Narsistipuoliso vaarantaa koko perheen turvallisuuden Outi Peltoniemen esikoiskirjassa

Outi Peltoniemen esikoisteos on kertomus avioliitosta narsistimiehen kanssa, jonka vallankäyttö ja manipulointi heijastuvat myös heidän lapsiinsa. Kirjassa mies kärsii vaikeasta, psykopaattisia piirteitä sisältävästä narsismista. Tällainen ihminen ei kykene tuntemaan empatiaa tai syyllisyyttä vaan ajattelee vain kylmästi omaa etuaan.

Pako narsistin otteesta -teos on autofiktiota, eli se yhdistelee sekä faktaa että sepitteellisiä aineksia yksityisyyden suojaamiseksi.

Kuvio tarinassa on tyypillinen: valovoimainen mies hukuttaa uuden puolisonsa kehuihin ja lahjoihin. Mies haluaa mennä nopeasti naimisiin ja saada lapsia. Hän kuuluu karismaattiseen kristilliseen uskonyhteisöön, jonka johtajana hän toimii. Hengellisyys tekee narsismista vaikeammin tunnistettavaa.

Hurmiollisen alkuvaiheen jälkeen alkaa henkinen ja fyysinen väkivalta sekä uhkailu. Lopulta Peltoniemi lapsineen onnistuu pakenemaan kotoaan, mutta sen jälkeen alkaakin maanpäällinen helvetti.

Teos asettaa kyseenalaiseksi oikeusjärjestelmämme toimivuuden lapsen edun kannalta. Lapsella on oikeus tavata vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Peltoniemen mukaan lapset joutuivat tapaamaan narsisti-isäänsä, joka laiminlöi lastensa turvallisuuden muun muassa alkoholinkäytöllään ja kovilla uhkauksillaan.

Lapset antoivat lausuntoja isästään poliisille, perheneuvolan lääkärille ja sosiaaliviranomaisille ja vastustivat isän tapaamista. Lasten kertomuksia ei kuitenkaan otettu todesta, eikä tieto kulkenut viranomaiselta toiselle, kirjassa kuvaillaan.

Peltoniemi eli vuosia raastavassa pelossa niinä viikonloppuina ja loma-aikoina, kun lapset tapasivat isänsä. Kertomuksessa olisi ollut mielestäni ainekset vakavaankin perhetragediaan.

Outi Peltoniemen mukaan lapsia kuultiin oikeudessa vasta, kun he olivat täyttäneet 12 vuotta. Herää kysymys, kuinka paljon lapsen on kärsittävä ennen kuin hänen mielipiteensä otetaan vakavasti oikeudessa.

Kielellisesti teos ei yllä kovin korkealle tasolle. Teos kärsii paikoitellen vertauskuvien liiallisesta viljelystä ja koukeroisista sanavalinnoista. Myöskään runsas kursiivifontin käyttö ei ole lukukokemuksen kannalta parhain mahdollinen.

Siitäkin huolimatta tämä vertaistuellinen tarina häikäisee kirkkaudellaan. Vaikka elämä narsistipuolison kanssa traumatisoi Peltoniemen, hän on elossa ja uskoo sen olevan ”oikeudenmukaisen Tuomarin” eli Jumalan armoa.

Nykyisin hän on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja sielunhoitoterapeutti. Hän työskentelee muun muassa narsistisen vallankäytön uhreiksi joutuneiden asiakkaiden parissa.