

Kevät tulee, ja samalla alkaa näkyä myös moottoripyöräpoliiseja liikenteessä.
Osalla on allaan maailman nopein poliisimoottoripyörä, Kawasaki Ninja H2 SX. Niitä poliisi sai käyttöön muutama vuosi sitten, ja sellaista voi nyt ihailla lähietäisyydeltä Poliisimuseossa Tampereella myös ilman ”pikavoittoja” liikenteessä.
Maijat ja möröt – poliisin ajoneuvoja maastossa ja maanteillä -näyttely avautui perjantaina 26. huhtikuuta, ja nykyisiin ja menneisiin menopeleihin voi tutustua reilun kolmen vuoden ajan.
Moottoripyöräpoliisien ylpeys, ”Ninja”, on yksi maailman tehokkaimmista sarjavalmisteisista moottoripyöristä, ja se kulkee peräti 300 kilometriä tunnissa.
Kyseessä on sama ajopeli kuin kaupoissa myytävät. Kuutiosenttejä on tuhat ja heppoja parisataa. Virityksiä siis ei tarvita, mutta toki poliisi varustaa ne haluamallaan tavalla.
Näyttelyssä saa hyvän käsityksen, kuinka nopeaa tekninen kehitys on ollut poliisivoimissakin.
Suomen poliisi sai käyttöönsä ensimmäiset autot jo 1900-luvun alussa, mutta vasta 1960-luvulla ne yleistyivät niin, että vuosikymmenen lopulla jokaisessa poliisipiirissä oli edes yksi poliisiauto.

Silloin yhä osa poliiseista saattoi lähteä suorittamaan virkatehtävää omalla autollaan tai jopa taksilla.
Autoja oli vähän, mutta työtä riitti silti tien päällä.
”Poliisilla oli 1960-luvulla täysi työ kaahailevien kansalaisten paimentamisessa, sillä monet arvostivat enemmän tehokasta moottoria kuin liikenneturvallisuutta. Poliisi sai kansalaiskeräysten ja autolahjoitusten avulla hankittua ajoneuvoja ja näin tehostettua liikennevalvontaa”, sanoo Poliisimuseon tutkija Maritta Jokiniemi.
Hän lisää, että turvallisuuden parantamiseksi tarvittiin tietenkin myös lainsäätäjän toimia, kuten nopeusrajoituksia ja turvavyöpakko.

1960-luvulla monella oli bensaa suonissa, ja turvallisuus tahtoi unohtua.
Nykyisin poliisin partioautot ovat kuin liikkuvia toimistoja. Niissä on tietokoneet ja verkkoyhteydet sekä tutkat ja kameralaitteistot.
”Autoissa on myös Suomessa kehitetty järjestelmä, jonka avulla poliisipartio saa Revika-laitteelta ilmoituksen, jos vastaantulevaa autoa ei ole katsastettu, siitä ei ole maksettu veroja tai vakuutusta tai ajoneuvolla on niin sanotusti haku päällä”, Jokiniemi jatkaa.

Poliisimuseo on kaikille avoin ja ilmainen. Maijat ja möröt -näyttelyssä saa kattavan katsauksen ajoneuvojen historian lisäksi nykytilanteesta.
Poliisin kalustoon kuuluu nykyään esimerkiksi panssaroituja ajoneuvoja, rikospaikkatutkinnan käyttöön varustettuja autoja, moottorikelkkoja ja vesijettejä sekä miehittämättömiä ilma-aluksia.