Sylvään koululla Sastamalassa tehdään kesäaikana isoa laajennusremonttia. Koulun piha on täynnä rakennustavaraa, eikä pihalle pääse ajamaan suoraa reittiä.
Kun reitti koulun pihaan vihdoin löytyy, on vastassa vaaleansiniseen pukuun pukeutunut koulun pitkäaikainen rehtori Jari Andersson.
”Nyt on vähän tällainen kesälook, kun ei ole kravattia”, Andersson lohkaisee.
Koulun sisällä seiniä koristavat erilaiset siltakuvat, jotka Andersson on valinnut sinne. Kuvia löytyy Keikyän riippusillasta Kiinan muuriin ja kaikkea siltä väliltä.
Erilaiset sillat kuvaavat ehkä eri elämän vaiheita silloilla toisiin sidottuina – tai matkaa, jonka oppilaat kulkevat koulun alusta loppuun.
Andersson avaa työhuoneensa oven.
Huone näyttää ensisilmäyksellä persoonalliselta ja ainutlaatuiselta: täytettyjä eläimiä, lippurivi, jossa on Suomen, Ukrainan, Naton, EU:n, Ranskan ja Sastamalan liput jalustoilla, hymypatsaita, pöydällä suuret timantit ja kaikissa valokuvissa massiiviset kehykset.
”Täytetyt eläimet muistuttavat minua siitä, että silloin pitää elää, kun on elämisen aika.” Jari Andersson
Persoonallisin asia työhuoneessa on seisova, täytetty susi, jolla on suu auki.
”Susi on jouduttu lopettamaan vuonna 2001, kun se tunki ihmisten pihoille Karkussa”, kertoo Andersson suden tarinaa.
Täytettyjä eläimiä on todella paljon. On esimerkiksi hirven pää, oravia, erilaisia lintuja ja peura. Niitä on seinillä, kaappien päällä, ikkunalaudalla ja lattialla.
”Täytetyt eläimet muistuttavat minua siitä, että silloin pitää elää, kun on elämisen aika.”
On toiminut Sylvään koulun rehtorina vuodesta 2001. Ennen sitä toimi opettajana.
Halusi lapsena poliisiksi.
Syntynyt vuonna 1970.
Asuu Sastamalassa.
Toimii Sastamalan kunnanvaltuuston puheenjohtajana sekä Pirkanmaan kokoomuksen puheenjohtajana.
Lempipaikka Sastamalassa on oma kotipiha, jossa parasta ovat kiireettömät aamut kahvikupin ääressä.
Vuosi 2001 oli merkittävä Anderssonille. Hänet valittiin silloin Sylvään koulun rehtoriksi.
Andersson toimi heti lukion jälkeen vuoden verran opettajana Sastamalassa Hopun koululla. Sen jälkeen hän haki toista kertaa lukemaan opettajaksi. Valmistuttuaan hän pääsi Sylvään koululle opettajan virkaan.
”Tykästyin valtavasti opettajan työhön ja pääsin opintojen jälkeen Sylväälle ensin opettajaksi, ja sitten 31-vuotiaana minut valittiin rehtorin virkaan.”
Aluksi rehtorin työ ei ollut pelkästään mukavaa ja palkitsevaa.
”Ensimmäiset kolme vuotta olivat todella raskaita ja vanhenin silloin paljon. Ne kuitenkin kasvattivat ja opettivat. Virheitäkin on matkalla tehty, mutta kaikesta on toistaiseksi selvitty.”
Syksyllä Sylvään yläkoulussa on yli 500 oppilasta ja noin 50 opettajaa.
Andersson sanoo, että kaikista eniten hän pitää itse opettamisesta, vaikka tituleeraakin itseään hallintoihmiseksi.
”Pidän nuorten kanssa toimimisesta. Yritän joka vuosi tehdä myös jonkin verran opetustunteja, jotta minulla pysyy tuore käsitys opettajan työstä sekä nuorista.”
Andersson kuvaa johtamistyyliään selkeäksi ja jämäkäksi. Häntä on kutsuttu myös ”kurirehtoriksi”, mitä hän toisaalta pitää myös positiivisena asiana.
”Kuri on alunperin tarkoittanut lehmän kulkemista turvallisesti aidattua uraa pitkin laitumelle. Lehmällä on ollut siinä rajoja ja välittämistä. Mikäli kuri ymmärretään myös nykyään näin, on se positiivinen asia.”
”Olen huolissani, että ihmisyyden mitta ja ihmisenä toiselle ihmiselle oleminen ovat vaarassa.” Jari Andersson
Ymmärtävä kohtaaminen on yksi Anderssonin peruspilari rehtorina.
”Lapsi on saatava ymmärtämään tunnetasolla, miltä esimerkiksi kiusaaminen tuntuu muista lapsista.”
Andersson on puhunut paljon myös sosiaalisen median ja kännyköiden vaikutuksesta nuorten kasvuun ja kehitykseen.
”Olen huolissani siitä, että ihmisyyden mitta ja ihmisenä toiselle ihmiselle oleminen ovat vaarassa.”
Kesäkuun puolivälissä Andersson teki aiheesta myös kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan sosiaalisen median ja älykännykän käyttöön 12 vuoden ikärajaa.
”Suomi oli pitkään Pisa-tulosten vertailulla yksi kärkimaa. Sen jälkeen kun kännykät tulivat, ovat tulokset heikentyneet.”
Andersson sanoo kuitenkin, että Suomi on tehnyt myös muita virheitä, eivätkä älypuhelimet tai sosiaalinen media ole ainoa syy ongelmiin. Hänen mukaansa opetussuunnitelmiin on tehty useita virheitä vuosien aikana.
”On ihan järjetöntä, että tietokone otetaan kaikkeen mukaan. Jos ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, mutta osaa käyttää älypuhelinta, eihän siinä ole mitään järkeä. ”
”Ensin lapsen pitää oppia sosiaaliset taidot, jotta hän pystyy tulemaan toisten ihmisten kanssa toimeen ja asettumaan toisen asemaan. Sen jälkeen vasta aletaan opettelemaan kännykän käyttöä.”
Kansalaisaloitteen sosiaalisen median ja älypuhelimen ikärajasta Andersson teki, sillä hänen mukaansa tutkimukset osoittavat, että liiallinen älypuhelinten ja sosiaalisen median käyttö heikentävät lasten keskittymiskykyä ja lyhytkestoista muistia.
Lisäksi Andersson korostaa, että erityisesti alle 12-vuotiaiden aivojen kehitys on vielä siinä vaiheessa, että jatkuva altistuminen digitaalisille ärsykkeille voi haitata aivojen normaalia kehitystä.
”Onhan meillä eri peleissä, tv-sarjoissa, elokuvissa tai muissa haitallisissa ja koukuttavissa asioissa ikärajat, niin miksi annamme lasten ja nuorten käyttää puhelinta, josta löytyy kaikkea sisältöä.”
Andersson kertoo lukuja, kuinka suurella osalla lapsista ja nuorista on henkisiä haasteita.
”Noin 40 prosenttia tytöistä kokee ahdistuneisuutta. Sosiaalisen median käyttö on yhteydessä lisääntyneeseen ahdistukseen, masennukseen ja alhaiseen itsetuntoon nuorten keskuudessa”, Andersson luettelee.
Hänen mukaansa puhelimen käyttö aiheuttaa terveysongelmia ja silmien rasitusta sekä niska-hartiaseudun ongelmia.
Kuitenkin tärkeimmäksi asiaksi Andersson nostaa älypuhelinten vaikutuksen sosiaalisiin taitoihin tai paremminkin niiden puutteeseen.
Andersson näkee itsensä nykyisessä virassaan eläkeikään asti.
"Lapsista tulee pitkälti sen kaltaisia, millaisessa ympäristössä he kasvavat. Mikäli he kasvavat puhelin kädessään, tulee heistä tunteettomia ja ilmeettömiä sekä sosiaalisilta taidoiltaan erittäin heikkoja. Nämä kaikki ovat ymmärrettäviä seurauksia, sillä ei kukaan voi kehittyä, mikäli tuijotetaan vain ruutua.”
Anderssonin mukaan lapset eivät ole muuttuneet kovinkaan paljon yli 20 vuodessa. Ympäröivä maailma puolestaan on muuttunut. Ja sen Anderssonin mukaan huomaa lapsista.
Andersson näkee itsensä nykyisessä virassaan eläkeikään asti. Lapsena hän halusi poliisiksi. Ja mikäli maaherroja vielä olisi, pyrkisi hän siihen tehtävään.
Ehkä jämäkästi hoidetussa rehtorin tehtävässä nämä kaksi haaveammattia yhdistyvät.
