• Joulukuusiallergiaa ei ole olemassakaan, mutta oireet voivat silti olla todellisia

    Moni kärsii pahoinvoinnista ja päänsärystä joulukuusen vuoksi, vaikka sille ei voi olla allerginen. Haittoja voi yrittää vähentää monin konstein.
    Tilaajalle
    Asiantuntijan mukaan joulukuuselle ei voi voi olla allerginen, vaikka monessa perheessä juuri siksi päädytään muovikuuseen.
    Asiantuntijan mukaan joulukuuselle ei voi voi olla allerginen, vaikka monessa perheessä juuri siksi päädytään muovikuuseen. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Koti
    23.12.202407:00
    Jussi Vehkala

    Useat ihmiset kertovat saavansa allergisia reaktioita jouluna sisälle tuodusta kuusesta. Oireiden kirjo on laaja, kertoo Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs.

    ”Hengitystieoireita, yskittää, hankala hengittää, päänsärkyä, pahoinvointia, nenä tai silmät vuotaa. Ihan allergisen nuhan oireita”, hän luettelee.

    Vaikka monet puhuvat kuusiallergiasta, tästä ei ole kuitenkaan kyse. Kuusesta ei ole löydetty allergisia reaktioita aiheuttavia yhdisteitä.

    ”Mitään varsinaista joulukuusiallergiaa ei ole olemassa. Oireet voivat olla todellisia, mutta syitä niille ei tunneta.”

    Ijäksen mukaan kuusen siitepölylle ei olla juurikaan allergisia, eikä siitepölyä ole talvella. Muita mahdollisia syitä on esitetty useampia, mutta varmuutta asiaan ei ole saatu.

    ”On pohdittu, että kun kuusi tuodaan kylmästä lämpimään siitä alkaa haihtua huoneilmaan kaikkea mahdollista kuusen pinnalta, mitä siihen on jäänyt, kuten esimerkiksi erilaisia ulkohomeita.”

    ”Jossain vaiheessa arveltiin myös, että voisiko pinnalta haihtua muiden puiden siitepölyjäämiä. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, koska loppuvuodesta ei pitäisi tällaisia enää olla.”

    Koska kyse ei ole varsinaisesta allergiasta, tilastoja ei ole siitä, kuinka yleistä oireilu on.

    ”Kun joulun aikaan on niin paljon hajuja, ihmisen herkkyyskynnys voi laskea.”

    Osa ihmisistä on tuoksuille herkkiä ja voi reagoida vahvasti esimerkiksi hajuvesiin tai painomusteen hajuun, vaikka varsinaista allergista reaktiota ei tapahdu. Ijäksen mukaan kyse voi olla myös tästä.

    ”Suomessakin noin 10–40 prosenttia ihmisistä kertoo reagoivansa tuoksuihin. Tuoksuherkkyyttä ei voida kuitenkaan diagnosoida mitenkään.”

    Joulu on tuoksujen täyttämää aikaa. Ilmassa leijailevat kanelin, piparin, glögin, hyasintin sekä tuoksukynttilöiden aromit ja siihen päälle vielä kuusen haju.

    ”Kun joulun aikaan on niin paljon hajuja, ihmisen herkkyyskynnys voi laskea. Kyllähän sellainen metsäkuusi haisee tosi vahvasti, mikä pelkästään voi aiheuttaa osalla näitä oireita.”

    Ijäs huomauttaa, että jouluna sisäilma voi muutenkin olla huonolaatuista, mikä voi aiheuttaa huonovointisuutta.

    Olohuone on tupaten täynnä väkeä, takassa on valkea ja kynttilät palavat. Vuoden varastossa olleet pölyiset koristeet on tuotu huoneeseen.

    ”Jos ihmisellä on entuudestaan hengitystiesairauksia, nämä kaikki tekijät yhdessä voivat laukaista astmatyyppisiä oireita ja muuta huonovointisuutta. Kuusen tuoksu voi olla se piste i:n päällä, johon kiinnitetään huomio.”

    Osa joulunviettäjistä on havainnut saavansa terävistä kuusenneulasista käsiinsä punaisia, kutisevia näppyjä. Kuusta kannattaakin käsitellä ja koristella hellävaroen ja tarvittaessa hanskat kädessä.

    ”Kun oireet ovat aitoja, niin silloin pitäisi etsiä ratkaisua ongelmaan.”

    Ijäs painottaa, että vaikka kuusen tapauksessa kyse ei ole oikeasta allergiasta, oireisiin tulee suhtautua vakavasti.

    ”Kun oireet ovat aitoja, niin silloin pitäisi etsiä ratkaisua ongelmaan.”

    Muovikuusen hankinta aidon tilalle on helpoin ratkaisu, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Jos välttämättä haluaa aidon kuusen, voi myös kokeilla eri lajeja.

    ”Osa on kokenut, että jotkin muut kuusilajit, kuten siperianpihta ja muut pihtalajit ovat sopineetkin, koska ne eivät tuoksu niin voimakkaasti.”

    ”Olen myös kuullut, että kuusia on pesty ennen sisälle tuontia. Ilmanpuhdistimen voi tuoda kuusen lähelle. Kuusen voi myös viedä ulos tai sellaiseen tilaan, jossa ei ole niin paljon kaikkea muuta. Tällaisia kaikkia kikkoja voi toki kokeilla.”

    Lisää aiheesta
    • Yhä useampi suomalainen kokee tuoksuyliherkkyyttä. Lehtikuva / Mikko Stig

      Mitä tehdä, kun nenä vuotaa tai kasvot punoittavat teatterissa, kampaajalla tai pukukopissa?

    • Olen joulupukkina seniorille -kampanja on järjestetty vuodesta 2010 lähtien. Sen järjestää Kotona asuen seniorihoiva.

      Ihmissuhteet | Veteraanien rivit harvenevat – arvostusta voi osoittaa lahjoittamalla joulukukan

    • Marketta Pyysalo on aiemmin tehnyt lasten tietokirjoja ja kääntänyt lastenkirjoja. Kuvittaja-graafikko Marjo Nygård on saanut Finlandia Juniorin.

      Kirjallisuus | Joulumieli kateissa? Tämä lumoavasti kuvitettu lastenkirja voi tuoda sen

      Tilaajalle
    • Tulilatvoja on monenvärisiä. Jouluun sopii herkkä valkoinen tai pirteä punainen.

      Koti | Tiedätkö, mikä on lamosalali? Se ja tulilatva kiilaavat joulusuosikkien joukkoon

    • Mona Lagerbohm kaipaa Helsingistä ystäviään mutta on sopeutunut Loviisaan hyvin. Naapurustossa säteilyä on vain vähän. Jaana Kankaanpää

      Mona Lagerbohm lähti säteilyä pakoon maaseudulle

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen