• Kun esi-isämme tekivät pesäeron simpansseista, jäi seuraksemme täi – tämän kiusallisen hyönteisen kautta voi tutkia ihmisen historiaa

    Juuri ilmestyneen tutkimuksen analyysit täin geeneistä antavat tukea teorioille amerikoiden eli uuden maailman asuttamisesta.
    Täi elää vain ihmisessä. Se saattaa olla ihmisen vanhin loinen.
    Täi elää vain ihmisessä. Se saattaa olla ihmisen vanhin loinen. Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Tekniikka
    3.12.202310:00
    Lukijalta
    Heikki Arvilommi

    Ihmisen tarinan selvittämisessä on hyödynnetty kaivauksissa löytyneitä ikivanhoja luukappaleita, alkeellisia työkaluja ja tietysti vaivalla eristettyä DNA:ta eli geenejä. On muodostunut kuva, jossa nykyihminen eli Homo sapiens sapiens kehittyi muutama satatuhatta vuotta sitten Afrikassa ja sieltä sitten levisi viimeisen sadantuhannen vuoden aikana eri puolille maailmaa. Ihmisen geenien lisäksi näistä reissuista on saatu täydentävää tietoa matkakumppanin geenejä analysoimalla. Tämä kumppani on täi.

    Meitä kiusaava täihän on sopiva tutkittava sen takia, että se elää vain ihmisessä. Kun esi-isämme tekivät pesäeron simpansseista runsaat viisi miljoonaa vuotta sitten, jäi seuraksemme täi. Ja halusimme tai emme, seuranamme se on pysynyt ja muuntunut niinkuin mekin. Se saattaa olla ihmisen vanhin loinen.

    Juuri ilmestyneen tutkimuksen analyysit täin geeneistä antavat tukea teorioille amerikoiden eli uuden maailman asuttamisesta. Tutkimusta varten kerättiin vajaa kolmesataa päätäitä ihmisistä maapallon eri puolilta. Niiden geeneissä voitiin nähdä eroja, joiden perusteella täit voitiin jakaa ryhmiin.

    Yksi ryhmä oli yhteinen Aasialle ja Keski-Amerikalle. Sen tulkittiin heijastavan väkeä, joka tuli vuosituhansia sitten Aasiasta Alaskan kautta Uuteen Maailmaan silloin kun mantereet olivat vielä maayhteydessä. Täigeenien toinen ryhmä taas yhdisti Euroopan ja Amerikan ja ajoittui aikaan noin 500 vuotta sitten. Se sopi Kolumbuksen retkiä seuraavaan aikaan.

    ”Meitä kiusaava täihän on sopiva tutkittava sen takia, että se elää vain ihmisessä.”

    Järisyttäviä uusia paljastuksia ei ehkä tehty. Kiinnostavasti tutkijat pohtivat, miten erilaisia asioita historiasta täin geenit voisivat kertoa verrattuna ihmisen perimään. Ihmisen DNA:n polveutuminen vaatii kanssakäymistä, jossa syntyy uusi yksilö. Täit sen sijaan voivat siirtyä kamman ja vaatetuksen välityksellä ja tappelussakin tai muunlaisissa kohtaamisissa, joissa ihmiset eivät lisäänny. Paljastuisiko näin jotain uutta ihmiskunnan historiasta.

    Näitä sietää ajatella, kun listimme päiväkodista tai koulusta saatuja täitä ja saivareita kullanmurujen tukasta.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lähde: Science, Plos One

    Lisää aiheesta
    • Vesihuollon uusimistarpeet edellyttävät uusia pääomia, jotta ne voidaan toteuttaa.

      Rakentaminen | Halpa vesi pian historiaa? Laajamittainen aikapommi tikittää vesijohtoverkon kätköissä

      Tilaajalle
    • Ilomantsin Museosäätiö Enso-Gutzeit Oy:n savotan hevosmiehiä Ilomantsin Vieksjärvellä 1920-luvulla.

      Tukkijätkän elämä oli karua mutta vapaata

    • Rikki hävittää luteet

    • Rutto on tappanut vuosisatojen aikana miljoonia eurooppalaisia. Se levisi kauppiaiden mukana ensin Itä-Roomaan.

      Rutto ei ole hävinnyt minnekään: Kirppujen ohella tartuttajia voivat olla punkit ja jopa täit

    • Päiväkodit ovat usein mainettaan parempia

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle