

Ennallistamisasetus hyväksyttiin maanantaina virallisesti. 20 jäsenmaan kannatus riitti määräenemmistöön, jolloin asetus hyväksytään.
Suomi, Italia, Unkari, Hollanti, Puola ja Ruotsi vastustivat asetusta. Puheenjohtajamaa Belgia äänesti tyhjää. Aiemmin asetusta vastustanut Itävalta äänesti nyt sen puolesta, mikä ratkaisi äänestyksen.
Jäsenmaiden äänestyksessä määräenemmistöön tarvitaan kannatus 55 prosentilta jäsenmaista, joissa asuu 65 prosenttia EU-maiden asukkaista.
”On vielä liian aikaista sanoa, millainen ennallistamisasetuksen kansallisesta suunnitelmasta tulee”, kertoo ympäristöneuvos Olli Ojala ympäristöministeriöstä.
”Tavoitteet on ensin määriteltävä, sitten keinot. Keinoihin asetus ei millään tavalla ota kantaa”, Ojala kertoo.
Ennallistamiskeinojen osalta on siten kansallista liikkumavaraa, mutta ekosysteemien tilan seurantaan käytettävät indikaattorit on määritelty tarkasti. Jäsenmaat saavat itse määritellä, millainen tavoitetaso indikaattoreille on.
”Metsien ennallistamistoimet ovat melko tehottomia ennallistamispolttoa lukuun ottamatta.”
Suomessa ennallistamisen pääpaino tulee todennäköisesti ainakin aluksi olemaan soiden ennallistamisessa.
”Ojat heikentävät myös alapuolisen vesistön kuntoa. Vesistön kuntoa ei saada parannettua ilman, että valuma-alueelle johtavat ojat tukitaan tai rakennetaan paremmat vesiensuojelun välineet, kuten kosteikkoja”, Ojala sanoo.
”Toinen kohde on boreaalisen luonnonmetsän ennallistaminen.”
Boreaalisen eli havumetsävyöhykkeen luonnonmetsien ennallistaminen on tarkoitettu kohteille, joilla on edellytyksiä kehittyä monimuotoiseksi vanhaksi metsäksi. Boreaalisen metsän ennallistaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että metsä jätetään ennallistumaan itsekseen.
”Metsien ennallistamistoimet ovat melko tehottomia ennallistamispolttoa lukuun ottamatta. Aika nopeasti syntyy esimerkiksi tuulenkaatoja ja sitä myötä metsät ennallistuvat ilman aktiivisia ennallistamistoimia”, Ojala kertoo.
Luonnonmetsien ennallistaminen ei ole suoraan yhteydessä viime viikkoina puheenaiheeksi nousseeseen jäljellä olevien vanhojen metsien tiukkaan suojeluun.
”Tässä ei ole niinkään kysymys siitä, mikä metsä tai kuvio täyttää kriteerin, vaan millaisia alueita valitaan, jotta ne voivat kehittyä kriteerit täyttäviksi kohteiksi.”

Asetus velvoittaa jäsenmaat ennallistamaan sellaiset kohteet, jotka ovat ennallistamisen tarpeessa.
”Teoriassa se on niin, että luontotyyppiesiintymät voivat olla joko hyvässä tilassa tai hyvää huonommassa tilassa. Jos ne ovat hyvää huonommassa tilassa, ennallistamisasetus velvoittaa meitä tekemään ne toimet, jotka johtavat hyvän tilan saavuttamiseen”, Ojala sanoo.
”Käytännössä meillä ei ole monenkaan luontotyypin osalta niin hyviä tietoja, että tietäisimme, missä hyvässä ja huonossa tilassa olevat luontotyypit sijaitsevat. Siinä on ihan ensimmäiseksi tehtävä paikata tiedonpuutteet.”
Myös talousmetsistä löytyy ennallistettavia luontotyyppejä.
”Metsäisissä luontotyypeissä on neljä laaja-alaista luontotyyppiä, joita talousmetsässä voi tulla vastaan: puustoiset suot, harjumetsät, lehdot ja boreaaliset luonnonmetsät”, Ojala sanoo.
”Nuo neljä ovat sellaisia, joiden osalta metsätalous tulee suunnitelmaa tehtäessä keskusteluun ja on mietittävä, miten sitä sovitetaan yhteen näillä luontotyypeillä hyvän tilan turvaamisen kanssa.”
Niiden lisäksi talousmetsässä voi olla pienialaisia kohteita, kuten kallioita, joihin saattaa kohdistua metsätaloustoimenpiteitä.
”Oli meillekin yllätys, että tämä yhtäkkiä menikin läpi.”
Asetus astuu voimaan heinä–elokuussa. Sen jälkeen jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa laatia jäsenmaakohtaiset suunnitelmat.
Ympäristöministeriössä toimet luontotyyppien selvittämisestä ehdittiin jo aloittaa, mutta laitettiin maaliskuussa jäihin, kun näytti siltä, että ennallistamisasetus ei menekään läpi.
”Oli meillekin yllätys, että tämä yhtäkkiä menikin läpi. Maaliskuussa näytti, että tälle ei olisi määräenemmistöä, niin emme ole maaliskuun jälkeen aktiivisesti tehneet valmistelua.”
Ojala arvioi, että selvityksiä tekevä työryhmä aloittaa kansallisen suunnitelman laatimisen elokuussa.
Tavoitteena ennallistaa vähintään 20 prosenttia EU:n maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä ja kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit vuoteen 2050 mennessä.
Koskee muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä, maatalousympäristöjä, pölyttäjiä sekä kaupunkiympäristöjä.
Euroopan komissio on arvioinut Suomen vuotuisten kulujen olevan noin 700–900 miljoonaa euroa. Tutkijoiden mukaan kustannukset jäävät pienemmiksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
