaa maatilan pitoa. Näin saadaan verotukseen tarvittavat huojennukset.

    Jälkeenpäin sukupolvenvaihdospykälää on enää hankalaa saada mukaan, joten taloudellinen tappio voi olla suuri.

    Jutusta on otettu pois kohta, jossa kerrottiin jakamattomien kuolinpesien olevan riski osakkaille. Jutussa väitettiin virheellisesti, että sisarukset voivat joutua tietyssä tilanteessa omalla perintöosuudellaan kuolinpesän jaossa toistensa maksumiehiksi. Velat voivat pienentää kuitenkin vain taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen omaa perintöosuutta. Korjattu 2.1. klo 13.30.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistajaksi tullaan usein perinnön kautta. Metsää voi hoitaa itse tai hankkia apua ja neuvoja esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksistä, Suomen metsäkeskuksesta tai muilta metsäalan toimijoilta.

      Mitä metsää perivän on hyvä tietää perinnön saatuaan? Kysyimme Metsäkeskuksen asiantuntijalta

    • Näin sukupolvenvaihdos Leppästen metsätilalla hoidettiin onnistuneesti

    • Kuolinpesän metsäomaisuus kannattaa selvittää mahdollisimman nopeasti

    • Kun metsätilojen kysyntä on kova, metsätila myydään usein korkeampaan hintaan kuin perukirjaan on merkitty. Maaseudun rakennuksissa on päinvastainen tilanne. Molemmissa tapauksissa perintöveron oikaisulla koituu säästöä veroihin.

      Perintöveron oikaisulla voit säästää tuhansia euroja perinnön myynnissä – Sadan tuhannen perinnöstä yli 7 000 euron verosäästö

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen