• Manun hulluja keksintöjä sekä Akin ja Äijän paluu – tätä on luvassa syksyn Eränkävijöissä

    Eränkävijät ei petä, vaan kahdeksaskin tuotantokausi jaksaa viihdyttää.
    Eränkävijöiden kahdeksannella tuotantokaudella nähdään sekä vanhoja tuttuja että uusiakin kasvoja.
    Eränkävijöiden kahdeksannella tuotantokaudella nähdään sekä vanhoja tuttuja että uusiakin kasvoja. Kuva: NTRNZ media Oy / Yle
    Lukemisto|Radio ja TV
    30.9.202321:00
    Jussi Vehkala

    Vuonna 2016 startannut Eränkävijät-sarja oli menestys heti ilmestyessään. Normaaleista eräohjelmista poiketen äänessä ei ole yhtä juontajaa, vaan konsepti perustuu useamman tavallisen suomalaisen eränkävijän seikkailuihin.

    Sarja on tuonut erityisesti metsästystä tutuksi useille katsojille, joilla ei ole itsellä kosketuspintaa harrastukseen. Kyseessä ei ole vain itse metsästys tai kalastus, vaan myös ohjelman aidot henkilöt omine persoonineen.

    Resepti on osoittanut yleisön rakastamaksi. Ohjelma on saanut useamman Venla-palkinnon. Liisäksi ohjelma on myyty yli 30 maahan.

    Tuttua erähenkistä tosi-tv:tä päästään nauttimaan taas aimo annoksin, kun Eränkävijöiden kahdeksas tuotantokausi alkaa.

    Ensimmäisessä jaksossa paluun tekevät Aki Huhtanen ja Äijä-koira käsivarren erämaan maisemissa. Huhtasen ylivoimainen kalastuskokemus takaa kireät siimat ja yli kiloisia suurharjuksia nousee tuttuun tapaan.

    Vaikka vuodet ovat vierineet, Äijä on edelleen yhtä innokas lähtemään mukaan kalalle. Tyynen lapinkoiran olemus ja pohjoisen avarat maisemat rauhoittavat levottoman mielen. Lapista voi nauttia näin myös TV:n ruudulta.

    Aki Huhtanen ja lapinkoira Äijä tekevät paluun Eränkävijöiden kahdeksannella kaudella.
    Aki Huhtanen ja lapinkoira Äijä tekevät paluun Eränkävijöiden kahdeksannella kaudella. Kuva: Eemeli Hepola / NTRNZ media Oy / Yle

    Tubettaja Mikko Karjalainen eli Mehtamikko suuntaa Islantiin taimenten perään. Karjalainen kuvaa itse materiaalinsa, ja vloggaaja-tyylinen kuvaus tuo mukavaa vaihtelua sarjaan.

    Ajatus siitä, että kuvaaja ei ole hääräämässä jatkuvasti taustalla, tuo Karjalaisen erämaa-seikkailuihin oman autenttisen tunnelmansa.

    Tämänkin kauden ehdoton tähti on erilaisia keksintöjä rakenteleva pellepeloton Manu Soininmäki. Soininmäen eräily on mielenkiintoisinta seurattavaa monipuolisuutensa vuoksi.

    Mies harrastaa lähes kaikkea metsästystä ja kalastusta laidasta laitaan. Biologian opettajana ja väitöskirjatutkijana hänen vilpitön innostuksensa ja kiinnostus luontoa kohtaan paistaa aina iloisesti läpi.

    Tällä kaudella uusina keksintöinä nähdään esimerkiksi rapuhotellit, porakoneesta kyhätty kyyhkyhoukutin sekä moottoroitu ja kameralla varustettu hanhikaave. Tältä mieheltä eivät ideat lopu.

    Manu Soininmäki ja etäohjattava hanhikaave, jossa on myös videota reaaliajassa lähettävä kamera.
    Manu Soininmäki ja etäohjattava hanhikaave, jossa on myös videota reaaliajassa lähettävä kamera. Kuva: Jani Honkakoski / NTRNZ media Oy / Yle

    Mikko Kettunen on myös käsistään taitava rakentelija. Hän taas tekee erilaisia alkeellisia luonnossaselviytymisvälineitä, kuten puisia käsikeloja. Primitiivisyys näkyy myös retkiruuissa: kaupan pöperöt eivät kelpaa vaan nuotiolla leipäkin on tehtävä itse jauhoista.

    Uusina kasvoina nähdään eräilevä pariskunta Milla Ristomaa ja Samuli Hämäläinen Rovaniemeltä. Heidän mukanaan päästään perhokalastuksen ja sorsastuksen syövereihin. Myös perinteistä metsäkanalinnustusta suomenpystykorvalla on tiedossa.

    Kuten ennenkin, Eränkävijät on ajatonta ja rentouttavaa katsottavaa. Pelkästään kauniit Suomen maisemat riittävät syyksi avata televisio.

    On hienoa, että ohjelmaa ei ole leikattu pelkäksi toiminnaksi, vaan mukaan mahtuu myös rauhallisempia hetkiä nuotion äärellä tai muutoin luonnon helmassa.

    Suomessa riistaa ja kalaa pyydetään, sitä ei oteta. Tämä näkyy onneksi myös Eränkävijöissä. Saalista ei aina tule, kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, välillä ei meinaa tapahtua oikein mitään.

    Tämä eränkäynnin todellisuus tekee ohjelmasta elämänmakuisen.

    1.10. alkaen Yle TV1 ja Yle Areena
    Lisää aiheesta
    • Hirvi on suurin metsissämme asuva eläin.

      Erä | Metsästys ja Kalastus: Jättiläishirvi kaadettiin Sallassa – ennätys harppasi uudelle kymmenluvulle

    • Karhu on aktiivinen öisin, joten Moilasen ja Jätkän on oltava liikkeellä jo aamuvarhaisella. Tuoreet jäljet haisevat koiralle paremmin.

      Metsästys | Karhujahti on metsästäjän ja koiran yhteispeliä ‒ Lauri Moilaselle ja Jätkälle kertyy kymmeniä kilometrejä liikuntaa päivän aikana

      Tilaajalle
    • Timo ja Susanna Kujala odottavat merihanhien saapuvan passipaikalle.

      Erä | Merihanhien metsästys tuo Kujalan tilalle helpotusta viljatuhoihin – ”Hanhien jäljiltä tuho on totaalinen”

    • Suomen pääosin tummat vedet estävät näkemästä pinnan alle. Näkymättömissä pysyvä kalojen maailma jättää tilaa mielikuvitukselle ja erilaisille uskomuksille.

      Kalastus | Pitääkö koukku piilottaa madon sisään? Tämä ja moni muu kalastusmyytti saavat asiantuntijalta tyrmäyksen

    • Näkymä pookista mantereelle päin on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Mustavalkokuva: Ohtakarin Kalastusmuseoyhdistys ry.

      Kalastus | Ohtakari toimi jo 1500-luvulla kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana – historia on yhä läsnä keskipohjalaisessa lomakohteessa

    • Kalastus harppuunalla tuo vapaasukellukseen mielenkiintoisen lisämausteen.

      Erä | Tällaista on sukelluskalastus: Laji vaatii hyvää kuntoa mutta jo aloittelijakin voi saada harppuunalla saalista

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten