Onko alle 10-vuotiaan lapsen paikka kotona, sukulaisten nurkissa vai koulun asuntolassa? Tällainen kysymys oli monissa perheissä ajankohtainen vielä puolisen vuosisataa sitten.
Vuonna 1921 Suomessa astui voimaan oppivelvollisuuslaki, joka teki kansakoulun oppimäärän suorittamisesta pakollista. Pitkien välimatkojen maassa tämä tarkoitti monelle lapselle asumista kodin ulkopuolella, esimerkiksi koulun asuntolassa.
Muutoksen tilanteeseen toi 1970-luvulla toteutettu peruskoulu-uudistus. Kun uudistusta aikanaan ruuvattiin, yksi tärkeimmistä ratkottavista asioista koski juuri koulumatkojen turvallisuutta, kertoo koulutustutkimuksen emeritusprofessori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopistosta.
”Olivathan kansakouluikäiset todella pieniä lapsia, eivätkä he saaneet kodin ulkopuolella välttämättä sitä huolenpitoa, jota olisivat tarvinneet. Siinä oli ikävää ja ikävöintiä puolin ja toisin.”
Välijärvi kertoo, että perusopetuksen järjestämisen tuomat velvoitteet pystyttiin hoitamaan jopa Lapissa ja kodin ulkopuolella asuminen loppui alakouluikäisten lasten kohdalla käytännössä kokonaan. Peruskoulun 1.–6. luokkaa kutsutaan yleisesti alakouluksi ja 7.–9. luokkaa yläkouluksi.
Nykyään oppivelvollisuus kestää 18-vuotiaaksi asti, eli valtaosa on oppivelvollisia vielä peruskoulun jälkeenkin. Koulukuljetuksia koskeva laki menee pääpiirteittäin niin, että kunnan pitää järjestää kuljetus yli viiden kilometrin koulumatkoille, eivätkä päivittäiset koulumatkat saa kävelyosuuksineen ja odotuksineen kestää yli kolmea tuntia.
Aika- ja metrimäärät kuitenkin vaihtelevat hieman lapsen tai nuoren iän ja kouluasteen mukaan sekä kunnittain.
Välijärvi pohtii, että pian Suomessa ollaan mahdollisesti tilanteessa, jossa harvaan asutun maaseudun koululaiset ja heidän perheensä joutuvat valitsemaan sisäoppilaitoksen ja etäopetuksen välillä, jos koulumatkat uhkaavat venähtää kohtuuttoman pitkiksi.
”En ala ennustaa, mutta jos katsoo ikäluokkaennusteita ja kouluverkkoa, tällainen skenaario näyttää mahdolliselta Keski-Suomesta ylöspäin.”
Tilastokeskuksen (27.4.2021) mukaan oppilasmäärältään suurimpien, yli 500 oppilaan yhtenäiskoulujen määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Yhtenäiskoululla tarkoitetaan koulua, jossa voi opiskella koko peruskoulun oppimäärän, eli 1.–9. luokan.
Tällä vuosituhannella koulujen lakkauttaminen on koskenut erityisesti alakouluja, ja alle 50 oppilaan kyläkoulut ovat harvinaisuuksia.
Tilastokeskuksen mukaan lähes 90 prosenttia alakouluikäisistä oppilaista asuu alle viiden kilometrin päässä koulustaan.
Tilasto kätkee sisälleen kaupungistumisen ja sen, että vaikka nuoret ikäluokat asuvat enenevässä määrin kaupungeissa, maaseudulla lähin koulu saattaa olla pitkän automatkan päässä.
Välijärvi huomauttaa, että harvaan asuttuja maita on muuallakin.
Hän pohtii, nähdäänkö tulevaisuudessa sellaisiakin ratkaisuja, että opettaja matkustaa lasten luo vai kokoontuvatko etäopetuksessa olevat lapset säännöllisin väliajoin leirikoulumaisille intensiivijaksoille.
Erilaisia vaihtoehtoja on kokeiltu muun muassa Australiassa ja Kanadassa.
Alakouluikäisten kohdalla sisäoppilaitosten aika on siis Suomessa ainakin toistaiseksi ohi, mutta yläkouluikäiset saattavat esimerkiksi ulkosaaristossa asua arkipäivät muualla kuin kotona.
Sisäoppilaitos voi myös olla itse valittu vaihtoehto tavalliselle yläkoululle. Suomen ainoa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yläkouluikäisten sisäoppilaitos, Anna Tapion koulu, sijaitsee Aitoon kylässä Pälkäneellä Pirkanmaalla. Koulussa voi opiskella perusopetuksen 7.–9. luokat.
Anna Tapion koulun rehtori Tuula Lahti kertoo, että kouluun hakeudutaan kirjaimellisesti ympäri maata, sillä oppilaiden kotikunnat vaihtelevat pohjoisimmasta Lapista pääkaupunkiseudulle ja Ahvenanmaalle.
Oppilaille järjestetään maanantaisin ja perjantaisin kuljetukset koulun sekä Hämeenlinnan, Tampereen ja Lahden välille.
Osa koululaisista ei ehdi matkustaa kotiseudulleen joka viikonloppu, vaan he reissaavat esimerkiksi mummolaan tai muun sukulaisen tai ystävän luokse.
Lahden mielestä on rikkaus, että jo yläkouluikäiset pääsevät tutustumaan samanikäisiin, mutta aivan eri taustoista tuleviin nuoriin.
”Jollain nuorella ei ole kotiseudullaan yhtään saman ikäistä kaveria eikä mitään harrastuksia kulkuetäisyydellä. Toinen taas on voinut kävellä isoon kouluun ja harrastuksiin”, Tuula Lahti kertoo.
Rehtorina hän on huomannut, että sisäoppilaitoksen valintaan vaikuttavat monet syyt. Muutama vuosi sitten puhuttiin paljon homekouluista, mutta nyt Anna Tapion kouluun vetää opinahjon pieni koko.
Oppilaan edellisessä koulussa on saattanut olla jopa lähes nelinumeroinen määrä oppilaita, eikä valtavan kokoisessa oppilaitoksessa ole välttämättä pystytty puuttumaan esimerkiksi kiusaamiseen.
Anna Tapion koulussa on vuosittain useita oppilaita, joiden toisella vanhemmalla on juuret ulkomailla maassa, jossa sisäoppilaitos on tavallinen tapa opiskella teinivuosina.
Suomalaisille esimerkiksi brittityylinen sisäoppilaitos lienee nykyään tutuin Harry Potter -kirjoista, mutta kynnys oikeaan sisäoppilaitokseen lähtemiseen voi olla hyvinkin matala, jos vanhempikin on opiskellut samankaltaisessa oppilaitoksessa.
Lahti korostaa, että halun opiskella sisäoppilaitoksessa pitää kuitenkin lähteä oppilaasta itsestään.
Jos sisäoppilaitoksessa opiskelu on peruskouluikäisillä Suomessa harvinaista, seuraavalla kouluasteella se alkaakin jo yleistyä.
Vapaan sivistystyön oppilaitoksiin kuuluvissa kansanopistoissa voi opiskella toisen asteen opintoja peruskoulun jälkeen tai esimerkiksi viettää välivuotta opiskelun parissa.
Pirkanmaan Valkeakoskella sijaitsevassa Päivölän opistossa voi opiskella esimerkiksi tietyn alan pääsykokeisiin tähtääviä opintoja tai vaikka matematiikkalinjalla ylioppilaaksi kahdessa vuodessa, eli vuotta nopeammin kuin valtaosa ikätovereista.
Matematiikkalinjalla tarjotaan enemmän matematiikan ja luonnontieteiden opintoja kuin keskivertolukiossa.
Päivölän opiston rehtori Antti Jehkonen kertoo, että ripeän opiskelutahdin mahdollistaa juuri se, että kyseessä on sisäoppilaitos maaseudun rauhassa.
Koulumatkaan menee noin minuutti suuntaansa, ja opistolla asutaan samanhenkisten ihmisten seurassa.
”Olen ollut töissä myös keskikaupungin opistoissa, ja onhan siellä helpompi tehdä muutakin kuin opiskella, koska lähistöllä on kaikkea tekemistä teatterista liigapeleihin”, Jehkonen pohtii.
Sekä matematiikkalinjalaiset että välivuotta viettäneet opistolaiset pääsevät Jehkosen mukaan hyvillä prosenttiosuuksilla sisään haluamiinsa jatko-opiskelupaikkoihin.
”Täällä kävi vastikään kaksi nuorta naista, jotka olivat päässeet opiskelemaan lääketiedettä. Oli kuulemma opiston ansiota.”
