• Omakotitalon rakentamisessa oikealla ajoituksella säästää jopa 15 prosenttia, mutta vieläkin suuremman säästön voi saada jo suunnitteluvaiheessa

    Asiantuntijat kertovat, kuinka omakotitalon rakentamisessa voi säästää suuria summia ottamatta itse vasaraa käteen kertaakaan.
    Tilaajalle
    Dani Ryynänen ja Jenna Aalto rakensivat Loviisan Asuntomessuille 2023 kohteen Kuningattarenhelmi. He pyrkivät säästämään kustannuksissa tekemällä esimerkiksi saunarakennuksen rungon merikontista.
    Dani Ryynänen ja Jenna Aalto rakensivat Loviisan Asuntomessuille 2023 kohteen Kuningattarenhelmi. He pyrkivät säästämään kustannuksissa tekemällä esimerkiksi saunarakennuksen rungon merikontista.  Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto|Rakentaminen
    25.12.202307:00
    Jarmo Hankivaara

    Hartiapankkirakentaminen on ehkä tunnetuin tapa hankkia säästöjä, kun tahtoo uuteen omakotitaloon.

    Harvalla on kuitenkaan enää taitoa rakentaa taloa, varsinkin kun rakennusmääräykset ja valvonta ovat tiukentuneet. Lisäksi hoidettavana on lähes aina oma leipätyö, jonka ohessa nikkarointi iltaisin ja perhearjesta huolehtiminen ovat vaikea tai mahdoton yhtälö.

    Usein on paljon järkevämpää säästää muulla tavoin kuin huhkimalla rakennuksilla vasaran ja sahan kanssa.

    Suunnitteluvaiheessa tehdään ratkaisut, jotka määräävät talon hinnan suurelta osin. Säästöjen etsiminen rakennusaikana on äärimmäisen vaikeaa.

    Hirsitaloteollisuus ry:n toimitusjohtaja Seppo Romppainen korostaa, että neliöt kannattaa pitää kurissa ja mitoittaa omiin tarpeisiin.

    Toinen rakentamisen ammattilainen, Rakennustutkimus RTS:n toimitusjohtaja Aarne Jussila lisää, ettei kaikkea ole pakko rakentaa kerralla valmiiksi.

    ”Esimerkiksi itse rakensin aikoinaan ensiksi pelkän alakerran. Yläkerran eristin asuttavaksi vasta myöhemmin, kun tilaa tarvittiin lisää.”

    Hankkeen ajoituksella voi säästää tai tuhlata rahojaan.

    Ajoituksellakin on väliä. Romppaisen mukaan hintaero voi olla 10–15 prosenttia, jos ajoittaa rakentamisen oikein tai väärin. Omakotitalon hinnassa se tarkoittaa hyvinkin 40 000:tä euroa.

    ”Perussääntö on, että perustukset valmiiksi ja talopaketin kilpailutus kannattaa ajoittaa syksyyn. Silloin hinnat ovat alimmillaan. Keväällä runko kasaan, ja kesällä valoisaan aikaan sisätyöt valmiiksi.”

    Romppainen kannustaa palkkaamaan hyviksi tiedettyjä ammattilaisia. Usein nämä eivät ole halvimmasta päästä, mutta toisaalta purkaminen ja uudelleen tekeminen ne vasta kalliksi tulevatkin.

    ”Hyviä ammattilaisia on usein juuri keväisin parhaiten tarjolla.”

    Itse hän ei välttämättä kehota ottamaan sahaa ja vasaraa käteen. Amatööri saa paremman tuoton sillä, että huolehtii työmaan sujuvuudesta. Materiaalin hankinta riittävän ajoissa ja paikkojen pitäminen puhtaina pitävät työporukan tehokkaana.

    Lopuksi pitää muistaa vielä talopakettien ja urakoiden kilpailutus. Siinä on olennaista palkata pätevä ammattilainen, joka osaa tulkita tarjouksia ja laskea niistä parhaimman vaihtoehdon.

    Tällainen luottomies voi olla esimerkiksi lain edellyttämä vastaava työnjohtaja, jonka kanssa sopii sitten tavallista laajemmasta toimenkuvasta.

    Joitain omakotirakentajilta onnistuu myös tarjousten vertailu, mutta useimmiten se vaatii rakennusalan hyvää tuntemista.

    Lisää aiheesta
    • Itsekin hirsitalossa asuvan Seppo Romppaisen mukaan hirsitalo on energia­tehokas ja ekologinen asumisratkaisu. ”Massiivi­hirrestä valmistettu rakennus ei tarvitse lisäeristystä.”

      Rakentaminen | ”On järkevää jalostaa metsistä otettava puu mahdollisimman pitkälle ja tehdä siitä taloja”, sanoo Seppo Romppainen

      Tilaajalle
    • Uusien pientalojen toimitusmäärät ovat nyt huipussaan. Talojen myynti sen sijaan ovat lähteneet laskuun.

      Rakentaminen | Pientalojen myynti jarrutteli huipulta, mutta jatkuu vielä vuotta 2020 edellä – asunnon ostoaikeet romahtivat Itä-ja Pohjois-Suomessa

    • Metsäteollisuus | Turbulenssin jälkeen paluu normaaliin sahatavaramarkkinoilla

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein