

Ruuhkavuodet ja vaikkapa työelämä voivat aiheuttaa haastetta parin läheisyydelle.
Väestöliiton vanhemmuuden asiantuntija, seksuaaliterapeutti Johanna Sassali kannustaa varautumaan vauva- ja pikkulapsiarjen mukanaan tuomiin muutoksiin jo etukäteen.
Jo silloin, kun vauvaa odotetaan, on hyvä miettiä, millaista parisuhdetta toivotaan silloin, kun vauva-arki alkaa. Samalla voi suunnitella sitä, miten pidetään huolta vaikkapa siitä, että parisuhteessa on läheisyyttä.
”Voitaisiinko välillä mieluummin sulkea telkkarit ja älylaitteet ja olla ihan vain läsnä toisillemme”, Sassali vinkkaa.
Yhteisen ajan löytämisen ongelmien taustalla voi olla se, että vanhemmuus imaisee mukaansa.
”Voi olla, että jompikumpi uppoutuu vanhemmuuteen. Parisuhde ja sen ylläpitäminen jotenkin unohtuvat vanhemmuuden roolien myötä.”
Säännöllisesti esiin nousee ajatus siitä, että jos seksille ja läheisyydelle ei meinaa löytyä aikaa hektisen arjen keskellä, voi silloin kokeilla laittaa läheisyyshetket kalenteriin.
Sassali suhtautuu seksin kalenteroimiseen sinällään positiivisesti, mutta muistuttaa, että siinä on hyvät ja huonot puolensa.
”Oma kehoa ei tule pakottaa mihinkään, jos se ei tunnu juuri silloin hyvältä. Se yleensä vain ruokkii silloin haluttomuutta”, hän painottaa.
Seksin sijaan kannattaakin ehkäpä kalenteroida ylipäätään yhteinen aika ja läheisyys ilman mitään suorituspaineita, jotta seksillekin on mahdollisuus, jos siltä tuntuu. Aika kannattaa käyttää rentoutumiseen ja omien voimavarojen keräämiseen vaikkapa saunomisen merkeissä.
”Halua ei oikein voi pakottaa, mutta sitä voi lämmitellä.”