Kolehmainen pitää metsätaloudessa tärkeänä myös riistan huomioimista. Varvikkoa ei tule perata liian tarkkaan, vaan suojaa tarvitaan eläimille. Kuva: Petteri Kivimäki
Eläinsuojeluyhdistys teki metsästäjästä rikosilmoituksen, vaikka mitään laitonta ei tapahtunut ‒ ”Pidän tahallisena kiusantekona”
Oskari Kolehmainen tuli metsän kanssa sinuiksi heti lapsena. Intohimoinen metsästäjä on harrastuksen parissa jo ehtinyt kohdata karhun.Tilaajalle
Metsästä elävä Oskari Kolehmainen kertoo nauttivansa omasta rauhasta ja omien ajatuksien pyörittelystä saloilla työskennellessään. Kuva: Petteri KivimäkiPieksämäen Tihusniemessä asustava nuori metsuri Oskari Kolehmainen on metsien mies henkeen ja vereen.
Kaikki aika kuluu saloilla joko metsätaloustöiden parissa tai vapaa-aikana jahtien merkeissä.
”Kotona ei oikeastaan tehdä juuri muuta kuin käydään syömässä ja nukkumassa”, Kolehmainen tokaisee.
”Lomareissutkin, mitä emännän kanssa tehdään, suuntautuvat metsään”, hän jatkaa.
Veri on vetänyt savotoille pienestä asti. Seitsemänvuotiaana Kolehmainen katkoi oksia polttopuurangoista ukkinsa seurassa.
Kauaa ei mennyt, kun piti päästä käsiksi rajumpiin vehkeisiin.
”Kymmenvuotiaana toivoin joululahjaksi moottorisahaa. Sellaisen pienen Stihlin sainkin sekä turvavaatteet. Siitä alkoi moottorisahamiehen ura”, Kolehmainen muistelee.
Oskari Kolehmainen
Syntynyt vuonna 1997 Pieksämäellä, jossa viettänyt koko elämänsä.
Koulutukseltaan metsäkoneenkuljettaja ja ammatiltaan metsuri, jolta sujuvat kaikki hoitotyöt.
Intohimoinen metsästäjä, jonka perheeseen kuuluu vaimon lisäksi viisi erirotuista metsästyskoiraa.
Motto: "Hommat hoidetaan niin, että ilkee sanoo sen ite tehneensä."
Pieni miehenalku ja pieni saha osoittautuivat toimivaksi yhdistelmäksi tuulenkaatojen karsimisessa. Isä hoiti varsinaisen kaatamisen.
”Ne olivat jo ihan oikeita töitä. Joku voisi katsoa kauhulla, jos kymmenvuotias heiluisi moottorisahan kanssa. Kaikki tehtiin kuitenkin turvallisesti.”
Kolehmaiselle ei ole sattunut metsässä haavereita, vaikka saha ollut herkeämättä kädessä.
”Nyt täytyy koputtaa puuta, mutta ei ole koskaan edes viiltosuojahousuun käynyt saha. Ajatuksen kanssa täytyy aina työskennellä. Nämä hommat eivät sovi säheltäjälle, siinä rikkoo joko itsensä tai koneet.”
Kolehmainen on käynyt koko koulutaipaleensa Pieksämäellä.
Hän kävi myös metsäalan perustutkinnon kotikunnassaan. 2016 hän valmistui metsäkoneenkuljettajaksi ja ajoi motoa metsäkoneyritykselle kuusi vuotta.
Välissä oli armeija, jonka aikana Kolehmainen löysi nykyisen vaimonsa Kuopiosta.
”Ruvettiin viestittelemään talvella, nähtiin keväällä ja sittenhän sitä jo asuttiin syksyllä saman katon alla”, hän kertoo.
Tätä nykyä Kolehmainen toimii täysipäiväisesti metsäalan yrittäjänä. Myös puoliso on vaihtanut lähihoitajan pestin metsätöihin, ja töitä tehdään parivaljakkona.
Kolehmainen tekee alihankkijasopimuksella urakoita Metsä Groupille.
Kevät menee istutuksissa, ja loppu sulan maan aika raivaussahan kanssa. Talven tullen siirrytään moton puikkoihin.
”Näissä töissä saa olla omassa rauhassa omien ajatusten kanssa, eikä ole kukaan selän takana määräilemässä.”
Kolehmainen omistaa isänsä kanssa puoliksi moton ja ajokoneen. Töitä tehdään lähialueiden metsänomistajille, jotka myyvät puunsa hankintakauppana.
”Hoidan puut tienvarteen ja laskutan siitä. Tämän ja ensi talven kalenteri on metsäkonehommien osalta täynnä.”
Metsuri kertoo nauttivansa ammatistaan suuresti, eikä voisi kuvitella tekevänsä mitään muuta.
”Ei minusta olisi minnekään ihmisten keskelle tai toimistoon. Näissä töissä saa olla omassa rauhassa omien ajatusten kanssa, eikä ole kukaan selän takana määräilemässä.”
Monipuolisuus metsäyrittäjän pestissä on erityisesti miellyttänyt Kolehmaista.
Talvi istutaan koneiden sisällä ja muu aika vuodesta tehdään fyysistä työtä.
Kunto pysyy hyvänä, eikä ole tarvetta käydä erikseen kuntosalilla.
Vakavat työtapaturmat korostuvat maa- ja metsätaloussektorilla. Nuorelle miehelle ei ole toistaiseksi sattunut mitään haavereita. Kuva: Petteri KivimäkiMetsätöitä löytyy myös omasta takaa. Kolehmaisten suvulla on reilun parin sadan hehtaarin metsätila, jonka hoitotyöt ovat olleet pitkälti Oskarin vastuulla.
”Tahtoo olla niin, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Kun vieraiden metsissä käy töissä, niin omiin taimikonhoitoihin ei ole aikaa. Siitä kun ei leivän päälle saa heti laitettavaa.”
Tilalla ei ole mietitty vielä sukupolvenvaihdosta.
Metsuri kertoo suosivansa metsänhoitoa, joka ottaa myös riistan huomioon.
”Ollaan tarkkana siitä, että myös metsänelukoille jää suojapaikkoja. Esimerkiksi ennakkoraivauksia tehdessä ei sahata metsää kuumaisemaksi, jossa on vaan ainespuu pystyssä. Jätetään varvikkoa ja pidetään metsä monimuotoisempana.”
Kolehmaista ihmetyttää metsätaloutta jyrkästi vastustava julkinen keskustelu, joka on kiihtynyt viime vuosina.
”Puhutaan metsäkadosta, mutta itse en ole katoon vielä täällä törmännyt. Kun on aukko tehty, niin siihen on aina metsä alkanut kasvaa. Jos jossain metsäkatoa tapahtuu, se tapahtuu siellä, missä vedetään asfalttia maan päälle. Ongelma taitaa olla kaupungeissa enemmän kuin täällä.”
Moton hytissä työskentely talvipakkasilla on Kolehmaiselle mieleistä vaihtelua fyysisiin raivaustöihin. Kuva: Petteri KivimäkiKun metsätöihin mentiin seitsemänvuotiaana, riistan perässä oltiin jo tätäkin nuorempana.
”3-vuotiaasta asti ukkini alkoi viemään minua metsälle”, Kolehmainen kertoo.
Pyyntimies harrastaa lähes kaikkea metsästystä, mutta pääpaino on pienpedoissa ja hirvijahdissa.
Aikaisempina vuosina karhujahdilla oli myös suuri rooli, mutta kannanhoidollisten lupien mentyä säppiin, karhuja seurataan enää vain riistakameroista.
”Onhan se hanurista suoraan sanottuna, mutta sen kanssa on elettävä. Jospa siihen keksittäisiin vielä sellainen malli, joka miellyttäisi myös vastustajia.”
Karhuja liikkuu alueella hyvin. Kymmenkunta yksilöä on tunnistettu, joista muutama vakiotuttu on nimettykin metsästäjien kesken.
Lokakuussa yksi kontio kävi lähistöllä kääntämässä roskiksen ja kompostin omakotitalon pihalla. Karhua hätyytettiin koirien kanssa, ja Kolehmainen pääsi itse näkemäänkin eläimen. Kyse ei ollut ensimmäisestä kohtaamisesta kontion kanssa.
Metsuri tekee töitään paljolti omassa rauhassa. Sosiaalista kanssakäymistä saadaan taas hirvijahdeissa, joissa voidaan turista makkaranuotioiden äärellä. Kuva: Petteri KivimäkiNeljä vuotta sitten hän teki tuttavuutta metsän kuninkaaseen hurjassa jahtitilanteessa. Kolehmainen oli ampunut karhua useamman kerran ja tämä kaatui maahan.
Koira meni pedon luokse ja mesikämmen nappasi koiran alleen. Koiran toinen takajalka katkesi.
Kolehmainen pääsi ampumaan karhuun vielä lopetuslaukauksen.
”Sen siitä oppi, että suurpetojen kanssa voi tapahtua metsällä mitä tahansa. Koira onneksi saatiin hoidettua täysiin voimiinsa tapahtuman jälkeen.”
”Suurpetojen kanssa voi tapahtua metsällä mitä tahansa.”
”Mikäs siinä, kun saa maalla asua ja metsästellä. Töiden ohella voi ihmetellä karhunjälkiä metsissä. Enpä oikeen muuta voisi toivoakaan”, Kolehmainen kertoo. Kuva: Petteri KivimäkiKolehmainen kuvaa metsästelyistään videoita YouTubeen. Harrastus poiki erään ikävän tapahtuman. Suomen eläinsuojeluyhdistys oli tehnyt rikosilmoituksen pienpetojen pyyntivideosta.
”Supia ei ollut heidän mielestään lopetettu kivuttomasti, koska tämän takajalat potkivat videolla. Kyse on tietysti lihasrefleksistä, joka tapahtuu, vaikka eläintä on ammuttu päähän ja se on kuollut.”
Kolehmainen ei ollut tietoinen jupakasta, kunnes postilaatikkoon tuli ilmoitus syyttämättäjättämispäätöksestä.
”Pidän tahallisena kiusantekona tuollaista, kun mitään rikosta ei ollut selkeästi tapahtunut. Yritetään aiheuttaa vain harmia tavalla tai toisella. Eipä noita ole sen jälkeen tullut.”
Kolehmainen kertoo olevansa tyytyväinen elämäänsä ja valitsemaansa uraan. Yrittäjälinjalla on tarkoitus jatkaa. Lähitulevaisuudessa on tiedossa yhteistä aikaa ajokoneen kopissa.
”Emäntä pitäisi opettaa ajamaan metsäkoneita. Olen tähän mennessä tehnyt itse sekä hakkuun että ajamisen. Tässä on se ongelma, että toinen kone on aina parkissa. Saisi tehostettua toimintaa, jos hän kävisi ajokoneen puikkoihin.”
- Osaston luetuimmat
