Sauli Kaisamatti taisteli rintamalla talvi- ja jatkosodassa kertaakaan haavoittumatta. Välirauhan kesänä 1940 kuvan Sauli, 21, suoritti varusmiespalvelustaan. Kuva: Sauli Kaisamatin kotialbumi
105-vuotias sotaveteraani Sauli Kaisamatti on tiettävästi Lapin maakunnan vanhin asukas – hevossavotoille hänet pestattiin 14-vuotiaana, eikä onnettomuuksiltakaan vältytty
Kemijärveläinen Sauli Kaisamatti pestattiin hevossavotoille vuonna 1932. Talvi- ja jatkosodasta haavoittumattomana selviytyneellä sotaveteraanilla on nyt ikää kunnioitettavat 105 vuotta.Tilaajalle
Sauli Kaisamatti, 105, asuu nykyään hoivakodissa Kemijärven keskustassa. Hoivakotiin hän muutti vasta yli satavuotiaana. Kuva: Kari LindholmSotia edeltäneet suuret talvisavotat kokenut kemijärveläinen Sauli Kaisamatti vietti viime lokakuussa 105-vuotispäiviään. Aarteella oli kunnia haastatella maanviljelijänä elämäntyönsä tehnyttä Kaisamattia vanhoista savotta-ajoista.
Sotiemme veteraani asuu nykyään hoivakodissa ja istuu pyörätuolissa.
”Kotona asuin 101-vuotiaaksi. Lähdin tänne hoivakotiin, kun ajattelin, että minusta on liikaa vaivaa lapsille. Pää pelaa hyvin, mutta jalat eivät meinaa kantaa”, Kaisamatti kertoo.
Sauli syntyi 11-lapsiseen perheeseen Kemijärven Levärannan kylällä 10.10.1918 sisällissodan jälkimaininkien vielä velloessa. Edellisvuonna itsenäistyneen Suomen valtionhoitajana toimi P. E. Svinhufvud.
Vuonna 1938 Reeta Kostamovaaran kanssa avioitunut ja nuorena isäksi tullut Sauli Kaisamatti sai komennuksen alokaskoulutukseen Ilmajoelle tammikuussa 1940. Kuukauden koulutuksen jälkeen hän sai tulikasteensa Summan lohkolla.
Jatkosodassa Kaisamatti taisteli JR 7:ssä eli Tyrjän rykmentissä sekä kenttätykistön puhelinmiehenä KTR 14:ssä muun muassa Karhumäessä, Rukajärvellä, Poventsassa, Salmijoella ja Ihantalassa.
Hän on iäkkäimpiä elossa olevia sotaveteraaneja ja tiettävästi Lapin maakunnan vanhin asukas.
”Mulla oli tuuria, vai oliko se sitten varjelusta, etten kaatunut tai edes haavoittunut. Lapin sotaan minun ei sentään tarvinnut lähteä.”
Kutsun presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhliin korpraali Sauli Kaisamatti sai vuonna 2018, jolloin hän oli juuri täyttänyt 100 vuotta.
Metsätöihin 14-vuotiaana
Javaruksen savottakämppä Kemijärven ja Sodankylän rajamailla oli Sauli Kaisamatin opinahjo, jossa hän oppi metsätyömiehen tavoille.
Metsätöihin nuorukainen pestattiin ajan tavan mukaisesti jo 14 vuoden iässä, ja tämä ensimmäinen talvisavotta syöpyi hänen mieleensä elävästi.
”Se oli talvi 1932. Olin ensin jouluun asti Peräpohjolan kiertävässä maamieskoulussa Kemijärvellä. Kun joulu tuli, minähän päätin, että lähden Kalle-veljeni mukana Kemi-yhtiön savotalle Javarukselle Liskolan kämpälle, jossa asusti seitsemän hevosporukkaa”, Kaisamatti muistelee.
Tuolloin hevosporukassa oli kaksi hakkuria yhtä hevosta kohden sekä hevosmies, joka huolehti kuorman kuljettamisesta ja hevosesta. Savotalla hakatut puut uitettiin keväällä Javarusjokea pitkin Kemijärveen ja sieltä edelleen Kemijokea pitkin Kemiin.
Sauli Kaisamatin ensimmäisenä työnä oli opetella puunkaatoa justeerilla. Palsta sijaitsi viiden kilometrin päässä kämpältä. Metsään lähdettiin aamun sarastaessa, seitsemän kahdeksan aikoihin, ja takaisin kämpälle palattiin illan pimetessä viiden paikkeilla.
Justeerin toisessa päässä huhki kokenut hakkuri Onni Sierilä Rovaniemeltä.
”Onni tuli meille kotitilalle ensin heinäntekoon ja oli sitten kaksi vuotta tilan töissä.”
Metsätyön opit upposivat kevyesti nuoren Saulin karvahatun alle, mutta ankara rehkiminen paita hiessä pakkasessa iski luihin ja ytimiin.
”Palstalta paluu oli vaikea paikka. Olin niin puhkiväsynyt kämpälle päästyäni, että heittäydyin suoraan peskalle makaamaan. Siskoni oli kämpän kokkina. Hän minut oli riisunut työkamppeista, enkä itse tiennyt asiasta mitään.”
Kämpän lavereilla vietetty yönseutu armahti nuorukaista, joka aamulla puhkui uutta virtaa.
Vuorikylän savotalta tukit ajettiin ensin hevosilla lanssiin Isoselästä ja siitä edelleen kuorma-autolla Kuolajärveen uitettavaksi. Heinäkenkäinen Aukusti Kostamovaara (oik.), Sauli Kaisamatin lanko, kaatui jatkosodassa Kiestingin taisteluissa. Kuva: Sauli Kaisamatin kotialbumiÄidin kotiruokaa savotalle
Kova työ vaati riskit eväät, ja Sauli Kaisamatti muistelee oman perheen hevosporukalla olleen melkeinpä kotiruuat.
”Äitini Ester Kaisamatti leipoi rieskat ja muut syömiset, ja ne toimitettiin meille aina kahden viikon päästä. Olihan siellä savotallakin ruuat, mutta ei meidän juuri tarvinnut niitä syödä.”
Kemijärven Tohmon kyläläisillä oli vierailuiltamat Javaruksella. Niihin osallistuivat savotalta kynnelle kykenevät, niin myös nuori Sauli.
”Tohmolan Väinö ja veljeni lähtivät iltamiin vähän niin kuin kimpassa. Lähdin heitä kyytiin Javarukselle hevosella, joka jäi odottamaan Viirin Viken taloon. Viinamiehiäkin siellä oli, eikä viinan juontia ollut erikoisemmin kielletty.”
Heiniä ja muuta tarpeellista tavaraa Kaisamattien hevosporukalle kuskasi hevosella ja reellä perheen kotimies Honkamaa. Hänelle oli annettu ohjeeksi tuoda Sauli savotalta kotiin seuraavan huoltokäynnin yhteydessä.
”Velipoika jäi vielä savotalle töihin, mutta minulla oli ensimmäisenä savottatalvenani kevennetty palvelus”, veteraani vitsailee.
Kuvassa Sallan Vuorikylän savotan pääpirtin eli Isoselän kämpän emännät Reeta Kostamovaara (oik.) ja Kaija Kostamovaara. Reetasta tuli samalla savotalla työskennelleen Sauli Kaisamatin puoliso. Vuorikylä oli osa vanhaa Sallaa, joka jouduttiin luovuttamaan jatkosodan rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle. Kuva: Sauli Kaisamatin kotialbumiHevosmiehenä sotakorvaussavotoissa
Sauli Kaisamatti laskee olleensa mukana viidellä tai kuudellakin savotalla, joista viimeiset olivat traktorisavotoita. Metsätöitä tehtiin myös perheen omissa leveranssi- eli hankintaleimikoissa.
Sotien jälkeisistä savotoista Kaisamatin mieleen ovat painuneet Ruuvaojan sotakorvaussavotan 12 kilometrin puunajomatkat Savukosken pohjoispuolella.
”Siellä työskenteli parikymmentä hevosporukkaa, ja kaksi kämppää oli tupaten täynnä miehiä.”
Sauli Kaisamatin kotoa Ruuvaojalle oli tuon ajan kulkuneuvoilla ja tieyhteyksillä melkoinen taival, matkantekoon kului puolitoista päivää yhteen suuntaan. Välillä oli siis yövyttävä.
Ruuvaojalla Kaisamatti oli kahtena talvena hevosmiehenä. Hakkureiksi hän pestasi perheen ulkopuoliset miehet.
”Puuta ajettiin kaksi reissua päivässä, ja siinä hevosiakin vaiheteltiin. Hevosten vaihdoista huolehti Pekkalan Aapeli Tohmosta.”
Täyteen lastattuun rekeen mahtui 30–40 vaurasta runkoa. Raiteet oli jäädytetty etukäteen vesipasalla, jota sitäkin vedettiin hevosella.
Kerran Sauli Kaisamatin veljenpoika Kauko käveli keulilla, ja häntä siitä varoiteltiin.
”Mutta eihän sitä tule uskottua. Niin siinä kävi, että kuorma luisti rantaan mennessä Kaukon päälle ja hän joutui Ruuvaojalta sairaalaan.”
Sallan Vuorikylän Isoselän uusi, kaksiosainen savottakämppä talvella 1937–38, jolloin Sauli Kaisamatti työskenteli savotalla. Kemijärveläisten lisäksi kuvassa on miehiä Keminmaasta ja Tervolasta. Valkoasuiset naiset takana oikealla ovat Reeta ja Kaija Kostamovaara. Kuva: Sauli Kaisamatin kotialbumiTukki murskasi lonkan
1960-luvulla myös Sauli Kaisamatti itse joutui Javaruksen traktorisavotalla vakavaan onnettomuuteen, kun Fergusonin reessä olleesta tukkikuormasta pääsi yksi tukki karkuteille.
”Olimme panemassa kuormaan viimeistä puuta, jonka toista päätä piätti karikka. Toinen pää osui lonkkaani, joka meni halki.”
Kovista kivuista kärsinyt Kaisamatti pääsi postinjakaja Ville Kasurisen pikkufiiatin kyydillä sairaalaan Kemijärvelle, josta häntä ei olisi ensin haluttu päästää hoitoon Rovaniemelle.
”Kemijärven vanhan sairaalan lääkäri siinä käveli kädet seljän takana ja sanoi, että ei ei ei, odotellaan vielä huomiseen. Rupesin sitten kovasti karjumaan, niin johan löytyi kyyti Rovaniemelle. Olin sairaalassa kuutisen viikkoa vedossa kymmenien kilojen painojen kanssa.”
Kun suurperheen isä lopulta kotiutettiin kainalosauvoineen Kemijärvelle, vaikeudet vain yltyivät.
”Vaimo siellä jo odotti autokyytiä Muurolan keuhkotautiparantolaan tuberkuloosinsa takia. Olipa se kova paikka, kun jäin toipilaana yksin pienten lasten kanssa.”
Kaisamatti oli henkeen ja vereen hevosmies. Hänellä on ollut elämänsä aikana peräti 78 hevosta, joista osa veti kuormaa savotoilla.
Moni hevonen ei kovin kauan tallissa asustanut, sillä Kaisamatti oli innokas tekemään hevoskauppoja.
”Osa hevosista oli hyviä, osa ei. Osasta mietin jälkeenpäin, että mitä hullua menin tuonkin vaihettelemaan. Vaihtaminen oli tiheää, ja siihen vaikutti minun sieluntilani. Oli aina kova jännitys, että minkälainen se tämä hevonen on.”
Viimeisestä hevosestaan Sauli Kaisamatti luopui 1990-luvulla.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2024.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
