• Yhdysvaltojen sisäiset jännitteet ovat kasvaneet erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikaan. Vakavat riskiskenaariot sisältävät jommankumman presidenttiehdokkaan salamurhan tai poliittisesti motivoidun joukkosurman, Mikko Hautala spekuloi.
    Yhdysvaltojen sisäiset jännitteet ovat kasvaneet erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikaan. Vakavat riskiskenaariot sisältävät jommankumman presidenttiehdokkaan salamurhan tai poliittisesti motivoidun joukkosurman, Mikko Hautala spekuloi. Kuva: Elijah Nouvelage, Win Mcnamee / LEHTIKUVA / AFP

    Taistelu tähtilipun maasta

    Entinen suurlähettiläs Mikko Hautala kertoo, miksi Suomi pärjää Donald Trumpin kanssa.
    Tilaajalle
    Lukemisto|Politiikka
    26.10.202405:00
    Juho Mäkelä

    Yhdysvaltain seuraava presidentti ratkeaa marraskuussa vaaleissa, jotka saattavat olla ennätyksellisen tiukat. Demokraattien ehdokas Kamala Harris ja republikaanien ehdokas Donald Trump ovat mielipidemittauksissa käytännössä tasoissa.

    Suomen Washingtonin entisen suurlähettilään Mikko Hautalan mukaan presidentinvaalien asetelma on täysin auki. Hän ei käytä juuri aikaansa veikkaamiseen, kumpi kaksikosta voittaa.

    ”Ihan puhtaasti veikkaamalla ja mitään tietämättä onnistumistodennäköisyys on noin 50 prosenttia. Minä pohdin mieluummin seurannaisvaikutuksia ja miten eri tilanteisiin vastataan.”

    Kamala Harris ja Donald Trump ottavat yhteen Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Vaalipäivä on 5. marraskuuta.
    Kamala Harris ja Donald Trump ottavat yhteen Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Vaalipäivä on 5. marraskuuta. Kuva: Timo Filpus

    Hautala on luottavainen, että Suomella on hyvät mahdollisuudet pärjätä sekä republikaani- että demokraattihallinnon kanssa erilaisin painotuksin. Hän ei toki halua vähätellä Trumpin paluun mahdollisesti mukanaan tuomia vakaviakin haasteita.

    ”Minä en usko tuomiopäivään. Yhdysvalloissa on aika paljon poliittisesta järjestelmästä ja sen dynamiikasta tulevia jarruja, jotka estävät kertakaikkisen käänteen johonkin toiseen suuntaan.”

    Hautala muistuttaa, että Yhdysvaltain perustuslaki on 235 vuotta vanha, ja sitä on käytännössä mahdotonta muuttaa. Erikseen täytyy huomioida Yhdysvaltain liittovaltioluonne, mistä johtuen osavaltioilla on laajat toimivaltuudet.

    Presidentin mahdollisuudet muuttaa politiikkaa eivät ole rajattomat, sillä kongressin yli lakeja ei voi säätää.

    ”Kumpikaan ehdokas saa tuskin mitään isoa maanvyörymävoittoa, joten heillä ei ole mandaattia isoille uudistuksille. Vaikka näemme pintadraamaa ja töyssyjä, uuden presidentin tuoma muutos ei ole niin suuri kuin kuvitellaan”, hän sanoo.

    Mikko Hautalan mukaan Kamala Harris ja Donald Trump ovat osasta asioista samaa mieltä. Molemmat ajaisivat kovaa linjaa esimerkiksi Kiinan suhteen.

    Entinen suurlähettiläs huomauttaa, että uhkakuvista huolimatta maailmaan vanhimman demokratian talous kasvaa ja työpaikat lisääntyvät. Mikko Hautala tutki Helsingin kotinsa kirjahyllyä vuonna 2023.
    Entinen suurlähettiläs huomauttaa, että uhkakuvista huolimatta maailmaan vanhimman demokratian talous kasvaa ja työpaikat lisääntyvät. Mikko Hautala tutki Helsingin kotinsa kirjahyllyä vuonna 2023. Kuva: Sanne Katainen

    Osassa politiikan kysymyksistä kaksikko eroaa enemmän tyylissä kuin sisällössä.

    ”Kauppapolitiikassa molemmat ovat protektionisteja, mutta tekevät sen eri kuorrutuksella. Kumpikaan ei koske sosiaaliturvaan, eivätkä he pidä valtionvelkaa kovin isona ongelman”, Hautala arvioi.

    Presidenttinä Donald Trump pystyisi hidastamaan Yhdysvaltain vihreää siirtymää ja palauttamaan osittain fossiilisten polttoaineiden asemaa.

    ”Trump ei voisi silti kääntää kokonaan ilmastopolitiikkaa. Yhdysvalloissa on iso määrä firmoja, jotka ovat investoineet tai investoimassa vähähiilisiin ratkaisuihin tukien rohkaisemana. Lisäksi osavaltiotasolle on luotu puhtaan siirtymän tukiohjelmia.”

    Ulkopolitiikassa Hautala näkee selkeän filosofisen eron kahden presidenttiehdokkaan välillä. Harris korostaa monenkeskisyyttä ja instituutioita, kun taas Trump painottaa kahdenvälisiä suhteita.

    Natoon Trump ja Harris suhtautuvat eri tavalla. Demokraattien Harris näkee Pohjois-Atlantin liiton Yhdysvaltain intressejä ja vakautta tukevana instituutiona. Trump on erittäin Nato-kriittinen.

    ”Pidän kuitenkin hyvin epätodennäköisenä, että Trumpin Yhdysvallat pyrkisi eroon Natosta. Naton kaatuminen heikentäisi merkittävästi Yhdysvaltain geopoliittista asemaa. Se on selvää, että Trump vaatisi Eurooppaa panostamaan enemmän omaan puolustukseensa”, Hautala sanoo.

    Entä mitä Donald Trumpin tai Kamala Harrisin valinta merkitsee Ukrainalle?

    ”Paineet tulitauon tavoittelemiseksi ovat kasvamassa riippumatta presidentinvaalin tuloksesta. Uskon, että Trump pyrkisi nopeaan ratkaisuun luomalla painetta molemmille osapuolille. Venäjän aidosta ratkaisuhalukkuudesta ei kuitenkaan ole merkkejä”, Hautala vastaa.

    Rauha edellyttäisi joka tapauksessa Ukrainan tuen jatkamista ja maan turvaamista mahdolliselta uudelta hyökkäykseltä.

    ”Sodan syväratkaisu edellyttäisi sitä, että Venäjä muuttaa asennettaan Ukrainaan ja kantaa vastuunsa tilanteesta”, Hautala sanoo.

    Donald Trumpilla ja yleensä republikaaneilla on myönteinen kuva Suomesta, mikä koostuu erityisesti puolustuskyvystä ja puolustusmenoista.
    Donald Trumpilla ja yleensä republikaaneilla on myönteinen kuva Suomesta, mikä koostuu erityisesti puolustuskyvystä ja puolustusmenoista.  Kuva: Win Mcnamee

    ”Minä en usko tuomiopäivään. Yhdysvalloissa on aika paljon poliittisesta järjestelmästä ja sen dynamiikasta tulevia jarruja, jotka estävät kertakaikkisen käänteen johonkin toiseen suuntaan.”

    Trumpin mahdollinen paluu Valkoiseen taloon aiheuttaa huolta monissa suomalaisissa. Hautala arvioi lähtökohdat kahdenväliselle yhteistyölle melko hyviksi. Paineet kohdistuisivat tässä tilanteessa erityisesti tasavallan presidentti Alexander Stubbiin.

    ”Trumpilla ja yleensä republikaaneilla on myönteinen kuva Suomesta, mikä koostuu erityisesti puolustuskyvystä ja puolustusmenoista. Trumpin silmissä suomalaiset eivät ole haihattelijoita, vaan kyseessä on maa, joka kantaa vastuunsa.”

    Hautalalta julkaistiin juuri kirja Sotaa ja rauhaa: Venäjä, Yhdysvallat ja Suomi uuden suurvaltapolitiikan aikakaudella (Otava). Hautala kertoo teoksessa, kuinka hän oli puhelimitse yhteydessä entiseen presidenttiin Suomen Nato-prosessin aikana.

    Ensimmäinen keskustelu sovittiin Trumpin toimiston kanssa 20.5.2022 aamukahdeksaksi. Lähes sekunnilleen sovittuna aikana puhelin soi, Trump tervehti Hautalaa ystävällisesti ja kysyi kuulumisia.

    Hautalan perustelut kuultuaan Trump totesi Suomen toimineen tilanteessa oikein: ”You did the right thing”. Kommentti oli musiikkia suurlähettilään korville, eikä Trump kritisoinut koskaan julkisesti Suomen Nato-jäsenyyttä.

    ”Kamala Harris on ystävällinen ja helposti lähestyttävä ihminen. Kyllä hän tuntee ja tietää Suomen. Harris osaa sijoittaa Suomen sekä fyysiselle että mielikuvakartalle”, Mikko Hautala sanoo.
    ”Kamala Harris on ystävällinen ja helposti lähestyttävä ihminen. Kyllä hän tuntee ja tietää Suomen. Harris osaa sijoittaa Suomen sekä fyysiselle että mielikuvakartalle”, Mikko Hautala sanoo. Kuva: Elijah Nouvelage

    Washingtonin suurlähettiläänä toimiessaan Mikko Hautala tapasi muutaman kerran silloisen varapresidentin Kamala Harrisin.

    Demokraattien silmissä Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin ihanteellinen hyvinvointivaltio, joka liittyi vielä Natoon Harrisin varapresidenttikaudella.

    ”Kamala Harris on ystävällinen ja helposti lähestyttävä ihminen. Kyllä hän tuntee ja tietää Suomen. Harris osaa sijoittaa Suomen sekä fyysiselle että mielikuvakartalle”, Hautala sanoo.

    Sekä Trumpin että Harrisin päähuomio kohdistuisi presidenttinä Kiinaan. Harris varttui aikuiseksi länsirannikolla Kalifornian osavaltiossa, jossa merenä on Aasiaan ulottuva Tyynimeri.

    ”Meidän ei kannata edes toivoa sellaista maailmaa, jossa Yhdysvaltain presidenttien pitäisi perehtyä hyvin tarkkaan Suomeen. Se tarkoittaisi, että päällä olisi vakava kriisi.”

    Yhdysvaltojen sisäiset jännitteet ovat kasvaneet erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikaan. Loppiaisena 2021 tapahtui kongressitalon valtaus, ja Donald Trumpin salamurha oli muutaman sentin päässä heinäkuussa.

    Hautala spekuloi, että vakavat riskiskenaariot sisältävät jommankumman ehdokkaan salamurhan tai poliittisesti motivoidun joukkosurman.

    Väkivallan riskiä ei voi koskaan väheksyä Yhdysvalloissa, sen on maan historia osoittanut. Synkimmissä ennusteissa puhutaan jopa sisällissodan vaarasta.

    ”Minä en valvo öitäni tämän takia. Täytyy kuitenkin muistaa, että Yhdysvallat on kehittynyt oikeusvaltio. Suurin osa tavan amerikkalaisista käy normaalisti töissä, eivät he ole sotaan lähdössä.”

    Mikko Hautala ajoi heinäkuussa autolla perheineen 12 359 kilometriä Yhdysvaltain rannikolta rannikolle ja takaisin.”Kun ajaa Keskilännessä Iowassa samaa pellonsyrjää vuorokauden yhtä soittoa, rupeaa eteläpohjalaisena ymmärtämään, että pieniä on maakunnan lakeudet.”
    Mikko Hautala ajoi heinäkuussa autolla perheineen 12 359 kilometriä Yhdysvaltain rannikolta rannikolle ja takaisin.”Kun ajaa Keskilännessä Iowassa samaa pellonsyrjää vuorokauden yhtä soittoa, rupeaa eteläpohjalaisena ymmärtämään, että pieniä on maakunnan lakeudet.” Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Leena-Kaisa Mikkola on jo ehtinyt tavata supervallan väistyvän johtajan, presidentti Joe Bidenin Valkoisessa talossa Washingtonissa.

      Ulkomaat | Suurlähettiläs Yhdysvaltojen repivästä vaalitaistelusta: Keskusteluissa katse kääntyy monesti sisäänpäin, oman maan asioihin

    •  Presidentti Joe Bidenin mukaan tuki sisältää myös pitkän kantaman aseita. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Biden ilmoitti miljardien jättimäisestä lisäavusta Ukrainalle – Zelenskyi: Auttaa Ukrainan voittoon

    • Mikko Hautala aloittaa uudessa tehtävässään marraskuun alussa.

      Politiikka | Nokia nimitti johtajakseen entisen Yhdysvaltain- ja Venäjän- suurlähettilään Mikko Hautalan

    • Entinen suurlähettiläs Mikko Hautala palasi perheineen Washingtonista Suomeen elokuussa.

      Politiikka | Yhdysvalloissa tuskin edes vasemmistolaiset sietäisivät Suomen maahanmuuttopolitiikkaa, sanoo ex-suurlähettiläs Mikko Hautala

    • Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautalan mielestä Euroopan ja myös Suomen kannattaa keskittyä oman puolustuksen vahvistamiseen riippumatta siitä, mikä on Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos. Kuvassa Hautala puhuu vieraille Washingtonin suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

      Politiikka ja talous | Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala kertoo, miksi hän piti yhteyttä Donald Trumpiin – syy liittyy Suomen Nato-jäsenyysneuvotteluihin

    • New York Timesin mukaan Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala on pyrkinyt vakuuttamaan Donald Trumpin Suomen arvosta uutena Naton jäsenmaana. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka | New York Times: Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut yhteyttä Donald Trumpiin − pyrki vakuuttamaan ex-presidentin Suomen arvosta Natossa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa