• Osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, että komiikkaa saa tehdä vain valkoisista heteromiehistä

    Petteri Summanen pohtii, että tasa-arvoisessa maailmassa huumoria suvaitaan nykyään valikoivasti.
    Tilaajalle
    54-vuotiaana kuollut Matthew Perry (kolmas vasemmalta) kamppaili koko uransa ajan päihdeongelman kanssa.
    54-vuotiaana kuollut Matthew Perry (kolmas vasemmalta) kamppaili koko uransa ajan päihdeongelman kanssa. Kuva: MTV
    Lukemisto|Kulttuuri
    11.11.202306:00
    Kolumni
    Petteri Summanen

    Aamun rutiineihini kuuluu seurata kahden tv-kanavan aamulähetykset uutisineen.

    Erään aamun keskusteluosuudessa taidealan vaikuttajat muistelivat edesmennyttä yhdysvaltalaista näyttelijää. 54-vuotiaana kuollut Matthew Perry oli yksi ikonisen Frendit-sarjan tähdistä.

    Studiokeskustelussa myönnettiin sarjan valtava globaali menestys aikanaan ja toisaalta muistutettiin Perryn lähes koko työuran kestäneistä päihdeongelmista. Kommentteihin lipsahti lisäksi ideologisia ja poliittisia kantoja 1990-luvun suosikkisarjan sisällöstä.

    Termi ”ei niin tyylikkäästi vanhentunut” kuvaa sitä, että nykysilmin katsottuna sarjan sisällössä esitetään muun muassa misogynistisiä ja homofobisia asenteita, eikä se siis saa olla hauskaa.

    Silloin ennen saatiin sarjan vitsitykitykselle nauraa, muttei enää.

    Hauskoja ohjelmat saavat olla, muttei niin, että jotain ihmisryhmää pilkataan.

    Sivuhuomiona mainittakoon, että suoratoistopalveluissa ja netin eri alustoilla sarja on edelleen erittäin katsottu, tunnettu ja suosittu. Moraaliposeeraajat ovat siis pahoissa ongelmissa. Ihmiset nauravat kielletyille asioille, eikä heitä voi kontrolloida.

    South Park -komediasarja on aivan räävitön. Sen suosio perustuu muun muassa liioteltuihin hahmoihin, rajuun kielenkäyttöön, tabujen rikkomiseen sekä kaksoistandardien ja moraalisen ylemmyyden tunnistamiseen. En usko, että sarjaa voitaisiin Suomessa tehdä. Esittää kyllä.

    Olen itse käsikirjoittanut ja ohjannut tv-sarjoja lapsille. Tuottaja kantaa vastuun siitä, ettei sisällössä ole ahdistavia elementtejä, politiikkaa, uskontoa tai rasismia. Hauskoja ohjelmat saavat olla, muttei niin, että jotain ihmisryhmää pilkataan.

    Säännöt on helppo hyväksyä. Lapsi ei vielä tunnista arveluttavia elementtejä. Kertoisin mieluusti vaikka jännittäviä tarinoita Amerikan alkuperäiskansoista, mutta tällöin sortuisin kulttuuriseen omimiseen ja teos hyllytettäisiin.

    ”Archie Bunkerin tökeröt kommentit naurattivat, koska kaikki tiesivät hänen olevan väärässä.”

    Komedian yksi perusominaisuus on tunnistaa säröt ja poikkeamat, tarttua niihin ja käsitellä niitä eri tavoin. Liioittelu, vähättely, yllättävien elementtien törmäyttäminen ja vääristyneet näkökulmat luovat tunnistettaviin aiheisiin humoristisen kulman.

    Tasa-arvoisessa maailmassa komiikan kohteeksi sopivat kaikki. Enemmistöt, vähemmistöt ja etniset ryhmät. Katsojalle, lukijalle ja kokijalle pitää jäädä vastuuta tulkinnoista.

    Mauton ja loukkaava sisältö paljastuu kyllä. Se suututtaa tai tuottaa torjuntaa. Uhriasetelma pilaa kaiken. Saadaan nauraa vain ja ainoastaan vahvoille. Ketkä ovat vahvoja? Keski-ikäinen valkoihoinen heteromies on oletetusti vahva.

    1970-luvun hittisarja Perhe on pahin käsitteli muun muassa sukupuolten välistä konfliktia. Keskushahmo Archie Bunker edusti konservatiivista menneisyyttä, hänen vävypoikansa nykyaikaa. Archien rasistiset ja naisia mollaavat tökeröt kommentit naurattivat silloin.

    Ne naurattivat siksi, että Archie argumentoi kantojaan kömpelösti ja etenkin siksi, että hän oli väärässä.

    Lisää aiheesta
    • Täydennysrakennuspolitiikkaa kannatetaan etäisyyden päästä ja vastustetaan paikallisesti. Paikalliset vastustavat, koska he pystyvät arvioimaan politiikan seuraukset käytännössä.

      Rakentaminen | Postinumeroalueeni on Helsingin vihrein – siitä huolimatta lähiluonto raivataan rakentamisen tieltä

    • Mökkeily on yksi mahdollinen tapa nauttia kesälomasta.

      Ilmastonmuutos | Suosittelen kaikille ensi kesän lomaa suunnitteleville viileää vaihtoehtoa

    • Viritetyillä mopoilla ja skoottereilla päristävät yläasteikäiset luovat energisen äänimaiseman, Petteri Summanen kirjoittaa. Kuvituskuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | Pikkukaupungissa ajellaan pyörillä jalkakäytävillä ja keulitaan mopoilla – silti kukaan ei raivoa, ja siihen on vissi syy

    • Monet suomalaiset suuntaavat edelleen lomallaan mökille.

      Kulttuuri | Mökkiläisen toilailujen paikkailua – mökin päälle kaadetun puun ja jäihin uponneen moottorikelkan jälkipyykit korjaantuivat paikallisten avulla

    • Jokainen ajaa, millä haluaa. Petteri Summanen on sitä mieltä, että hyvällä omallatunnolla voi ajaa myös kalliilla automerkillä.

      Autot | Audimiehen ei tarvitse hävetä itse tienattua autoa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta