Ennallistamisessa varmaa tuntuu olevan vain epävarmuus: Lopulliset vaikutukset ovat poliitikoiden käsissä

Hiljattain EU:ssa läpi mennyt ennallistamisasetus on saanut monet metsänomistajat miettimään metsiensä kohtaloa.

Estääkö ennallistaminen hakkuut? Entä mitä ennallistaminen ylipäänsä tarkoittaa?

Kumpaankaan kysymykseen ei ikävä kyllä ole yksiselitteistä vastausta. Ennallistaminen voi joissain tapauksessa tarkoittaa suojelua, toisessa taasen lahopuun määrän lisäämistä. Tällä hetkellä varmaa tuntuu olevan lähinnä epävarmuus.

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Antti Mutasen mukaan EU:n asetusten ongelmana on niiden tulkinnanvaraisuus.

Esimerkiksi julkisuudessa pyörineet arviot ennallistamisen satojen miljoonien eurojen kustannuksista perustuvat vain ja ainoastaan heikossa kunnossa olevien luontotyyppien ennallistamiseen. Se, mitä muut asetukseen kuuluvat toimenpiteet maksavat ja ennen kaikkea kuka ne maksaa, on vielä arvoitus.

EU:n tavoitteena on ennallistaa 20 prosenttia kaikista maa- ja merialueista ja kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit vuoteen 2050 mennessä.

Asetuksen metsiä koskevat osuudet voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: heikkokuntoisten luontotyyppien ennallistamiseen ja kaikkien metsien tilan parantamiseen.

Heikentyneessä tilassa olevia luontotyyppejä etsitään luontodirektiivin liitteeseen I kuuluvista boreaalisista luonnonmetsistä, lehdoista, harjumetsistä ja puustoisilta soilta.

Kyseisiä luontotyyppejä on suojeltu jo aiemmin metsälailla tai vapaaehtoisesti osana Metso- ja Helmi-ohjelmia. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää ohjelmien jatkumista ja myös tuntuvaa lisärahoitusta.

Vaikean tilanteesta tekee se, ettei kukaan tiedä heikentyneiden luontotyyppien tarkkaa pinta-alaa tai sijaintia. Eikä tarkkoja laskelmia voikaan tehdä ennen kuin Suomi päättää, miten heikossa kunnossa oleva luontotyyppi määritellään. Lopputulos on siis paljolti kiinni poliitikoista.

Luontotyypit menevät myös osin päällekkäin, ja niiden määrittely ei ole EU:ssa yhtenäistä. Esimerkiksi Mutanen nostaa harjumetsät: Suomessa niihin luetaan kaikki harjumuodostumien päällä sijaitsevat metsät, Ruotsissa pelkästään valorinteiden harjukasvillisuuden esiintymisalueet.

Mutasen mielestä Suomen kannattaisi pohtia pelkkien ennallistamispinta-alojen lisäksi myös toimien priorisointia luonnolle tärkeimpiin alueisiin.

”Lehdot ja paahdeympäristöt ovat monimuotoisuuden hotspotteja, joita ennallistamalla saadaan nopeasti myönteisiä monimuotoisuusvaikutuksia.”

Paahdeympäristöt ovat avoimia ja kuumia kasvupaikkoja, joilla viihtyy useita haastaviin oloihin sopeutuneita uhanalaisia lajeja. Paahdeympäristöjä uhkaa umpeenkasvaminen.

Luontotyyppien ennallistamisen lisäksi jäsenvaltioiden tulee saavuttaa kahdeksan eri indikaattorin kehityksessä kasvava suunta ja tyydyttävä taso kaikissa metsissä.

Tämä asetuksen osa koskee kaikkia metsiä. Jälleen kerran toimien tarve riippuu siitä, miten Suomi määrittelee kunkin indikaattorin tyydyttävän tason.

Jäsenvaltioilla on yksi yhteinen ja pakollinen metsälintudirektiivi. Lisäksi tulee valita kuusi vapaaehtoista indikaattoria seitsemästä vaihtoehdosta: kuollut pystypuu, kuollut maapuu, eri-ikäisrakenteisten metsien osuus, metsien kytkeytyvyys, hiilivarasto, puulajien monipuolisuus ja metsät, joissa kotimaiset lajit ovat valtapuustoa.

”Tyydyttävän tason määrittely on tärkeää ja mittarien valinta niin, että niitä voidaan järkevästi seurata”, Mutanen painottaa.

Yksi suuri haaste EU:n asetusten toimeenpanossa on jäsenmaiden erilainen maanomistamisen rakenne. Pohjoisessa ja lännessä on paljon yksityistä omistusta, idässä suurin maanomistaja on usein valtio.

Esimerkiksi turvemaapeltojen vettäminen ei asetuksen mukaan velvoita yksityisiä maanomistajia, mutta tavoite on jäsenmaita sitova.

Kun valtaosa pelloista ja metsissä on yksityisomistuksessa, jääkö kaikki pelkän vapaaehtoisuuden varaan?

Mutasen mielestä suomalaiseen oikeustajuun ei istu tilanne, jossa kohteita, kuten soita, tulisi ennallistaa maanomistajan omalla kustannuksella. Hän muistuttaa, että metsänomistajat tekevät jo nyt talousmetsien luonnonhoitoa, mihin myös tiukentuneet sertifiointikriteerit velvoittavat.

”Esimerkiksi säästöpuiden määrän lisääminen ja tekopökkelöt kasvattavat metsissä kuolleen puun määrää, joka on seurattava kriteeri metsien elinympäristöjen ennallistamisessa. Aiempaa leveämmät suojavyöhykkeet auttavat puolestaan parantamaan vesistöjen tila.”

Metsänomistajia koskevat EU:sta valuvat velvoitteet ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Vaikka ennallistamisen elinympäristöjä elvyttävä tavoite on äärimmäisen tärkeä, aiheuttavat miljardien kustannusarviot väistämättä epävarmuutta.

Ennallistamisasetus tulee voimaan heinä–elokuussa, jonka jälkeen Suomella on kaksi vuotta aikaa laatia kansallinen ennallistamissuunnitelma. Sen sisältö ratkaisee paljon.

Maanomistajia kannattaa kuunnella herkällä korvalla, sillä ilman heitä ennallistamistavoitteeseen pääseminen tulee olemaan todennäköisesti mahdotonta.