
Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho tyynnyttelee huolta EU:n ennallistamisasetuksen kustannuksista, jotka on arvioitu yläkanttiin.
Hyväksytyn esityksen mukaan kustannukset nousevat Suomessa noin 700 miljoonaan euroon vuodessa. Alunperin komission arvio oli jopa suurempi.
Kotiahon mukaan komission laskelmat perustuvat arvioon heikennetyssä tilassa olevista pinta-aloista. Mukaan on laskettu myös muun muassa Natura-alueita, joiden ekologinen tila on toistaiseksi tuntematon. Täten karkea arvio on todennäköisesti liioiteltu. Samaa mieltä on ympäristöneuvos Olli Ojala ympäristöministeriöstä.
Ennallistamistöiden kokonaiskustannuksia on toistaiseksi mahdotonta arvioida. Esimerkiksi monia turhaan ojitettuja puustoisia soita sekä vanhahkoja metsiä voidaan jättää ennallistumaan itsekseen.
Kotiaho on varma, että suomalaisella huippuosaamisella kokonaisuudesta saadaan erittäin kustannustehokas.
Jäsenvaltioilla on kaksi vuotta aikaa laatia ennallistamissuunnitelmansa, mihin mennessä hehtaarimäärät ja kokonaiskustannukset tiedetään.
Jos kompensoinnista tehdään pakollista, ennallistamiseen ohjautuu yksityistä rahaa.
Teollisuudella on ymmärrettävästi huoli puunsaannin vähenemisestä ja maanomistajilla asetuksen ulottumisesta yksityismaille. Asetus ei velvoita yksityisiä kansalaisia, vaan jäsenvaltioita. Hallituksen on keksittävä keinot, joilla tarvittavien hehtaarimäärien ennallistaminen pystytään maksamaan. Luontevaa olisi ohjata lisää rahaa vapaaehtoisen suojelun Metso- ja Helmi- ohjelmiin.
Kotiahon mukaan EU sysii jäsenmaita laatimaan aiheuttaja maksaa -mallin, jossa toimija hyvittää aiheuttamansa luontohaitan ennallistamalla luontoa jossain toisaalla. Jos kompensoinnista tehdään tietyissä tapauksissa pakollista, ennallistamiseen ohjautuu yksityistä rahaa.
Ennallistamisasetuksen sisältämä heikennyskielto direktiivin turvaamille luontotyypeille kattaa laajasti boreaalisia vanhoja ja luonnontilaisia metsiä. Suomessa hyvään tilaan pitäisi kunnostaa ja rauhoittaa noin 10 miljoonaa hehtaaria direktiivin alaisia luontotyyppejä. Heikennyskiellolla estetään hölmöläisten peiton jatkaminen eli se, että samaan aikaan luontotyyppejä ennallistetaan tohinalla toisaalla ja tuhotaan toisaalla.
Kotiahon mukaan kiistaa herättäneet vanhojen metsien suojelun kriteeritkin voivat mennä uusiksi, koska EU velvoittaa, että jokaista luontotyyppiä on oltava olemassa tietty määrä. Jää nähtäväksi, mikä on suotuisa ja riittävä määrä vanhoja luonnontilaisia metsiä.
Suomi hyötyy ennallistamisasetuksesta taloudellisesti huomattavasti kustannuksia enemmän.
Monien tutkijoiden tavoin Ojala on vakuuttunut, että Suomi hyötyy ennallistamisasetuksesta taloudellisesti huomattavasti kustannuksia enemmän. Laskelmat hyödyistä ovat kuitenkin hyvin karkeita ja suuntaa antavia, sillä toistaiseksi hyötyjen markkinat ovat olemattomat. Arviot perustuvat muun muassa maksuhalukkuustutkimuksiin ja tulevaisuudessa häämöttävään luonnonarvokauppaan.
Suurimmat hyödyt koetaan luonnon tilan ja sitä kautta ihmisten terveyden paranemisena sekä viljasatojen ja metsien kasvun kohenemisena. Esimerkiksi sinilevän häviäminen ja kalakantojen kohentuminen ovat arvokkaita ilmiöitä rantatontin omistavalle ja matkailuelinkeinolle.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
