Jäikö hevonen yöksi laitumelle tai tarvitseeko pentu pelastajaa? Eläinten Ystävä auttaa vaikka väkisin
Eläinten Ystävällä ei ole aina aikaa kysymyksille, keskusteluille tai ylimääräiselle harkinnalle, sillä keskiössä on suuri pelastusoperaatio.
Hevonen lumisella laitumella Tanskassa. Kuva: Jaana KankaanpääAinahan sitä haluaisi olla tekemässä: Auttamassa eläimiä.
Kun jossakin on eläin pulassa, tai ainakin näyttää että on pulassa tai voisi ehkä kuvitella olevan pulassa, Eläinten Ystävä on viivana paikalla.
Eläinten Ystävät ovat pelastamassa yöksi laitumelle hylättyjä hevosia, kyljellään makaavia lehmiä ja talvipakkasten huurtamiin navetoihin unohdettuja lampaita.
Kuran kyllästämä työkoira kiikutetaan tunnollisesti lähimpään löytöeläintaloon ennen kuin se ehtii karata kotiovelleen.
Eläinten Ystävällä ei ole aina aikaa kysymyksille, keskusteluille tai ylimääräiselle harkinnalle, sillä keskiössä on suuri pelastusoperaatio.
Auttaminenkin on taitolaji, jossa hyvät aikeet eivät aina riitä.
Sisäinen Eläinten Ystäväni oli valppaana, kun lapsena tapoimme siipirikon mustarastaan todennäköisesti jonkinlaiseen järkytykseen sitä pelastaessamme.
Jokiveneessä Laosissa Eläinten Ystävä havahtui jälleen: Yritin katsoa maisemia, mutta jostakin kuului vikinää.
Lähdin tutkimaan asiaa ja aluksen perältä löytyikin vikinän lähde: Seinään ripustettu juuttisäkki.
Avasin säkin kummempia miettimättä ja nostin sisältä koiranpennun. Piskuinen koiranalku näytti helpottuneelta päästessään ulos pimeästä.
Hetken teki mieli viedä pentu koto-Suomeen saakka. Jonkinlainen tolkun hiven tai kumppanin kärsivä katse vesitti ensimmäisen suunnitelman.
Järkeilin, että pidän pentua ainakin laivamatkan ajan ainakin sylissä, jotta sen olisi mukavampi.
Säkin ja pennun omistaja loi pitkän katseen, mutta päätti sitten olla puuttumatta satunnaisen turistin sooloiluun.
Pentu näytti aluksi viihtyvänkin varsin hyvin. Se tutkaili tyytyväisenä ympäristöään ja torkahti hetkeksi, mutta syli ei riittänyt tuntikausien viihteeksi.
Päätin tarjoilla sille palasia eväsleivästäni, jotta pentu saisi ainakin vatsantäytettä. Milloinkohan riepu oli viimeksi edes syönyt?
Syötyään aikansa leipää pentu nukahti jalkojeni juureen veneen lattialle. Rauhaa kesti aikansa, kunnes veneretken loppupuolella pentu kävi taas levottomaksi.
Tällä kertaa uikutus oli niin raastavaa, että nostin sen viereiselle istuimelle.
Pentu teki muutaman levottoman pyörähdyksen ja vapautti pehmeälle penkille koko vatsansa sisällön. Ihmettelin, kuinka pienestä olennosta tavaraa voi niin paljon tullakaan.
Jokilaivan henkilökunnan kärsivällisyys oli lopussa. Pentu taas näytti uupuneelta koettelemustensa jälkeen.
En tiedä päätyikö pentu jonkun perheeseen, kadulle vai pannulle, mutta ainakaan sen ei tarvinnut pelastusoperaatiotani enää kestää.
Auttaminenkin on taitolaji, jossa hyvät aikeet eivät aina riitä.
Keskustelu ja kysymykset voivat jo viedä pidemmälle.
- Osaston luetuimmat
