• Maailmalla lisääntyy huolestuttava trendi, jossa tehtaillaan erikoisia rotuja ongelmista välittämättä – ostajia houkutellaan muun muassa sinisilmäisillä kissoilla

    Kissamarkkinoilla liikkuu epäeettistä tehtailua, jossa risteytetään rotuja tai muunnoksia keskenään terveysongelmista välittämättä.
    Luppakorvistaan tunnetut scottish foldit kärsivät perinnöllisistä ja kivuliaista muutoksista rustoissa.
    Luppakorvistaan tunnetut scottish foldit kärsivät perinnöllisistä ja kivuliaista muutoksista rustoissa. 
    Lukemisto|Lemmikit
    11.9.202212:00
    Tuulikki Viilo & Janica Pörhönen

    Erikoisten kissarotujen tavoittelu on jonkin verran lisääntynyt maailmalla viime aikoina. Vaihtelu rotujen välillä on kuitenkin suurta.

    Erikoisuuden tavoittelulla kissamaailmassa tarkoitetaan rotujen ja mutaatioiden sekoittamista, millä pyritään erikoisempiin rotuihin, ominaisuuksiin tai väreihin, kertoo puheenjohtaja Riikka Turpeinen Suomen Kissaliitosta.

    ”Sanomattakin on selvää, että tämänkaltainen toiminta on äärimmäisen epäeettistä”, hän painottaa.

    Turpeisen mukaan karuimpia esimerkkejä ovat lyhytjalkaiset, karvattomat, luppakorvaiset ja hännättömät kissat, joiden synnyttämiseksi on yhdistetty monta mutaatioita.

    Osa mutaatioista aiheuttaa kissoille kipua ja tuskaa.

    Harvinaisemman silmänvärin metsästämiseksi voidaan surutta käyttää kissoja, joilla silmänvärin aiheuttaa sairauteen yhdistettävä geeni.

    Sinisilmäisyyttä on tietyissä tapauksissa haettu sellaisiinkin rotuihin, joiden värivaatioihin se ei kuulu.

    ”Kattojärjestössämme FIFessä on kokonaan kielletty rodut, joiden mutaatioiden tiedetään aiheuttavan kissalle kipua, esimerkiksi scottish fold ja munchkin.”

    ”Myös eri sallittujen rotujen yhdistäminen on kiellettyä ilman erillistä perusteltua lupaa.”

    Lisää aiheesta
    • Jenni Juselius luovuttaa Rian pentuja vain metsästäville tai ahkerasti harrastaville ja luonnossa liikkuville omistajille. Tyttäret Siru (vas.) ja Sara ovat myös pentueesta innoissaan.

      Korona-ajan lemmikkibuumi näkyy väärinä rotuvalintoina ja sairaina koirina – omistajille voi tulla yllätyksenä, että kynsiä on leikattava ja pentukin voi lihoa

      Tilaajalle
    • Suomen Kissaliitto varoittaa kissanpentujen tehtailusta. Kuvan kissa ei liity tapaukseen.

      Kissaliitto varoittaa pentutehtailusta: "Tietämätön ihminen voi pahimmassa tapauksessa saada aikaan suuria terveydellisiä ongelmia"

    • Koiranpentujen hinnat ovat nousseet eniten, mutta myös vanhemmista koirista pyydetään entistä kovempia hintoja. LEHTIKUVA/AFP

      Koirakaupasta tuli suosittu rikollusuuden ala Britanniassa: Varkaudet kolminkertaistuivat ja pentutehtailu kokoistaa

    • Anne Hietala kuvailee Poliisiblogissa muutamaa surullisesti päättynyttä koiranpentujen salakuljetustapausta. Kuvan tapauksessa samanrotuisia pentuja oli kerätty muista maista ja yritetty salakuljettaa ne Suomeen rekisteröidyn koiran pentuina Suomeen.

      Poliisiblogi: "Järki himmenee karvakäärön edessä" – pentutehtailu on rikollista toimintaa, jossa kärsivät kaikki osapuolet

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten