
Nykyajan lastenohjelmissa seikkailee mitä kummallisinta sakkia: julman näköisiä lapsia, aggressiivisia eläimiä ja avaruusolioita.
Rakastava ja turvallinen maailma on lastenohjelmista kaukana.
Esimerkiksi Netflixissä pyörii sekopäinen ukkeli nimeltään Booba ja myös Pokémonien uudet kaudet.
Valtaosa ohjelmista tuntuu tarjoavan lapselle egon-pönkitys- mallin, jossa ihaillaan sankaruutta ja onnistumista jopa väkivallan keinoin. Väkivalta esitetään vain hauskana juttuna.
Toista olivat 1990-luvulla televisiossa pyörineet monet lastenohjelmat, joissa oli tunnetta, turvaa ja pehmeyttä. Olihan niissäkin väkivaltaa, mutta tunnelma ohjelmissa ei ollut niin kaoottinen kuin nykyisin.
Kaukametsän pakolaiset, Barbababa ja Muumit kuuluivat omiin suosikkeihin. Onneksi muuten Barbababaa näkee vielä Yle Areenasta.