• Jokainen voi auttaa toista voittamaan yksinäisyyden

    Satunnainen kohtaaminen hautausmaalla synnytti ystävyyden ja auttoi voittamaan yksinäisyyden.
    Lukemisto|Hyvinvointi
    4.11.202212:03
    Lukijalta
    Tea Saarnila

    Käyn usein edesmenneen anoppini haudalla Hietaniemen hautausmaalla.

    Siellä kerran meren äärellä viereeni istahti arasti iäkkäämpi rouva. Olin ilahtunut, , sillä olen kaivannut suunnattomasti ikäihmisten seuraa anoppini kuoltua kymmenen vuotta sitten. Meillä oli omat juttumme ja hän jätti jälkeensä elämääni ison aukon.

    Istuimme ensin hiljaa vieretysten ja katselimme, miten tuuli heilutteli puiden oksia meren yllä. Hymyilimme toisillemme nauttien tuulen hiljaisesta kosketuksesta ihollamme.

    Sitten rouva alkoi puhua.

    Hän kertoi siitä miten oli jäänyt leskeksi yllättäen jo yli 15 vuotta sitten. Elämä ei ollut suonut hänelle yhtään lasta ja miehensä kuoleman jälkeen elämän yksinäisyys oli iskeytynyt vasten kasvoja.

    Rouva kertoi, miten miehensä kuoleman jälkeen hän olisi toivonut saavansa tukea, mutta ei ollut surunsa keskellä osannut edes etsiä apua. Hän ei osannut käyttää nettiä eikä omistanut tietokonettakaan. Koska miehen eläessä arki oli ollut täynnä elämää, ei ollut tarvetta olla tietoinen auttavista palveluista, erilaisista tapahtumista, järjestöistä, seurakunnista, jotka on luotu sitä varten, että ikäihmisen ei tarvitsisi olla yksin.

    Keskustelimme rouvan kanssa kaikesta. Itseäni kosketti yksinäisyyden tunne, joka vanhasta rouvasta huokui. Hänen sydämensä huusi seuraa. Hän kertoi, miten hän kävi usein haudalla. Hän vietti hautausmaalla pitkiä aikoja edesmenneelle miehelleen puhuen. Se oli hänen yksi tapansa saada aika kulumaan.

    Olemme vanhan rouvan kanssa nyt ystäviä. Olen kertonut hänelle erilaisista vaihtoehdoista, joista hän voi valita itselleen kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa ajanvietettä. Onneksi erilaisia tukiverkkoja löytyy. Sellaisia saa esimerkiksi seurakunnalta ja erilaisilta järjestöiltä tai kurssilta työväenopistossa. Vanha kunnon naapurinapukin on edelleen hyväksi havaittu keino torjua yksinäisyyttä.

    Pyydänkin sinua, jolle yksinäisyys ei ole ongelma ja joka koet helpoksi avata keskustelun tuntemattomankin kanssa, olemaan rohkea ja tekemään ensimmäisen avauksen. Saatat yllättyä yhtä lailla positiivisesti kuin minä ja saada itsellesi elinikäisen ystävän.

    Tea Saarniala

    Espoo

    Lisää aiheesta
    • Sami Huovinen nostaa rohkeasti esiin yksinäisyyden, joka on myös hänen tuvassaan vähemmän kaivattu vieras. ”Välillä nautin yksinolosta, mutta jatkuva yksinäisyys nakertaa pidemmän päälle jopa itsetuntoa.” Miina-kissa tuo Samin arkeen suurta iloa.

      Maatalousyrittäjät | Yksinäisyys on seurannut maanviljelijä Sami Huovista kouluajoista lähtien – ”Kiusaaminen oli rajua ja kokonaisvaltaista, sillä henkisten kolhujen lisäksi muistoksi jäi palovammoja”

    • Hyvinvointi | Eikö lapsellasi ole koulussa tai päiväkodissa kavereita? Asiantuntija kertoo mistä lapsen yksinäisyyden voi tunnistaa, ja mitä jokainen vanhempi voi tässä tilanteessa tehdä

    • Eeva Kilpi: Elämää kaikki päivät. 262 s. WSOY

      Kulttuuri | Eeva Kilven muistikirjassa toistuvat luonto ja vanhuuden yksinäisyys – erotiikka korostuu voiman lähteenä

    • Valtaosa vastaajista kertoi Ukrainan sodan heikentäneen heidän turvallisuuden tunnettaan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Hyvinvointi | Tuore tutkimus: Kolmasosa nuorista aikuisista kokee elämänsä merkityksettömäksi

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa