Raatinsaaressa Oulujoen suistossa sijaitsevan nuorisotalon juhlasalista kaikuu komea moniääninen kuorolaulu. Piano säestää kotirintaman naisille omistettua Kalervo Hämäläisen Kodin vartijat -laulua. Sitä tulkitsee lähes kolmikymmenpäinen mieskuoro.
Äänessä on Oulun Tammenlehväkuoro eli entinen Oulun Sotaveteraanikuoro. Kuoro alkaa olla lajissaan harvinainen, sillä ennen vireä veteraanikuorojen toiminta on koko maassa pikkuhiljaa hiipunut sitä mukaa kuin veteraanit ovat vähentyneet.
”Tällä tavalla säilyneitä kuoroja ei taida olla koko maassa”, Oulun Tammenlehväkuoron hallituksen puheenjohtaja Paavo Saari pohtii.
Oulussakaan ei enää sotiemme veteraaneja laula. Kuoron viimeinen veteraanijäsen menehtyi vuonna 2021, minkä yhteydessä kuoron nimi muutettiin Oulun Tammenlehväkuoroksi.
”Periaatteena oli pitää nimi Veteraanikuorona niin pitkään kuin yksikin veteraani on mukana. Nyt tehdään kirjaimellisesti perinnetyötä.”
Oulun Tammenlehväkuoron vaiheet heijastelevat koko maan veteraanijärjestöjen tilannetta. Yksi kerrallaan vanhat veteraanijärjestöt ajetaan alas, ja toiminta siirretään Tammenlehvän Perinneliitolle ja sen maakunnallisille piiriyhdistyksille.
Liiton perustivat vuonna 2003 Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Rintamanaisten Liitto. Kaksi jälkimmäistä on jo purettu, ja Sotainvalidien Veljesliitto sekä Sotaveteraaniliitto lopettavat toimintansa noin vuoden kuluessa.
”Veteraanityö ei lopu”, painottaa Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Sakari Martimo.
Niin pitkään kuin veteraaneja ja heidän puolisoitaan sekä leskiään on keskuudessamme, Tammenlehvän Perinneliitto ja sen jäsenyhdistykset huolehtivat heidän hyvinvoinnistaan ja eduistaan.
”Mitään suuria omaisuuksia ei ole olemassa.” Seppo Savolainen.
Varainhankintaa veteraanien tukitoiminnan hyväksi tarvitaan edelleen. Liittojen sulautumisen myötä esimerkiksi valtakunnallinen Sotiemme Veteraanit I Sotiemme Naiset -keräys siirtyy Tammenlehvän Perinneliiton tehtäväksi.
Paikallisella tasolla purettavat yhdistykset luovuttavat mahdolliset varansa edelleen käytettäväksi Tammenlehvän Perinneliiton paikallisille jäsenyhdistyksille.
Sotainvalidien Veljesliitto on puolestaan valtakunnallisella tasolla täyttänyt määrätietoisesti tehtäväänsä käyttämällä varallisuuttaan sotainvalidien hyväksi. Koska sotainvalidit alkavat käydä vähiin, ovat liiton varatkin sitä mukaa ehtymässä.
”Mitään suuria omaisuuksia ei ole olemassa”, toteaa Sotainvalidien Veljesliiton pääsihteeri Seppo Savolainen.
”Perinne-sana on hieman vaarallinen, koska ihminen alkaa sen kuullessaan katsoa vain taaksepäin.” Sakari Martimo
Oulun Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Hannu Ojalehto kertoo, että yhdistys järjestää edelleen vuotuisia tilaisuuksia kansallisina juhlapäivinä sekä tarjoaa tärkeää sosiaalista tukea veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen.
Vielä toistaiseksi yhdistys järjestää esimerkiksi kuukausittaisia veteraaniaamupäivä. Huhtikuun tapaamisessa tuomiorovasti Satu Saarinen oli kertomassa veteraaneille isoäitinsä tarinaa.
”Väki on käynyt vähäksi, joten ruokatarjoilu on jätetty pois.”
Kaupunki on tarjonnut tilat yhteisötalo Aleksinkulmasta, mutta rakennuksen peruskorjauksen vuoksi tapahtumalle on jouduttu etsimään uusia tiloja vielä järjestön elinkaaren loppusuoralla.
Myös Oulun Sotaveteraanien paikallisyhdistystä ollaan parhaillaan purkamassa. Toiminta päättyy ensi vuoden alulla, jolloin myös veteraaniaamupäivät nykymuodossaan loppuvat, Ojalehto kertoo.
Tarkoitus on järjestää veteraaniaamupäiviä vielä loppuvuoden ajan, sillä tapaamisissa käy edelleen 10–20 veteraania, ja muutamalla aktiivikävijällä on melkein sata vuotta ikää.
Ojalehto toimii myös Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistyksen hallituksessa. Hänen mukaansa veteraaniaamupäivien tilalle kehitetään tulevaisuudessa toimintaa, jolla saataisiin myös nuorempia sukupolvia mukaan.
Kun yhdistyksiä puretaan ja vanhoja tapahtumia hiipuu, syntyy helposti mielikuva siitä, että veteraanityö olisi jonkinlaisessa ahdingossa. Näin ei kuitenkaan ole.
On käynnissä murrosvaihe, jossa toiminnan luonne pikkuhiljaa muuttuu tuki- ja edunvalvontatyöstä perinnetyöhön. Keskeistä työtä tulee olemaan kansallisen yhtenäisyyden ja maanpuolustustahdon edistäminen sotasukupolvien perinnöstä ammentaen, kuvailee Sotaveteraaniliiton Martimo.
”Perinne-sana on hieman vaarallinen, koska ihminen alkaa sen kuullessaan katsoa vain taaksepäin.”
Jatkuvuus näyttää kuitenkin olevan tärkeää suomalaisille, sillä viime vuonnakin Sotaveteraaniliitto sai valtakunnallisesti 750 uutta jäsentä, vaikka liiton toimintaa ollaan parhaillaan purkamassa.
”Olen elänyt neuvostovallan alla.” Mihkel Koldits
Oulussa veteraanikuoro on katsonut tulevaisuuteen aina perustamisvuodestaan 1986 saakka. Alusta asti kuoron veteraaneille oli selvää, että jäsenistöä on täydennettävä kannatusjäsenillä, kuvailee Paavo Saari.
”Sillä tavalla jatkuvuus on tullut turvatuksi.”
Suuri merkitys Oulun elinvoimaiselle kuorotoiminnalle on ollut myös sen johtajalla Mihkel Kolditsilla. Saari kehuu, kuinka ”varsin iäkäs ukkokööri muuttuu instrumentiksi” Kolditsin huomassa.
Koldits puolestaan tuo esiin, että laulajien työskentely on omistautunutta. Kuoro ei kokoonnu harjoituksiin seurustelemaan ja lauleskelemaan, vaan jokainen minuutti käytetään hyödyksi järjestelmälliseen harjoitteluun.
”Kynttilä voi olla vanha, mutta liekki on silti kirkas”, Koldits nauraa.
Koko toimintaa sävyttää vankkumaton arvostus veteraanien työtä kohtaan. Kuorolaisten vanhempia ja lähisukulaisia on taistellut aikoinaan isänmaan puolesta.
Myös virolaisen Kolditsin isosetä taisteli jatkosodassa. Monien maanmiestensä tapaan hän kuului Suomen-poikiin, jotka taistelivat vapaaehtoisina Suomen itsenäisyyden puolesta.
”Minun ei ole lainkaan vaikea hahmottaa Suomen historiaa, sillä olen elänyt neuvostovallan alla.”
Nyt Tammenlehväkuoro harjoittelee kansallisena veteraanipäivänä 27.4. järjestettävää Muistojen ilta -konserttia varten. Musiikin voimalla isänmaalliset arvot välittyvät sukupolvelta toiselle.
”Viesti menee parhaiten eteenpäin yhdessä laulamalla. Juhlapuheet eivät yksin riitä siihen”, Koldits kuvailee.
Tuleva konsertti on perinnetyötä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Tammenlehväkuoron ja Lapin sotilassoittokunnan lisäksi mukana laulaa myös sata Teuvo Pakkalan koulun musiikkiluokkien lasta ja nuorta.
Konsertin kunniavieraiksi kutsutut sotiemme veteraanit kuulevat juhlapäivän päätteeksi sukupolvien yhdessä laulamat Veteraanin iltahuudon sanat ”himmetä ei muistot koskaan saa”.
