• Opiskelijoita kaivataan lisää EU-harjoitteluihin – yliopisto joutui ottamaan käyttöönsä uusia keinoja

    Viimeisen viiden vuoden aikana vain muutama opiskelija maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta on lähtenyt harjoitteluun EU:hun.
    Tilaajalle
    Venla Kajan pääsi seuraamaan parlamentin kokouksia harjoittelunsa aikana. ”Usein kun jokin päätös nousee otsikoihin Suomessa, on jo liian myöhäistä vaikuttaa siihen EU:ssa.” Kuvassa vasemmalta Venla Kajan, Vilma Lintunen ja Sofia Tuovinen, taustalla Brysselin täysistuntosali.
    Venla Kajan pääsi seuraamaan parlamentin kokouksia harjoittelunsa aikana. ”Usein kun jokin päätös nousee otsikoihin Suomessa, on jo liian myöhäistä vaikuttaa siihen EU:ssa.” Kuvassa vasemmalta Venla Kajan, Vilma Lintunen ja Sofia Tuovinen, taustalla Brysselin täysistuntosali.  Kuva: Taru Jokinen
    Lukemisto|Politiikka
    30.11.202413:15
    Janica Pörhönen

    Helsingin yliopistolla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni opiskelija on lähtenyt harjoitteluun Euroopan unionin organisaatioihin.

    Viiden viime vuoden aikana maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta on lähtenyt kaksi opiskelijaa harjoitteluun EU:n instituutioihin Helsingin yliopiston myöntämällä kansainvälisen työharjoittelun matka-apurahalla.

    Harjoittelupaikat sijoittuivat Euroopan unionin parlamenttiin ja komissioon, kertoo asiantuntija Sari Mikkola kansainvälisen koulutusyhteistyön palveluista.

    ”Lähtijöitä on voinut olla useampiakin, koska harjoitteluihin haetaan itsenäisesti EU:n organisaatioiden verkkosivuilla, eivätkä kaikki huomaa hakea Helsingin yliopiston tarjoamaa matka-apurahaa”, toteaa Mikkola.

    ”Lisäksi näihin organisaatioihin ei voi saada yleisemmin käytettyä EU:n Erasmus-työharjoittelun apurahaa”, Mikkola jatkaa.

    Mikkolan mukaan Helsingin yliopisto on ottanut käyttöönsä lisää keinoja, jotta opiskelijoita saataisiin harjoitteluun EU:n instituutioihin.

    Osoituksena tästä on EU-uralähettiläiden verkosto, joka jakaa tietoa EU:n tulevista ja käynnissä olevista harjoittelu- ja työpaikkahauista. Opiskelijat voivat ottaa yhteyttä EU-uralähettilääseen myös Facebookissa ja Instagramissa.

    ”EU:hun harjoitteluun pääseminen ei vaadi laajaa tietämystä sen lainsäädäntöprosessista.” Venla Kajan

    Korkeakouluharjoittelija Venla Kajanin läheisimmät työkaverit Elsi Kataisen toimistossa Brysselissä keväällä 2022. Vasemmalta avustajat Matias Kallio, Taru Jokinen, europarlamentaarikko Elsi Katainen, Venla Kajan ja avustaja Taru Leppänen. Kaikilla oli vihreää päällä St. Patrickin päivän kunniaksi.
    Korkeakouluharjoittelija Venla Kajanin läheisimmät työkaverit Elsi Kataisen toimistossa Brysselissä keväällä 2022. Vasemmalta avustajat Matias Kallio, Taru Jokinen, europarlamentaarikko Elsi Katainen, Venla Kajan ja avustaja Taru Leppänen. Kaikilla oli vihreää päällä St. Patrickin päivän kunniaksi.  Kuva: Alexander Lång

    26-vuotias Venla Kajan suoritti korkeakouluharjoittelun Euroopan parlamentissa keväällä 2022. Hän oli europarlamentaarikko Elsi Kataisen avustajana Brysselissä. Tiedon paikasta hän sai Kataisen sosiaalisen median kanavilta.

    Koulutukseltaan Kajan on maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti ja erikoistunut metsien ekologiaan ja hoitoon.

    Häntä itseään kiinnostaa EU:ssa valta vaikuttaa isoihin kokonaisuuksiin.

    ”Suomessa tehdyt päätökset ovat aika paikallisia, mutta EU:ssa pystyy vaikuttamaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan ja luonnonsuojeluun.”

    Kajan korostaa, että EU:hun harjoitteluun pääseminen ei vaadi laajaa tietämystä sen lainsäädäntöprosessista. Asiat pystyy oppimaan paikan päällä harjoittelun aikana.

    Oman alan tuntemus riittää, Kajan sanoo. Hänen mielestään metsätieteet antoivat hyvän pohjan EU:ssa työskentelyyn, koska opinnoissa yhdistyvät luonnontieteet ja yhteiskunnalliset asiat.

    Kajanin mukaan yliopistojen pitäisi viestiä paremmin Euroopan unionin harjoittelupaikoista.

    ”EU:sta kiinnostuneet ihmiset osaavat kyllä hakeutua tiedotustilaisuuksiin. Mutta yliopiston pitäisi saavuttaa sellaiset ihmiset, jotka eivät niistä tiedä.”

    Kajan toivoo työllistyvänsä tulevaisuudessa EU-asiantuntijaksi maa- ja metsätalousministeriöön tai ympäristöministeriöön.

    Perhe ja miehen maatila Kuopiossa sitovat hänet Suomeen, joten ura EU:ssa ei ole todennäköinen.

    Lisää aiheesta
    • Kotieläinasiamies Rauli-Jan Albert työskentelee Hanna Leiponen-Syyrakin kanssa MTK:n Brysselin toimistolla edunvalvojana. Jan Ove Nyman (keskellä) kävi Brysselissä vastikään tehtäväkierrossa ja koki sen erittäin hyödylliseksi.

      Maatalous | Työkierto Brysselissä avartaa ja opettaa – ”Yllätti, että kokouksissa puhuttiin jo cap27-tukikauden jälkeisistä asioista”

    • Kehittyvissä maissa keski- ja yläluokkaan kuuluu entistä enemmän ihmisiä. Heitä kiinnostavat niin sanotut lisäarvotuotteet, joissa yhdistyvät turvallisuus, terveysvaikutteisuus ja toiminnallisuus.

      Maidontuotanto | Maito valuu pois EU:sta, kasvu keskittyy Aasiaan

      Tilaajalle
    • Esa Härmälä uskoo, että hänen urakehitykseensä on vaikuttanut paljon ajoitus. ”Aloin seurata jo varhain asioita, joista tuli myöhemmin tärkeitä. Minä olin jo tulossa Brysselistä, kun muut olivat vasta menossa.”

      Maatalouspolitiikka | Ympäristölobby käyttää raakkujen herkkää tilannetta hyväksi, sanoo Metsähallitusta ja MTK:ta johtanut Esa Härmälä

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa