• Näin paljon marjoja on syötävä päivässä, jotta voi säästyä muistisairaudelta – tästä hyötyvät etenkin ne, joilla on siihen geneettinen alttius

    Masennusta ja verenpainetautia sairastavat hyötyvät myös marjojen syömisestä.
    Mustikoista ja mustaherukoista saa runsaasti flavonoideja.
    Mustikoista ja mustaherukoista saa runsaasti flavonoideja. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Lukemisto|Hyvinvointi
    3.10.202422:00
    Janica Pörhönen

    Flavonoidipitoinen ruokavalio saattaa pienentää riskiä sairastua dementiaan tai ainakin sen voi saada myöhemmin, osoittaa brittitutkimus.

    Flavonoidit ovat kasviyhdisteitä, jotka antavat marjoille ja hedelmille värin. Flavonoideja saa etenkin tummista marjoista ja puolukasta sekä karpalosta. Vihreä tee on tutkimusten mukaan mustaa teetä parempi flavonoidin lähde.

    Flavonoidirikas ruokavalio vaikutti pienentävän alttiutta sairastua dementiaan etenkin, jos ihmisellä oli voimakas geneettinen alttius siihen.

    Tutkimuksen mukaan etenkin tee, marjat ja viini liittyivät pienentyneeseen dementiariskiin. Tähän riitti esimerkiksi viisi kupillista teetä päivässä, lasillinen viiniä tai kourallinen marjoja.

    Myös masennusoireita ja korkeaa verenpainetta sairastavat hyötyivät muita enemmän flavonoidipitoisesta ruuasta.

    Vihreä tee sisältää enemmän flavonoideja kuin musta tee.
    Vihreä tee sisältää enemmän flavonoideja kuin musta tee. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tutkimuksessa huomautetaan, että myös muut ruuat saattoivat pienentää dementiariskiä. Osallistujat olivat myös saattaneet muuttaa ruokavaliotaan terveellisemmäksi muistisairausdiagnoosin jälkeen.

    Tutkimukseen osallistui yli 120 000 noin 56-vuotiasta brittiä, joita seurattiin yhdeksän vuoden ajan. Asia selviää Uutispalvelu Duodecimistä.

    Suomessa on noin 150 000 muistisairautta potevaa ihmistä. Eteneviä muistisairauksia ovat muun muassa Alzheimerin tauti, Lewyn kappale -tauti ja otsalohkoperäiset muistisairaudet.

    Lisää aiheesta
    • Omenahillo päätyy lasipurkeissa jääkaapiin ja muovirasioissa pakastimeen.

      Ruoka | Pienellä kikalla omenahillon saa säilymään jääkaapissa lähes ikuisesti

    • Tyrnipensaat ovat piikkisiä ja tiheitä, joten marjojen keruu voi olla hankalaa.

      Marjat ja sienet | Suomen ravintorikkain marja alkaa jo kypsyä ‒ oletko kuullut tämän väitteen tyrnin terveellisyydestä?

    • Marja-aronia kypsyy, kun lehdet punertuvat ruskaan.

      Piha ja puutarha | Nämä pihapensaat tuottavat satoa nyt: Näin hyödynnät marja-aroniaa, ruusunmarjaa ja orapihlajaa

    • Marjapiirakan kaikki ainesosat sekoitetaan keskenään.

      Reseptit | Maailman helpoin marjapiirakka – nappaa talteen luotto-ohje

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa