• Näin Kekkonen metsästi pyitä ‒ illalla pidettiin peijaiset

    Metsästysmatkoille riittää yrityksissä ja kaveriporukoissa kysyntää pohjalaislakeuksilla, mutta sudet uhkaavat koiriin perustuvia jahteja. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 30.10.2024.
    Tilaajalle
    Daniel Björkenheim on kuudennen sukupolven edustaja Orisbergin aateliskartanossa. Hän asuu päärakennusta hiljattain avioituneen vaimonsa kanssa. Pihapiiri rakennuksineen on perheen yksityisessä käytössä.
    Daniel Björkenheim on kuudennen sukupolven edustaja Orisbergin aateliskartanossa. Hän asuu päärakennusta hiljattain avioituneen vaimonsa kanssa. Pihapiiri rakennuksineen on perheen yksityisessä käytössä. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Erä
    23.12.202421:00
    Harri Kallio-Kurssi
    Isokyrö

    Tammien reunustama puistokuja johdattaa tulijansa Suomen pohjoisimpaan aateliskartanoon Isossakyrössä.

    Orisbergin kartanon historia käsittää maa- ja metsätalouden lisäksi muuan muassa rautaruukkiajan, maamies- ja karjakkokoulun sekä sotasairaalavuodet.

    Seudun riista kiinnosti 1950-luvulla myös Urho Kekkosta. Kekkosen kutsui kartanoon hänen puolue- ja erätoverinsa, maanviljelysneuvos Lars Björkenheim.

    ”Larsin kutsumana Kekkonen kävi täällä epämuodollisesti useita kertoja. Pyyjahti kävi pointtereilla, joiden kasvatusta täällä harrastettiin. Illalla pidettiin peijaiset ja istuttiin pöytään.”

    Näin kertoo jahti-isäntänä kartanossa nykyisin toimiva Daniel Björkenheim. Hän kertoo Kekkoseen liittyvän tapauksen, joka on tuttu muualtakin päin Suomea.

    Tarinan mukaan peltopyyjahti keskeytyi kerran kaatosateen takia.

    ”Kekkonen koputti talon oveen ja pyysi päästä suojaan sateelta. Talon isäntä päästi hänet sisään. Tuvassa emäntä laittoi pöydän komeaksi kahvia varten.”

    Vieras läikäytti kahvia pitsiliinalle, mutta emäntä vähätteli vahinkoa. Kun isäntä vuorostaan oli sotkenut liinan, emäntä tokaisi: ”Siinä toinen tohelo!”

    Myöhemmin Kekkonen lähetti emännälle uuden liinan nimimerkillä ”Se toinen tohelo”.

    Lähes minimalistiset metallista valmistetut työkoneet muistuttavat kartanon maamieskouluajoista.
    Lähes minimalistiset metallista valmistetut työkoneet muistuttavat kartanon maamieskouluajoista. Kuva: Johannes Tervo

    Metsätalousinsinööriksi opiskellut Daniel Björkenheim edustaa sukunsa kuudetta polvea.

    Hän on käynyt isompien mukana hirvimetsällä kuusivuotiasta asti. Ensimmäisen hirven kaato 14-vuotiaana ei unohdu koskaan.

    ”Kun pääsin myöhemmin ensimmäistä kertaa jahtiin muualla, innostuin tästä matkailuideasta.”

    Jahdeille riittää kysyntää: yritykset ja yksityiset kaveriporukat ovat kiinnostuneita sosiaalisesta kanssakäymisestä ja luontoelämyksestä.

    "Kartano on tarjonnut metsästysmatkoja muutaman vuoden, mutta sitä edelsi suunnittelua kymmenen vuotta ja testausta erilaisilla ryhmillä, kunnes konsepti oli toivotunlainen."

    Björkenheim on havainnut metsästyskulttuurissa muutoksen, jota hän aikoo hyödyntää.

    ”Hirvijahtiin pitää sitoutua useiksi viikonlopuiksi putkeen. Ellei sitä enää halua, täällä voi sen sijaan panostaa yhteen hyvään viikonloppuun.”

    Tavoitteena on luoda täydelliset puitteet metsästysmatkailulle.

    ”Jahdin pitää olla sellainen, johon haluan itsekin mukaan. Vieraan saapuessa kaikki on valmista. ”

    Metsästys on aina keskiössä, mutta se ei yksinään vielä riitä.

    ”Illallinen kartanon ruokasalissa ja yöpyminen ovat yhtä elämyksellisiä kuin itse jahti, jonka ympärille tarvitaan laadukas kokonaisuus.”

    Niin halutessa voidaan poiketa vaikkapa läheiselle Kyrö Distillerylle. Tislaamo valmistaa tislaa viskiä kartanon viljelemästä rukiista.

    Jahtipäivän jälkeen vieraille tarjotaan illallinen historiaa huokuvassa ruokasalissa.
    Jahtipäivän jälkeen vieraille tarjotaan illallinen historiaa huokuvassa ruokasalissa. Kuva: Johannes Tervo

    Kestävyys on koko toiminnan tähtäimessä. Riistassa säilytetään riittävät kannat, mutta toisaalta metsätaloutta ei voida uhrata määrän liialliselle kasvattamiselle.

    Hirvi, valkohäntäpeura ja kauris ovat seurannassa ruokintapaikoilla ympäri vuoden. Parhaillaan tarhataan myös harvinaista kuusipeuraa. Se on kooltaan kauriin ja peuran väliltä.

    ”Hirven peltojahti on yksi kehitysidea. Kun hirvi tulee peltoon, siinä metsästäjän syke nousee kummasti.”

    Suomessa lunastetaan vuosittain noin 300 000 metsästyskorttia. Väkilukuun nähden määrä on korkea moneen Euroopan maahan verrattuna.

    ”Meillä on hyvät edellytykset kansainväliseen matkailuun. Kookkaan hirvisonnin ensikohtaaminen on sykähdyttävä hetki. Lajihan puuttuu Keski-Euroopasta.”

    Päärakennuksen eteishalli takkatulineen ja vanhoine sisustuselementteineen toimii metsästysmatkojen komentopaikkana, josta jahdit alkavat ja päättyvät.
    Päärakennuksen eteishalli takkatulineen ja vanhoine sisustuselementteineen toimii metsästysmatkojen komentopaikkana, josta jahdit alkavat ja päättyvät. Kuva: Johannes Tervo

    Orisbergin vahvuuksia ovat kartanon tukikohta-asema keskellä jahtimaita ja tarkka paikallistuntemus. Riistan reitit tunnetaan 30 vuoden ajalta, ja paikallinen metsästysseura on yhteistyössä mukana.

    ”Turvallisuuden takaa opas, joka osaa näyttää asiakkaalle suunnat. Hän tietää mitä tapahtuu ja vastaa kysymyksiin.”

    Hyvät metsästyskoirat, osaavat maasto-oppaat ja riittävä riista ovat onnistumisen kolme pointtia.

    Sudet ovat tappaneet seudun koiria ajotilanteissa, mikä varjostaa nykytyylisen metsästyksen tulevaisuutta.

    ”Petotilanne huolettaa, koska koira on aina kuin perheenjäsen. Meiltä ei ole menetetty vielä yhtäkään koiraa susille.”

    Jos susien uhka jatkuu, joudutaanko koirista luopumaan metsällä?

    ”Se olisi harmi ja iso menetys koko metsästyskulttuurille.”

    Yksi kehittämiskohde vielä odotuttaa itseään: 1820-luvulla rakennetun kartanon käytävillä ei kummittele.

    ”Ei ainakaan toistaiseksi”, Björkenheim sanoo ennen kuin siirtyy haastattelun jälkeen metsäkoneen ohjaimiin.

    Orisbergin kartanon päärakennus valmistui 1820-luvulla. Alueella sijaitsee myös Carl Ludvig Engelin piirtämä puukirkko, kellotapuli ja oma hautausmaa.
    Orisbergin kartanon päärakennus valmistui 1820-luvulla. Alueella sijaitsee myös Carl Ludvig Engelin piirtämä puukirkko, kellotapuli ja oma hautausmaa. Kuva: Johannes Tervo
    Lisää aiheesta
    • Normipäivä jahdissa. Kylmää, kosteaa ja hiljaista.

      Erä | Suomalainen jahti tarjosi jymy-yllätyksen sumuisten metsien muukalaiselle

    • Riimukivestä reväisty. Hirvenkaataja Ernfastr sai nimensä muistomerkkiin tuhat vuotta sitten.

      Erä | Riimukivi todistaa tuhat vuotta sitten onnistunutta hirvijahtia – saman suvun vesat metsästävät yhä

      Tilaajalle
    • ”Sen perusteella, miten nopeasti hirvikanta on pienentynyt, lajia voitaisiin pitää lähes uhanalaisena”, sanoo Lehtomäki.

      Metsänhoito | Eränkävijä ja metsänomistaja Johannes Lehtomäki toivoo, että hirvi nähtäisiin muunakin kuin haittaeläimenä ‒ ”Hirvi on mahtava, alkuperäinen eläinlaji, jolla on oma itseisarvonsa”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle