Talousmetsät antavat paremman elintason ja se on Jumalan siunausta, kirjoitti tunnettu runoilija aikanaan – nyt arvot ovat murroksessa

Eino Leino leikittelee runossaan Legenda ajatuksella Jeesuksen ja Pietarin käynnistä Suomessa.

Matkaajat levähtävät koivun alla, mutta Pietari arvioi, että on saavuttu kurjalle kamaralle. Köyhä ja kumara kansa viljelee kivistä maata, joka ei kasva muuta kuin marjoja ja sieniä.

Jeesus suhtautuu suopeammin: voi olla, että maa on karu, ja viljakin voisi kasvaa vikkelämmin, mutta ”kansa, sen on sydän kaunis, lämmin”. Näitä pohtii Herra hymyillen, ja jo tapahtuu: ”Suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes, ja vainiolta roudan valta raukes”.

Leino runoili raivaajahengessä 130 vuotta sitten. Suomea rakennettiin sisulla ja isänmaan rakkaudella. Suot ja metsät väistyivät, kun tarvittiin peltoja ja tukkipuuta.

Ovatko nyt aika ja arvostukset muuttuneet? Raivattuja maita tulee palauttaa luonnontilaan, metsiä suojella ja honkia jättää humisemaan. Puronvarren pusikoilla on paikkansa.

Euroopan unionissa hyväksyttiin ennallistamisasetus, mikä herätti tunteita. Itävallassa siitä kutoutui peräti hallituskriisi, Suomessakin vilkas poliittinen debatti.

Mikä on isänmaan etu, kun Euroopan tasolla edistetään ympäristönsuojelua? Vai onko ollenkaan oikein jäsenmaiden tarkastella unionia kansallisesta intressistä, ikään kuin irrallaan kokonaisuudesta?

Ennallistamisasetus tavoittelee luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Kasvien ja eläinten hidas katoaminen ihmisen toiminnan seurauksena on maailmanlaajuinen ongelma, mutta ihmisen silmissä globaalit haasteet aina häviävät horisonttiin.

Yksittäisten maitten, elinkeinonharjoittajien tai maanomistajien näkökulmasta sellaiset tapaavat kuulua jonkun muun leveille harteille.

Leinon runossa nähdään luonnon talouskäytön antama elintason nousu Herran siunauksena. Varmasti ihmisen ahkeruudellakin on osansa, mikä rivien välissä tunnustetaan.

Mutta oliko Jeesus Leinon mielestä väärässä arvioidessaan suomalaisen sydämen kauneutta ja lämpöä? Yltääkö sydämen hyvä tahto vain omaan pellon laitaan?

Kivisen pellon raivaajan osa ei ole helppo eikä viljelijän leipä vieläkään leveä. Siinä työssä väkisinkin katse kohdistuu lähelle.

Leinon aikaiset valokuvat suomalaisista esittävät köyhää ja rääsyistä kansaa. Tehdaskaupungin poikana ymmärrän, että suomalaisilla on paita päällä ja kengät jalassa maan teollistumisen ansiosta.

Edistys ja elintaso tuovat terveyttä ja turvallisuutta, mikä on eittämättä Herran hymyilyä. Nyt on tietoja, taitoja ja voimia kohdistaa katse kauemmas tulevaan.

Leinon Legenda ei pääty korpien kaatamiseen ja soiden kuivaamiseen. Runoilija jää koivun katveeseen ihailemaan kesäillan kauneutta.

Kun Jeesus ja Pietari purjehtivat pois, heidän jälkensä jää rannalle. Ei kuitenkaan hylättyinä roskina ja kaluttuina kumpuina, vaan Herran hengen hohteena. Raivaajahengen sijalle jää luonnon varjelun henki. Sopiva testamentti suomalaisille.

Kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan piispa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.