• Asuntomarkkinoiden konkari puhuu ”kohtalon kolmiosta” – näitä asioita kannattaa tänä vuonna tarkkailla

    Asuntorahastoista ei nyt saa sijoituksia ulos, mikä huolettaa monia. Asiantuntijan mielestä se oli ennustettavaa ja vain yksi alan kolmesta kipupisteestä tänä vuonna.
    Tilaajalle
    Hippoksen rakennustyömaalla Tampereella nousi viime vuoden puolella uusi kerrostalo. Hallitus heikentää tänä vuonna asumistukea selvästi, minkä arvellaan vaikuttavan asuntojen kysyntään.
    Hippoksen rakennustyömaalla Tampereella nousi viime vuoden puolella uusi kerrostalo. Hallitus heikentää tänä vuonna asumistukea selvästi, minkä arvellaan vaikuttavan asuntojen kysyntään. Kuva: Rami Marjamäki
    Lukemisto|Koti
    26.1.202505:00
    Jarmo Hankivaara

    Korot ovat laskeneet, ja rakentamisen seisahtumisen ennustetaan kääntävän asuntojen hinnat nousuun kysynnän ja tarjonnan lain ansiosta. Siihen suuntaan ollaan menossa hitaasti, mutta kolme asiaa ratkaisee Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mielestä, kuinka lopulta käy.

    Hän puhuu ”kohtalon kolmiosta”, joka ratkaisee asuntomarkkinoiden tulevaisuuden. Niiden vaikutuksia pitkällä aikavälillä emme kuitenkaan tarkkaan tiedä.

    Ensimmäinen on asuntorahastojen vuodenvaihteessa kärjistynyt tilanne, joka oli Metsola mielestä vain ajan kysymys. Hyvinä aikoina sijoittaja saa rahansa ongelmitta pois, mutta hyvinä aikoina lunastuksia on tyypillisesti vähän.

    Heikossa markkinatilanteessa taas lunastuspyyntöjä tulee paljon, mutta silloin rahaston sijoituskohteiden realisointi on hankalaa ja kauppahinnat heikkoja. Siksi sijoittajat eivät saa rahojaan rahastosta ulos normaaliin tapaan.

    Asuntotukien leikkaukset siirtävät kysyntää kalleimmista asunnoista edullisempiin.

    Toinen ongelma on Metsolan mukaan uudiskohteiden suuret taloyhtiölainat, jotka ovat muodostuneet tulpaksi asuntorakentamiseen. Uusien asuntojen kauppa ja rakentaminen ovat lähes pysähtyneet, ja koko toimiala on tiukassa umpisolmussa.

    ”Asuntorakentamisen hiipumisesta hyötyvät ne, jotka omistavat olemassa olevaa asuntokantaa hyvillä paikoilla. Mitä kauemmin asuntojen uudisrakentaminen pysyy pohjamudissa, sitä todennäköisempää on kasvukeskusten asuntopula vuosikymmenen loppupuolella.”

    Kolmas asia on asumistuen voimakkaat leikkaukset tänä vuonna ja opiskelijoiden siirtyminen yleisestä asumistuesta selvästi pienempään opintotuen asumislisään. Metsolan näkemyksen mukaan tämä laskee vuokria, mikä on ongelma monille asumistukien säilymisen varaan laskeneille sijoittajille.

    Käytännössä asuntotukileikkaukset siirtänevät monen kiinnostusta kalleimmista vuokra-asunnosta edullisempiin. Tämän vuoksi niiden vuokria on luultavasti helpompi tulevaisuudessa korottaa lisääntyneen kysynnän vuoksi.

    Lisää aiheesta
    • Opiskelijoiden asumistuki muuttuu syksyllä, ja silloin monen on kiristettävä vyötä entisestään.

      Koti | Vanhempia rohkaistiin vuosia ostamaan jälkikasvulle opiskelija-asunto, mutta syksy tuo heille ikävän yllätyksen

      Tilaajalle
    • Rakennusliikkeiden taseissa roikkuu tällä hetkellä arviolta noin 8 000 myymätöntä asuntoa. Alkuvuoden aikana konkurssiin on haettu yhteensä 147 rakennusalan yritystä. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Asuntojen arvo maaseudulla uhkaa laskea entisestään kaupunkirakentamisen syöksyn vuoksi – Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus ei lupaa hyvää

    Artikkelin aiheet
    asuntomarkkinat
    asuntorahastot
    asumistuki
    asuntorakentaminen
    Timo Metsola
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen