Hyviä vai pahoja kasveja? Ilman vieraslajeja Suomessa olisi jopa kuoltu nälkään

Vielä muutama vuosikymmen sitten pidettiin lupiineja joutomaiden pelastajina. Syksyllä, kun puutarhaa siivottiin, saatettiin lupiinien siementävät kukkavarret viedä varta vasten ojanvarteen tai kasvimaan taustalle, jonne kasvoi kesä kesältä värikkäämpi ja rehevämpi lupiininiitty.

Viime vuosien aikana puolivillejä lupiininiittyjä on kitketty kitkemästä päästyä. Komeat lupiinit ovat alkaneet viihtyä joutomailla liiankin tehokkaasti. Sama pätee kurtturuusuun, kanadanpiiskuun ja japanintattareen.

Puutarhojen ulkopuolelle levittyään ne ovat alkaneet vallata tilaa, jolloin oma luonnonkasvistomme on saanut väistyä syrjään. On alettu puhua haitallisista vieraslajeista.

Komealupiini on karannut puutarhoista luontoon, jossa se on alkanut levitä hallitsemattomasti. Kuva: Säde Aarlahti

Eivät tainneet menneiden vuosien botanistit edes aavistaa, kuinka hyvin heidän Suomeen tuomansa uutuuskasvit lopulta kotiutuisivat. Tuodessaan uusia ravinto- ja hyötykasveja Suomeen olivat varhaiset viherpeukalot kuitenkin tärkeällä asialla. Luonnonkasvien varassa ei Suomessa olisi pysytty hengissä.

Ravinnonsaanti Suomessa oli pitkään vain muutamien viljelykasvien, marjojen, villiyrttien, kalan sekä riistalihan varassa. Elinolojen parantamiseksi oli olennaista saada viljelyyn muualla maailmalla tunnettuja, satoisia ja säilyviä hyötykasveja. Ravinnon ohella tarvittiin myös lääkkeitä.

Parjattu lupiinikin tuotiin Suomeen alun perin paitsi koristekasviksi, myös kotieläinten rehukasviksi. Myös monet muut nykyisistä koristekasveistamme on tuotu puutarhoihin lääke- tai hyötykäyttöä silmällä pitäen. Näitä kasveja ovat muun muassa akileija, pioni, orvokki, kehäkukka ja malva.

Kanadanpiisku (Solidago canadensis) löytyy nykyisin haitallisten vieraslajien listalta. Kuva: Säde Aarlahti

Jopa kaali, jota nykyisin pidetään yhtenä varhaisimmista puutarhakasveistamme, on kotiutunut Suomeen vasta Viikinkien tuomana tuliaisena. Sen merkitys on ollut suuri etenkin talvella, sillä säilyvänä ja c-vitamiinipitoisena kaali on torjunut tehokkaasti sekä nälänhätää että keripukkia.

Kasviretkiltä tuotiin Suomeen varsin eksoottisiakin lajeja. Suomessa on kokeiltu muun muassa silkkiäispuun sekä riisin viljelyä. Nopeasti opittiin, että uusien puutarhakasvien menestyminen riippuu niiden talvenkestosta. Saman haasteen kanssa puutarhurit joutuvat painimaan vielä tänäkin päivänä.

Pionit kasvoivat alun perin rohdostarhoissa. Kuva: Säde Aarlahti

Enää uusia puutarhakasveja istuttaessa ei kuitenkaan riitä pohtia vain niiden talvenkestoa. Yhtä tärkeää on pohtia, millainen vaikutus istutettavalla kasvilla on ympäröivään luontoon. Puutarhanhoidossa onkin alkanut uudenlaisen vastuullisuuden aika.

Vieraslajeista saattaa olla haittaa paitsi luonnolle, myös ihmisen terveydelle tai taloudelle. Esimerkiksi jättiputket, joita aikoinaan suosittiin näyttävinä tilanjakajina ja suurten pihojen katseenvangitsijoina, aiheuttavat ihmiselle palovamman kaltaista kosketusallergiaa.

Jättitatar puolestaan on aiheuttanut monelle tontinomistajalle pulmia vallatessaan tilaa. Sen torjuntakustannukset nousevat helposti suuriksi, minkä lisäksi kasvimassa heikentää tontin käyttöä ja arvoa. Jatkossa olisikin entistä tärkeämpää ottaa huomioon se, että puutarhaan istutetut kasvit pysyisivät puutarhan rajojen sisäpuolella.

Suomen omenanviljelyn lasketaan alkaneen vuonna 1539, jolloin Suitian kartanonherra Erik Fleming toi mailleen omena- ja päärynäpuiden taimia Virosta. Kuva: Säde Aarlahti

Kansallisen vieraslajilain mukaan kaikkien vierasperäisten lajien päästäminen luontoon on kiellettyä. Tämä siitäkin huolimatta, että suurin osa puutarhoissa kasvavista vieraslajeista ei toistaiseksi ole aiheuttanut Suomen luonnolle minkäänlaista vaaraa tai haittaa.

Kantapään kautta on opittu, että harmittomaltakin tuntuvasta kasvista voi olla suurta haittaa, jos se pääsee leviämään hallitsemattomasti.