• Oletko kokenut nämä Suomi-elämykset? Talvityöläiset-dokumentti muistuttaa, että Lapista on olemassa kaksi versiota, joista vain toinen on suunnattu meille

    Dokumenttielokuva herättää ajattelemaan myös omia ulkomaanmatkoja. Kuinka usein kohteestaan näkee lähinnä turisteille suunnatun version?
    Italiasta Suomeen töihin lähtenyt Tommaso Montesi on oppinut, että jäisen baarin pöydät puhdistetaan raaputtamalla likainen jää irti.
    Italiasta Suomeen töihin lähtenyt Tommaso Montesi on oppinut, että jäisen baarin pöydät puhdistetaan raaputtamalla likainen jää irti. Kuva: Yle
    Lukemisto|Matkailu
    12.12.202218:30
    Tuulikki Viilo

    Kuinka monta kertaa olet Suomessa juonut drinkin jääbaarissa tai lillunut kelluntapuvussa avannossa? Tai onko mieleesi juolahtanut mennä naimisiin lumesta tehdyssä kappelissa?

    On hämmentävää, kuinka samasta maasta on usein olemassa kaksi versiota: turistien versio ja paikallisten versio.

    Siihen toiseen versioon sukelletaan tuoreessa Talvityöläiset-dokumentissa. Elokuvassa seurataan Lapissa sesonkitöitä tekeviä ulkomaalaisia.

    Tommaso Montesi tarjoilee kaakaota iglukylässä.

    Hääsuunnittelija Rue Niemi taas räätälöi vieraille täydellisiä Lappi-teemaisia häitä, joihin saavutaan tietysti poron vetämänä.

    Portugalissa syntynyt safariopas Bárbara Dias ei asu missään puolta vuotta pidempään. Hiljaisella lumovoimallaan vetoavaan pohjoiseen hän kuitenkin palaa aina uudestaan.

    Uniikein Suomi-elämys on useimmilta suomalaisilta vielä kokematta.

    Turistien versio Lapista näyttää hieman tutulta, mutta myös vieraalta.

    Jäästä tehdyt rakennelmat tuovat mieleen lumisen teemapuiston ja sitä Lappi ehkä sarjassa enimmäkseen onkin. Työntekijöiden asunnot näyttävät arkisuudessaan liki karuilta taikamaan rinnalla.

    Dokumenttielokuva herättää ajattelemaan myös omia ulkomaanmatkoja. Kuinka usein kohteestaan näkee lähinnä turisteille suunnatun version?

    Barcelonasta löytyy kokonaisia toreja, joissa vierailevat pääasiassa turistit. Autenttista kokemusta etsien, totta kai.

    Pariisilaiset eivät lillu jokiveneissä ja on varmasti heitäkin, jotka eivät ole koskaan kokeneet Mona Lisaa Louvren ruuhkien arvoiseksi nähtävyydeksi.

    Helsingissä turistien suosimaan baariraitiovaunuun astuminen tuskin tulee monille kaupunkilaisille mieleen, saahan olutta halvemmallakin.

    Theculturetrip-sivustolla on listattu uniikeimmat Suomi-elämykset. Listan kärjessä on saunominen Ylläksellä sijaitsevassa saunagondolissa.

    Uniikein Suomi-elämys on siis useimmilta suomalaisilta vielä kokematta.

    Kakkosena listalta löytyy Muumimaailma, kolmantena Joulupukin paja.

    Turistielämyksessä on viatonta hurmaa. Olisiko elämä suomalaisena hauskempaa jääbaarissa?

    Todennäköisesti ei, sillä kylmyydessä ei ole täällä eläville mitään kiinnostavaa. Sarjassa kylmyys sen sijaan näyttäytyy eksoottisena elämyksenä.

    Ensimmäinen paikka, mihin turistit Lapissa viedään lentokentältä on toimisto, jossa he saavat lisää lämmintä vaatetta. Monilla ei ole aavistustakaan, kuinka kylmään tulisi varautua.

    Lisää aiheesta
    • Esitetty ratalinjaus seurailee Sodankylän ja Kittilän välistä maantietä ja kiertää suojelualueet, Lapin liitosta kerrotaan.

      Liikenne | Junalla tunturiin – Lapin liitto selvittää poikittaista ratayhteyttä Sodankylästä Ylläkselle

    Kiehtovasta aiheestaan huolimatta Talvityöläiset-elokuva ei kuitenkaan onnistu saavuttamaan samaa syvyyttä, kuin pohjoiseen muuttaneita suomalaisia seurannut ja suosioon noussut sarja Unelma Lapista.

    Ja vaikka herkullista tilannekomiikkaa on ajoittain Talvityöläisissäkin, Unelma Lapista -sarjan hiihtävien kiinalaisten kaltaiseen absurdiuteen ei ylletä.

    Ainakin yksi asia tuo kuitenkin Talvityöläiset-elokuvassa yhtymäkohdan siihen Suomeen, joka on kaikille tuttu: pimeys.

    Koska pimeyttä näkee suomalaisessa televisiossa yllättävän harvoin, se toimii väkevänä tehokeinona. Pimeässä ulkona otetut hääkuvat hätkähdyttävät.

    Tällaistako täällä onkin?

    Maanantai Yle Fem kello 19.00
    Nähtävillä myös Yle Areenassa.
    Lisää aiheesta
    • Kun puu lähtee kannolta maailmalle, se luo työtä ja verotuloja monessa eri jalostusketjun vaiheessa. Kuva on Ivalosta.

      Politiikka | Lappi ei ole Euroopan vihreä siirtomaa – Yksi tapa luoda säästöjä olisi liittää Lapin ja Oulun lääni yhteen

    • Pekka Juntti tunnetaan toimittajana ja kolumnistina muun muassa aiemmin Kantrissa. Villikoira on hänen esikoisromaaninsa.

      Kirjallisuus | Kirja-arvio: Vahva esikoisromaani sijoittuu Lappiin

    • LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.

      Ravintolat | Matkailu- ja ravintoala odottaa konkurssiaaltoa roimasti nousseiden kustannusten vuoksi – jopa 15 prosenttia yrityksistä lopettamisuhan alla

    Artikkelin aiheet
    talvityöläiset-dokumentti
    Lappi
    turismi
    suomi-elämys
    Yle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa