
”Aamu oli aurinkoinen ja taivas kirkas”, 86-vuotias Teruko Yahata kertoo eläväisesti elokuun 6. päivän aamusta 1945. Hän oli kahdeksanvuotias ja menossa kotinsa pihalle.
”Yhtäkkiä näin niin kirkkaan valon, että kaaduin ja menetin tajuntani. Kun heräsin, paine oli lennättänyt minut monta metriä talon sisälle, savua oli kaikkialla ja isä kantoi isoisoäitiä selässään.”
Äiti veti tytön talon raunioista, kääri Terukon ja tämän neljä sisarusta, vanhemmat, isoäidin ja isoisoäidin paksuihin futon-patjoihin ja päätti, että perhe pysyy loppuun asti lähekkäin.
”Muistan vieläkin sen ihanan lämmön ja turvan, jonka sain perheen läheisyydestä ja peitteistä.”
Yahatan näkemä valoilmiö tuli parin kilometrin päästä, missä amerikkalaisten pudottama atomipommi räjähti 600 metrin korkeudessa kello 8.15.
Kaunis kesäaamu oli hetkessä pelkkää kaaosta: valtava räjähdys, paineaalto ja tuhansien asteiden kuumuus muutti kaupungin tuhkaksi, sulatti raudan, poltti ja höyrysti ihmiset elävältä. Eloon jääneet huusivat apua ja vettä.

Little boy -uraanipommi tappoi heti 70 000 ja muutamassa vuodessa 200 000 ihmistä. Kolme päivää myöhemmin Nagasakiin pudotettu Fat man -plutoniumpommi vei heti 40 000 ja pian 100 000 ihmisen hengen.
USA ei ole koskaan pyytänyt iskujaan anteeksi.
Kammottavista tapahtumista kertoo Hiroshiman Memorial Center ja etenkin tapahtumaa kuvaava video. Lähellä on myös yksi iskussa osittain pystyyn jäänyt rakennus.

Iskun jälkeen Yahatan koulusta tuli sairaala ja ruumishuone ja urheilukentästä hautausmaa.
Nälkäinen tyttö muistaa, kuinka kaupungilla oli tarjottiin rasioissa jotakin valkoista, ja hän luuli, että nyt kärsineet saavat riisiä tai karamelleja. Mutta esineet olivatkin palaneiden ihmisten luita, joille etsittiin omaisia.
Yahatan perhe selvisi iskusta kuumeella, ripulilla ja oksentelulla. Muistiin jäi ihoon takertunut musta sade.
Sairastelusta huolimatta lapset elivät aikuisiksi ja aikuiset vanhuksiksi.

Yahata varttui ja meni naimisiin toisen Hiroshiman uhrin kanssa, sillä iskun kohteita vieroksuttiin avioliittomarkkinoilla sairauksien ja muiden ongelmien pelossa. He saivat kaksi tervettä tytärtä.
Yahata teki työuran toimistotöissä ja pienyrittäjänä, vaikka lukuhaluja olisi ollut. Naimisiin piti mennä.
”Siitä olen isälleni edelleen katkera, etten saanut mennä yliopistoon opiskelemaan englantia. Voisin nyt kertoa Hiroshiman tapahtumista ihmisille englanniksi”, Yahata sanoo japaniksi.
Englanniksi hän tosin kertookin. Hän näet käännätti aiemmin japaniksi kertoman elämäntarinansa vuonna 2021, opetteli sen yli 80-vuotiaana ulkoa ja kertoo sen hämmästyttävän sujuvalla englannilla, pitkälti ulkomuistista.
On hämmentävää kuulla, ettei Yahata ole amerikkalaisille katkera.
”Aluksi vihasin heitä. He tekivät sotarikoksen, mutta ymmärsin myöhemmin, että Japanin hallitus oli hullu ja ylpeä eikä halunnut lopettaa sotaa. Sen seurauksena me saimme tämän.”
Sota oli alkanut, kun Japani teki yllätyshyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaan joulukuussa 1941 Pearl Harbouriin Hawaijilla.

Japanilaiset elävät tunnetusti pitkään. Yahata nousee portaat ketterästi, kuulee ja ymmärtää kaiken ja vastaa sujuvasti kysymyksiin. Hän kertoo käyvänsä kuntosalilla, harrastavansa ruoanlaittoa ja syövänsä ihan kaikkea.
Pitkän ikänne salaisuus?
”Olen yhä elossa, koska minulla on tämä tärkeä tehtävä: kertoa maailmalle ja etenkin nuorille kokemuksistani ja atomipommin kauheuksista”, Yahata sanoo.
”Kun olemme kaikki syntyneet tälle maapallolle ja elämme täällä yhtä aikaa enintään sata vuotta, emmekö voisi elää rauhassa? Miettiä ketä ja mitä rakastaa eikä puolustaa itsekkäästi maiden rajoja. Uusi atomipommi tuhoaisi koko ihmiskunnan”, Yahata sanoo.
”Toivon, että te suomalaiset saisitte elää rauhassa.”