

Suurin yksittäinen väärinkäsitys tai tiedollinen puute seksiin liittyen ihmisillä on se, että keho ja mieli nivoutuvat seksuaalisuudessa tiiviisti yhteen. Näin arvioi Väestöliiton vanhemmuuden asiantuntija, seksuaaliterapeutti Johanna Sassali.
”Ihmisillä ei aina ole käsitystä siitä, että jos mielessä on kauheasti kaikkea kuormittavaa, ei sinne silloin se seksi mahdu.”
Monet myös ajattelevat seksin hyvin yhdyntäkeskeisesti.
Sen sijaan Sassali kannustaa ajattelemaan seksin myös kaikkena muuna kehollisena nauttimisena.
Vääristyneet ennakkokäsitykset luovat kapeita ajatuksia siitä, miltä seksin vaikkapa pitäisi näyttää tai kuulostaa. Tässä mielikuvassa taustalla vaikuttaa ymmärrettävästi esimerkiksi porno.
”Vääristymille ovat erityisen alttiita ne, joilla ei ole ollut hirveän vahva seksuaalikasvatus. Jos ei ole tietoa, silloin uskomukset imetään ympäröivästä elämästä.”
Sassali on törmännyt omassa terapiatyössään monesti uskomukseen siitä, että miehen pitäisi aina olla kauhean pystyvä ja kyvykäs. Jos tähän oletettuun miehen malliin ei mahdukaan vaikkapa haluttomuuden ja erektiovaikeuksien takia, se voi aiheuttaa voimakastakin häpeää ja huonommuudentunnetta.
”Todellisuudessa haasteita on monilla”, Sassali muistuttaa.

Moni meistä voi ajatella, että toiveet ja tarpeet seksin suhteen olisivat ylimitoitettuja. Sassali kuitenkin huomauttaa, että tavallisten suomalaisten toiveet ovat melko yksinkertaisia ja pieniä. Päällimmäisenä asiana on usein tunnetason yhteys.
”Monille on tosi tärkeää, että siinä on hyvä fiilis olla toisen kanssa, ja tulee joku sellainen me-henki. Että olemme tässä, ja haluamme sekä pystymme sulautumaan toisiimme hetkeksi.”
Sassali muistuttaa, että ihmisen perustarpeita ovat hyväksytyksi, halutuksi ja rakastetuksi tuleminen omana itsenään.
Seksuaaliterapeutti kannustaa keskustelemaan parisuhteeseen ja seksiin liittyvistä toiveista säännöllisin väliajoin, sillä toiveet ja tarpeet muuttuvat ajan kuluessa.
”Eivät ne ole samat nyt ja viiden vuoden päästä.”
Tällaisen keskustelun voi myös ajatella ongelmien ennaltaehkäisynä. Hyvä aikaväli keskustelulle on puoli vuotta tai vuosi. Sassali kuitenkin painottaa, että sopiva väli riippuu pariskunnasta.
Jos keskustelun aikatauluttaminen tuntuu vaikealta, Sassali vinkkaa hakemaan vertailukohtaa vaikkapa auton katsastamisesta.
”Sen voi niputtaa siihen samaan, että katsastetaan parisuhde ja seksuaalisuus samalla kertaa, kun katsastetaan auto”, Sassali nauraa.