

Opiskeluaikana Taina Nurminen asioi isänsä puolesta sokkeloiselta vaikuttavassa Sysmän kunnanvirastossa etsien maataloustoimistoa.
Hän ajatteli, että onpa ihan hirveä työpaikka: valkoisia seiniä, käytäviä ja pieniä huoneita, joissa istutaan.
”En koskaan halua olla tällaisessa paikassa töissä.”
Toisin kävi. Vuonna 1986 Sysmän kunnassa tuli avoimeksi lomalautakunnansihteerin virka. Nurminen haki pestiä ja sai sen.
Nykyään hän on Taina Blomqvist Sysmän kunnan hallinnoimasta Etelä-Suomen lomituspalvelut paikallisyksiköstä, jonka alueella on 53 kuntaa.
Lähes 40 vuotta lomitushallinnossa työskennellyt Blomqvist jos kuka tietää, millainen on hyvä lomittaja: kiinnostunut työstään, oma-aloitteinen, ottaa asioista selvää ja kykenee itsenäiseen työskentelyyn.
”Ja tykkää autoilusta”, Blomqvist heittää puolileikillään. Tosiasia kuitenkin on, että moni lomittaja viettää pitkiä aikoja autossa, koska matkat karjatiloille voivat olla pitkiä ja kaksiosaisen työpäivän takia ajoa kertyy päivän paljon.

Lomittajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on karjasilmä eli taito tulkita eläintä.
”Se on vähän kuin laulutaito. Osalla se on luonnostaan. Taitoa pystyy harjoittamaan, mutta kaikista ei tule oopperalaulajia.”
Blomqvist painottaakin ammattikoulutuksen merkitystä. Nyky-Suomessa tosin ei mistään ammattioppilaitoksessa kouluteta lomittajia. Lähimmäksi menee maatalousalan perustutkinto.
Se ei anna suoraan valmiuksia työskennellä vaativassa lomittajan työssä, jossa on vastuussa yrittäjän elinkeinosta tämän loman ajan. Kokemus tulee työn kautta, Blomqvist sanoo. Esimerkiksi Etelä-Suomen yksikössä pyritään uudet nuoret lomittajat laittamaan paikkoihin, joissa toinen yrittäjä tai toinen lomittaja on samaan aikaan töissä.
Maatilalle muualta puolisoksi tullut kertoi, ettei olisi lainkaan ryhtynyt maatalousyrittäjäksi ilman lomituspalveluita.
Keskustelu kääntyy lomittajapulaan, josta on puhuttu jo pitkään. Lähivuosina iso osa nykyisistä lomittajista jää eläkkeelle ja uusia tulijoita alalle ei ole.
Samaan aikaan suuret kotieläintilat palkkaavat omia vakituisia työntekijöitä, joten paikallisyksiköt kilpailevat samoista ammattilaisista, Blomqvist huomauttaa.
Yksi iso ongelma on, että maatalousalan oppilaitoksiin ei enää ole tulijoita kuten ennen. Lisäksi suuri osa nuorista haluaa tehdä töitä pieneläinten eikä tuotantoeläinten parissa.
Blomqvistin mielestä lomittajan työ olisi hyvä vaihtoehto sellaiselle nuorelle, joka suunnittelee jatkavansa omaa kotitilaansa. Jos tekisi muutaman vuoden töitä ensin muualla, näkisi ja oppisi paljon.
Lomittajan työstä saa myös arvokasta kokemusta, jos suunnittelee jatkavansa opintoja maatalouden parissa perustutkinnon jälkeen.
Vuosikymmenten varrella ruutuvihkot ja paperiset lomalistat ovat vaihtuneet tietokonejärjestelmiksi. Niiden myötä moni asia on tullut järjestelmällisemmäksi mutta samaan aikaan byrokratia on lisääntynyt, Blomqvist sanoo.
Erilaisista tavoista järjestää lomitus ei pidä tinkiä, Blomqvist painottaa. Nykyään lomittaja voi olla vakituisessa työsuhteessa, keikkalainen tai yrittäjälomittaja.
Nyt keskustellaan mahdollisuudesta tehdä yksiosaisesti lomitustyöpäivä. Tämä on hyvä ajatus ja osittain toteutettavissa.
Kaksiosaista työpäivää pidetään usein yhtenä syynä siihen, että uusia lomittajia on vaikea saada alalle. Vuonna 2016 säädökset muuttuivat niin, että lomittajan työaikaan kuuluu vain päivittäiset karjatalouden työt. Niinpä valtaosa lomittajista ajaa tilalle aamutöille, palaa sitten kotiin ja ajaa jälleen iltatöille. Edestakaisista matkoista korvataan vain toinen.
Osalle lomittajista kaksiosainen työpäivä on hyvä, osa kaipaisi monipuolisuutta ja olisi valmis tekemään karjatalouden ulkopuolisia konetöitä, Blomqvist sanoo.
”Nyt keskustellaan mahdollisuudesta tehdä yksiosaisesti lomitustyöpäivä. Tämä on hyvä ajatus ja osittain toteutettavissa mutta vielä marginaalinen käytäntö.”

Paikallistasolla ei pysty lomittajien palkan suuruuteen vaikuttamaan, työehtosopimus määrää raamit. Blomqvist on kuitenkin sitä mieltä, että lomittajien palkka on liian pieni suhteessa työn vaativuuteen.
Maatalousyrittäjät arvostavat ihmisiä, joiden ansiosta heillä on mahdollisuus hetkeksi hengähtää ja pitää lomaa tai vanhempainvapaata.
Eräs maatilalle muualta puolisoksi tullut kertoi, ettei olisi lainkaan ryhtynyt maatalousyrittäjäksi ilman lomituspalveluita, Blomqvist kertoo.
Blomqvistin oman uran varrelle mahtuu paljon lomituksen käänteitä. Yksi merkittävä on virolaisten lomittajien värvääminen 2000-luvun alkupuolella Suomeen helpottamaan täkäläistä työvoimapulaa.
Työ suomalaisilla karjatiloilla kiinnosti, ja silloisen Sysmän yksikön (Sysmä-Hartola-Pertunmaa) maatalouslomittajista 18 oli Virosta, Blomqvist kertoo.
Yksi heistä on edelleen töissä lomittajana Sysmässä.
”Lomitustyön alussa oli illalla kädet ja olkapäät aivan väsyneet ja kipeät, kun koko päivä piti puhua käsillä, välillä jaloillakin. Lomittaja ei oikein uskaltanut puhua, koska viron ja suomen kielten samankaltaisuudesta huolimatta sanoilla saattoi olla aivan eri merkitys”, Blomqvist kertoo lomittajan muistelleen.
Uutista korjattu 29.4.2023 klo 8:04: Lomittajalle korvataan edestakaisista matkoista vain toinen.