”Veteraanit taistelivat naisten, lasten ja vanhusten puolesta. Miesten pahin pelko oli sodan aikana, että naiset raiskataan ja lapset otetaan orjiksi”, Jenni Kirves sanoo. Kuva: Sanne Katainen
Historioitsija murtaa myytin traumatisoituneista sotaveteraaneista
Veteraanien puhumattomuus saattoi johtua Jenni Kirveen mukaan siitä, että kaikki eivät olleet hengenvaarassa etulinjassa.Tilaajalle
Sonkajärveltä kotoisin oleva Jenni Kirves on tutkinut suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Kuva: Sanne KatainenVallalla on käsitys sodasta palanneista syvästi traumatisoituneista ja väkivaltaisista miehistä, jotka ajoivat perheensä lumihankeen humalassa.
Historian väitöskirjatutkija Jenni Kirves haluaa oikaista harhaluulon. Hänen mukaansa suurin osa veteraaneista hoiti asiallisesti työnsä ja huolehti hyvin lapsistaan.
Kirves arvioi, että selkeä enemmistö miehistä selvisi sodasta varsin vähin vaurioin. Jälleenrakennusajan Suomen talouskasvu ei olisi ollut mahdollista, jos kaikki veteraanit olivat kärsineet vakavista traumoista.
”Ihmiset eivät tule ajatelleeksi sitä, että suurin osa miehistä kävi sodan takalinjassa ja kotirintamalla. Armeijan vahvuus oli suurimmillaan kesällä 1944, jolloin 16 prosenttia suomalaisista oli armeijan palveluksessa ja 4 prosenttia etulinjassa”, Kirves sanoo.
Kotirintamalla ja takalinjassa voi toki myös traumatisoitua, mutta paljon todennäköisempää se on etulinjassa, hän muistuttaa.
”Kaikkein traumaattisin tilanne sotilaille oli nähdä, kun kaveri kuolee vierestä. Miehille jäi syyllinen olo omasta eloonjäämisestä.”
Yleensä surmaaminen tapahtui kaukaa, eikä se herättänyt juurikaan tunteita. Sen sijaan lähikontaktissa tappaminen jätti miehille elinikäisiä traumoja.
”Esimerkiksi Touko Laaksonen, alias Tom of Finland, joutui puukottamaan vihollista selkään, eikä pystynyt puhumaan tästä kauniskasvoisesta nuorukaisesta muuten kuin humalassa ja itkemällä”, Kirves sanoo.
”Suomalaiset eivät tule ajatelleeksi sitä, että suurin osa miehistä kävi sodan takalinjassa ja kotirintamalla.” Jenni Kirves
Sonkajärvellä syntynyt Jenni Kirves on tutkinut suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Hänen uusin teos He selvisivät sodasta kertoo, miten sotatraumoista selvittiin. Kirves valmistelee aiheesta myös historian väitöskirjaa Helsingin yliopistoon.
”Kirjani pääsanoma suomalaisille on lohdullinen. Isienne, ukkienne ja esi-isienne elämä ei ollut niin ankaraa kuin ehkä luulette. Heillä oli sotien jälkeen myös hauskaa.”
Historioitsija suhtautuu kriittisesti puheeseen suomalaisten kollektiivisesta ylisukupolvisesta sotatraumasta. Kirves ei toki kiistä sitä, että osa veteraaneista asui loppuelämänsä sillan alla tai terrorisoi perhettään juovuksissa.
Suomessa ei ole paljon puhuttu siitä, että kun yli 90 000 miestä kuoli sodissa, naiset kävivät kovaa kilpailua jäljelle jääneiden miesten suosiosta.
”Jopa sotainvalideille riitti puolisoja, ja sinkkuja oli verrattain vähän. Veteraanisukupolvi ei joutunut kärsimään yksinäisyydestä, joka on nykyajan nuorten vitsaus.”
Tutkija muistuttaa myös, että kylätie oli kaikkea muuta kuin hiljainen. Sosiaalinen elämä oli vilkasta ympäri maata. Urheilukilpailujen ja maakuntajuhlien lisäksi Suomen valtasi tanssihulluus.
Radio oli iso henkireikä monissa perheissä sotien jälkeen. Myös suositut rillumarei-elokuvat toivat vapauttavaa huumoria arjen vastapainoksi.
”Jopa sotainvalideille riitti puolisoja, ja sinkkuja oli verrattain vähän. Veteraanisukupolvi ei joutunut kärsimään yksinäisyydestä, joka on nykyajan nuorten vitsaus.” Jenni Kirves
Nykyään kuulee usein suurten ikäluokkien edustajien ihmettelevän, miksei isä koskaan puhunut sodasta. Kirves uskoo, että vanhemmat tarkoittivat hyvää ja halusivat suojella lapsiaan sodan julmuuksilta.
Puhumattomuus saattoi johtua myös siitä, että kaikki eivät koskaan olleet hengenvaarassa etulinjassa ja häpesivät sitä. Näillä miehillä ei ollut mielestään ”sankarillista” kerrottavaa jälkipolville.
”Sotien jälkeen kapakat olivat täynnä Summan ja Tali-Ihantalan taistelijoita, vaikka ei heitä voinut olla todellisuudessa niin paljon”, Kirves muistuttaa.
Kriisiterapiasta ei olisi todennäköisesti ollut sotaveteraaneille apua, koska trauma oli ruumiissa eikä kielellisessä mielessä.
”Siksi ruumista piti hoitaa työnteolla, tanssimisella, kosketuksella ja läheisyydellä. Suomalaiset rakastelivat sodan jälkeen maahan suuret ikäluokat”, Kirves sanoo.
Myös läheinen suhde eläimiin saattoi tehdä ihmeitä. Jenni Kirves tietää omasta suvustaankin, kuinka tärkeitä hevoset ja koirat olivat miehille.
Kirveen mukaan valtio toimii viisaasti antamalla veteraaneille viljeltäväksi oman pienviljelystilan tai tontin rintamiestaloa varten. Ruumiillinen työ oli paras keino purkaa stressiä.
”Sodan loputtua miehet olivat tyytyväisiä jo siihen, että aamulla ei tarvinnut herätä pommien jyrähdyksiin.”
Sodan ja sotapropagandan myötä miehet alkoivat inhota suureellisia sanoja, kuten rakkaus ja onni. Veteraanit rakastivat lapsiaan teoilla, Jenni Kirves painottaa.
”Isät tekivät armottomasti töitä, jotta lapsilla olisi helpompaa kuin heillä itsellään. Miesten hartain toive oli, että omat pojat eivät joudu ikinä sotaan”, Kirves sanoo.
Tutkijan mukaan on tärkeää ymmärtää, että sotaan joutuneet veteraanit olivat pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä kuin nykyajan nuoret. Kuva: Sanne KatainenIhmiset yrittävät löytää nykyään itsensä meditaation ja mindfulness-harjoitusten avulla. Jenni Kirves kehottaa suuntaamaan katseen mieluummin ulospäin kanssaihmisiin, kuten sotaveteraanit tekivät.
”Veteraanit taistelivat naisten, lasten ja vanhusten puolesta. Miesten pahin pelko oli sodan aikana, että naiset raiskataan ja lapset otetaan orjiksi”, Kirves sanoo.
Tutkijan mukaan on tärkeää ymmärtää, että sotaan joutuneet veteraanit olivat pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä kuin nykyajan nuoret.
”Esimerkiksi sota-ajan kirjeenvaihto oli samanlaista kuin nykyinen viestinvaihto Tinderissä. Silloinkin valehdeltiin pituudesta, painosta ja sotilasarvosta. Samaa kirjettä lähetettiin usealle naiselle kalkkeeripaperilla.”
Jenni Kirves kertoo hymyillen, että myöskään Tinderissä tapahtuma ”ghostaaminen” eli viestittelyn yhtäkkinen lopettaminen ei ole uusi ilmiö.
”Kun miehet kyllästyivät sota-aikana johonkin naiseen, he pistivät kaverin kirjoittamaan kirjeen, että henkilö kaatui ja on nyt sankarivainaja”, Kirves sanoo.
Aarne Juutilaisen miehiä etulinjoilla Laatokan koillispuolella talvisodassa. Kollaanjoki 17. joulukuuta 1939. Kuva: SA-Kuva- Osaston luetuimmat
