• Kiistelty ennallistamisasetus astuu voimaan – Suomen ääni jäi vähemmistöön

    Kansallinen toimeenpano on metsänomistajien kannalta olennainen edunvalvonnan paikka.
    Metsähallitus teki ennallistamispolttoa Lopen Luutasuolla kesäkuun alussa.
    Metsähallitus teki ennallistamispolttoa Lopen Luutasuolla kesäkuun alussa. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäpolitiikka
    17.6.202412:04
    Päivitetty18.6.202415:14
    Suvi Jylhänlehto

    Kiistelty ennallistamisasetus on nyt virallisesti hyväksytty. 20 jäsenmaata äänesti asetuksen puolesta, mikä toi riittävän määräenemmistön.

    Kuusi jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, äänesti asetusta vastaan, kun EU:n jäsenmaiden ministereistä koostuva ympäristöneuvosto kokoontui maanantaina Luxemburgissa päättämään luonnon ennallistamisasetuksen hyväksymisestä.

    Suomen lisäksi ennallistamisasetusta vastaan äänestivät Italia, Unkari, Hollanti, Puola ja Ruotsi. Puheenjohtajamaa Belgia äänesti tyhjää. Aiemmin asetusta vastustanut Itävalta kääntyi hyväksymisen kannalle.

    Suomesta mukana oli ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.). Mykkänen painotti neuvoston kokouksessa pitämässään puheenvuorossa, että Suomelle tulee suhteettoman suuret kulut, sillä maassamme on erityisen paljon luontotyyppejä, joita asetus koskee.

    Näitä ovat muun muassa puustoiset suot, harjumetsät, boreaaliset havumetsät ja lehdot.

    ”Elinkeinoelämä ja maanomistajat tarvitaan mukaan kansallisiin talkoisiin.” Kai Mykkänen

    Nyt kun asetus on hyväksytty, Mykkäsen mukaan on pidettävä huolta, että ennallistamisasetus pannaan täytäntöön kustannustehokkaasti ja oikeudenmukaisesti.

    Komission alkuperäinen arvio oli, että vuotuisen kustannukset ennallistamisesta Suomelle olisivat 700–900 miljoonaa euroa. Lukuun on laskettu kustannukset, jotka johtuvat niin elinkeinotoiminnan rajoittamisesta kuin aktiivisista ennallistamistoimista.

    Äänestyksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa suomalaismedialle Mykkänen totesi, että luontotyöhön on löydyttävä lisää rahaa muiltakin kuin veronmaksajilta.

    ”Elinkeinoelämä ja maanomistajat tarvitaan mukaan kansallisiin talkoisiin”, ministeri sanoi.

    ”Siinä on tärkeä edunvalvonnan paikka.” Anna-Rosa Asikainen

    Ennallistamisasetuksen taustalla on huoli luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja lajikadosta. Tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella.

    Asetuksen mukaan EU-alueella olisi tehtävä ennallistamistoimia vähintään 20 prosentilla maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä.

    Ehdotusta on vastustettu Suomessa vedoten siihen, että EU puuttuu kohtuuttomasti Suomen metsäpolitiikkaan.

    MTK:n juristin Anna-Rosa Asikaisen mukaan riippuu kansallisesta toimeenpanosta, miten asetus vaikuttaa suomalaiseen metsätalouteen.

    ”Siinä on tärkeä edunvalvonnan paikka.”

    ”Paljon vaikuttaa se, kuinka määritellään elinympäristön hyvä tila.” Olli Ojala

    Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Olli Ojala kertoi tiedotustilaisuudessa, että asetuksen ydin on heikentämiskielto.

    ”Paljon vaikuttaa se, kuinka määritellään elinympäristön hyvä tila.”

    Ojalan mukaan asetuksessa on nyt aiempaa enemmän liikkumavaraa, mihin ennallistamistoimia kohdistetaan.

    Hänen mukaansa ”turhaan ojitetut suot” eli suometsät, joissa puusto ei ole lähtenyt kuivatuksen jälkeen kasvamaan toivotun mukaisesti, voidaan ennallistaa melko kivuttomasti ja edullisesti.

    ”Niitä voidaan myös jättää ennallistumaan eli antaa kasvaa umpeen.”

    JUTTUA PÄIVITETTY 17.6. KLO 14.06 Lisätty Kai Mykkäsen ja Olli Ojalan kommentit tiedotustilaisuudessa.

    Lisää aiheesta
    • Ministeri Mykkänen pitää yritysten tarjoamaa rahoitusta ennallistamiseen välttämättömänä, mutta valtion rahoitusta sillä ei ole tarkoitus syrjäyttää.

      Ympäristö | Ympäristöministeri kelpuuttaa yritysten rahat hiilensidontaan – maatalouden kilpailukyvystä yritetään pitää huolta, vaikka polttoaineiden päästökauppa lisää kustannuksia

    • ”Olisi epäjohdonmukaista, jos Suomi nyt muuttaisi kantaansa”, sanoo ilmasto- ja ympäristöministeri Kai Mykkänen.

      Metsäpolitiikka | EU-ministerit vetoavat ennallistamisen puolesta: Hylkääminen heikentäisi EU:n uskottavuutta – Mykkänen puolustaa Suomen kielteistä kantaa

      Tilaajalle
    • Soita voi ennallistaa palauttamalla alueelle vettä.

      Metsäpolitiikka | WWF: Valtaosa suomalaisista kannattaa luonnon ennallistamista – Suomi äänesti EU:n ennallistamisasetusta vastaan

    • Pörriäiset ovat tärkeitä esimerkiksi ruokakasvien pölyttäjinä.

      Luonto | Tutkijat vetoavat ennallistamisasetuksen puolesta: ”Hyvinvoiva ja monimuotoinen luonto on Suomen maa- ja metsätalouden perusta”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin