• Pikku-Kikkura ja Posteljooni perivät isältään harvinaisen suvun ja lempeän luonteen

    Suomenlampaan pässilinjan 52. pelastuminen näyttää lupaavalta, sillä sukunsa viimeiseksi jäänyt Kikkura sai tänä vuonna viisi pässikaritsaa.
    Pikku-Kikkura ja Posteljooni ovat Kikkura-pässin kaksospojat.
    Pikku-Kikkura ja Posteljooni ovat Kikkura-pässin kaksospojat.  Kuva: Ilmari Majuri
    Lukemisto|Maatalous
    2.12.202320:00
    Terhi Torikka

    MT kertoi keväällä 2022 ruskeasta suomenlammaspässi Kikkurasta, joka ehti elää lähes kahdeksan vuotta lemmikkipässinä Pudasjärvellä, kunnes sen havaittiin olevan pässinlinjan 52. viimeinen edustaja.

    Pässi muutti kiireesti Parkanoon Pirkanmaalle ja sai siellä heti uuhiseuraa. Toivottua tulosta syntyi, vaikkakin odotettua vähemmän.

    ”Kaikki Kikkuran uuhet eivät tulleet tiineiksi, ehkä ikä jo painoi”, pohtii pässin nykyinen omistaja Johanna Kaiponen.

    Viisi Kikkuralla astutettua uuhta karitsoi viime keväänä. Niille syntyi yhteensä neljä uuhi- ja viisi pässikaritsaa.

    Pässeistä kolme on mustia ja kaksi isänsä tavoin ruskeita. Kaikille on jo löytynyt uusi koti, jossa ne pääsevät jatkamaan sukua edelleen.

    Ruskeat kaksospojat Pikku-Kikkura ja Posteljooni päätyivät pohjoiseen, kaksi mustaa muualle Suomeen. Osa ostajatiloista on tuotosseurannassa ja osa harrastajia, mutta kaikkia yhdistää kiinnostus harvinaisten linjojen säilyttämiseen.

    ”Kaien [ProAgrian lammasasiantuntija, joka löysi Kikkuran] kanssa yhdessä pohdittiin, että sukua turvataan parhaiten, kun pässejä päätyy moneen eri paikkaan, eri puolille maata.”

    Kikkuran jälkeläiset kasvoivat melko hyvin, kertoo tuottaja.
    Kikkuran jälkeläiset kasvoivat melko hyvin, kertoo tuottaja.  Kuva: Ilmari Majuri

    Kikkuran jälkeläiset perivät Kaiposen mukaan vahvasti isänsä luonteen.

    ”Oikeastaan kaikki ovat oikeita halilampaita: rauhallisia ja luottavaisia ja tulevat heti ihmisiä vastaan.”

    Karitsat kasvoivat melko hyvin, vaikka linja on lihaksikkuudessa hieman heikompaa kuin yleisimmät linjat.

    ”Kyllä sen huomaa, että linjaa on jalostettu vähemmän, ja se näkyy kasvussa”, Kaiponen pohtii.

    Kikkura asuu Kaiposen katraassa edelleen ja voi hyvin. Se vietti osan kesästä samalla laitumella pässikaritsojen kanssa.

    ”Se on hyvä opettajahahmo, joka antaa nuoremmilleen porukassa hyvän ja rauhallisen pässinmallin."

    Entä onko Kikkuran suoria jälkeläisiä odotettavissa vielä lisää?

    ”Kyllä sille laitetaan uuhia astuttavaksi vielä loppuvuoden aikana. Toivottavasti tulisi pässikaritsoja, joita saataisiin vielä ainakin muutamaan paikkaan. Sitten on tehtävä suoritettu ja yksi pässilinja pelastettu”, Kaiponen toteaa iloisena.

    Seuraavaksi työn alla on suomenlampaan 56. linja, joka oli tänä syksynä julkaistuissa uusissa pässiliikennevaloissa painunut punaiselle, eli hyvin uhatuksi.

    ”Olin juuri aikeissa laittaa 56. linjan pässin pois, mutta se pääsikin uuhien seuraan.”

    Lisää aiheesta
    • Suomenlammas tunnetaan maailmalla erityisesti hyvästä karitsatuotoksestaan. Rodun hallussa on myös yhdellä kerralla syntyneen vuonueen maailman ennätys.

      Maatalous | Suomenlampaita kantakirjattu jo 100 vuotta ‒ ”Alkuperäisrotu säilyy parhaiten, kun sitä käytetään monipuolisesti”

    • Kainuunharmas on utelias ja tuttavallinen alkuperäisrotu. Sen on todennut käytännössä myös muutama vuosi sitten lampuriksi ryhtynyt orimattilalainen Matti Avelin.

      Maatalous | Kainuunharmasten määrä vähenee uhkaavasti ‒ tärkeintä säilytystyötä on aktiivinen kasvatus

    • Suomenvuohi on ainut kotimainen vuohirotu.

      Eläimet ja kasvit | Suomenvuohien geenien keruu ja pakastus alkoi Jalasjärvellä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomenlammas
    Kikkura
    harvinaiset linjat
    lampaanjalostus
    Parkanon lampaat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen