• Lohessa on runsaasti tätä superterveellistä ainetta, mutta halvemmalla pääsisi syömällä silakkaa ja silliä

    Jos ihminen korvaisi silakalla ja sillillä noin kymmenesosan syömästään punaisesta lihasta, voitaisiin estää jopa 750 000 kuolemaa, osoittaa tuore tutkimus.
    Tilaajalle
    Syökää silakkaa, tiesi jo pääministerikin vuosia sitten.
    Syökää silakkaa, tiesi jo pääministerikin vuosia sitten. Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Ruoka
    4.5.202418:00
    Heikki Arvilommi

    Nykyhallituksen säästötalkoot tuovat mieleen muistoja yli 30 vuoden takaa. Silloisen lama-ajan pääministeri Harri Holkeri kehotti meitä syömään silakkaa, koska se on niin halpaa ja terveellistä.

    Ehkä vähän eri perustein sama sanoma kajahtaa nyt Britannian lääkärilehden taholta. Tuoreessa tutkimuksessa lasketaan kuolemien ja sairauksien huimasti vähenevän etenkin köyhissä maissa, jos pienten kalojen saaliit käytettäisiin lihan korvaamiseen ihmisravinnossa.

    Japanilaiset ja australialaiset tutkijat käyttivät tilastoja punaisen lihan kulutuksesta ja merikalojen saalista peräti 137 maasta, myös Suomesta.

    Tietoja käytettiin dieetin terveysriskien laskelmissa. Päätetapahtumia olivat kuoleman lisäksi sydän- ja aivoinfarktit, diabetes ja paksusuolen syöpä.

    Tuloksena saatiin arviot siitä, miten punaisen lihan korvaaminen pienten kalojen saaliilla vaikuttaisi maailman terveyteen vuoteen 2050 mennessä.

    Selitys löytyy pääasiassa planktoneista.

    Tutkijat olivat kiinnostuneita pienistä merikaloista, kuten sardiineista, anjoviksesta, sillistä ja sen pikkuveljestä silakasta. Nämä kaikki ovat pääosin planktonilla eläviä kaloja.

    Merien kalansaaliista niiden osuus on vajaa kolmannes. Tosin vain 26 prosenttia näistä kaloista päätyy ihmisten ravinnoksi, pääosa menee kalajauhoksi ja -öljyksi.

    Laskelmat osoittivat, että vaikka näiden pikkukalojen saaliilla voitaisiin korvata vain kahdeksan prosenttia punaisesta lihasta, vaikutukset olisivat mahtavia. Näin estettäisiin jopa 750 000 kuolemaa ja 8–15 miljoonaa sairausvuotta.

    Dramaattisin vaikutus olisi etelän köyhissä maissa.

    Parhaan selityksen teholle tarjoavat kalojen sisältämät omega 3 -rasvahapot. Niitä nämä kalat saavat syömistään planktoneista.

    Bonuksena kaloista saa myös kalkkia ja B12-vitamiinia. Onhan niitä lohessakin, mutta tyyriimmässä muodossa.

    Keskellä viidakkoa tai maailman manneralueilla edullista meren pikkukalaa on mahdotonta saada. Siksi sardiinipurkkeja pitäisi tuottaa entistä enemmän.

    Suomessakin voitaisiin syödä Holkerin kehotuksen mukaisesti enemmän tuoretta silakkaa ja muikkua. Lisäksi voitaisiin tarjota entistä enemmän purkitettua herkullista särkeä tai muuta niin sanottua roskakalaa.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lisää aiheesta
    • Suomen vesistä saa upeita kaloja, joita ei osata aina hyödyntää.

      Ruoka | Roskakalaa ei ole olemassa: Näin loihdit herkkuja kotimaisesta kaloista, joita näkee harvemmin lautasella

      Tilaajalle
    • Uusin tutkimus vahvistaa käsitystä kalasta terveellisenä ravintona.

      Hyvinvointi | Kalatiskillä ei kannata pelätä rasvoja – yllättäviä terveysvaikutuksia

    • Kuha on urhelukalastajien suosiossa. Hienojan kalastushetkien lisäksi kala tarjoaa miellyttäviä makuelämyksiä.

      Eläimet ja kasvit | Kuha on aggressiivinen yksinhuoltajaisä ‒ tämä selittää kalan vihaista käytöstä

    • Silakkasaaliista vain murto-osa päätyy ihmisten syötäväksi. Tavoitteena on viisinkertaistaa silakan käyttö vuoteen 2035 mennessä.

      Ruoka | Kotimaisista kalapuikoista tuli menestys – "Ihmiset oppivat, että on ekoteko syödä Itämeren silakkaa"

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle