

Mustasaarelainen Christoffer Ingo (r.) aloitti 16.7. tehtävänsä kansanedustajana. Hän nousi eduskuntaan mepiksi valitun Anna-Maja Henrikssonin tilalle Vaasan vaalipiiristä.
Ingo kertoo yhdeksi kärkiteemakseen maatalouden. Tältä saralta miehellä onkin paljon aikaisempaa kokemusta.
Hän on tehnyt päivätyönsä viime vuosina ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n maatalouspoliittisena asiantuntijana. Tämä virka jää taakse viimeistään elokuussa.
Asiantuntijatyössä vastaan tuli mielenkiintoisia tilanteita.
Tammikuussa Ingo oli SLC:n kanssa vierailemassa EU:n maatalouskomissaari Janusz Wojciechowskin kabinetissa. Pöydälle nostettiin riistapolitiikka sekä suden, ilveksen ja karhujen aiheuttamat vahingot tuottajille.
”Komissaari otti asian hyvin vastaan, mutta huomasin, että jotain jäi komissaarilla ja erityisavustajilla ymmärtämättä. Sana lynx eli ilves englanniksi ei ollut heille tuttu ja jouduin selittämään viisi minuuttia komissaarille, mikä on ilves.”
Nykyinen työ voi kummitella vielä eduskunnassakin.
”Syksyllä voi tulla tilanteita, joissa saan valiokunnissa lukea omia lausuntojani”, Ingo nauraa.
Syntynyt vuonna 1994.
16.7. aloittanut RKP:n kansanedustajana. Nousi kansanedustajaksi mepiksi valitun Anna-Maja Henrikssonin tilalle.
Hallinto- ja ympäristövaliokunnan jäsen.
Pitää puolisonsa kanssa lammastilaa Mustasaarella.
Ollut monessa mukana paikallispolitiikassa. Toimii esimerkiksi Mustasaaren kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Työskennellyt ruotsinkielisen tuottajajärjestö SLC:n maatalouspoliittisena asiantuntijana.
Koulutukseltaan liiketalouden tradenomi.
Lisäksi Ingolla on lammastila, jota hän pyörittää puolisonsa kanssa.
Ingon tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos viisi vuotta sitten. Uuhia tilalla on 100 kappaletta ja luomuviljelyssä olevaa peltoa 50 hehtaaria.
Aika on kuitenkin rajallista, ja kompromisseja voi olla edessä.
”On pohdittava, voiko lampaita pitää, kun eduskuntatyö alkaa tosissaan. Vuokratyövoimaa olisi käytettävä ja tämä voi olla taloudellisesti haastavaa ”, Ingo sanoo.
Nuoresta iästään huolimatta Ingo on ehtinyt olla politiikassa mukana jo yli kymmenen vuoden ajan. Vuosina 2017-2019 hän oli RKP-nuorten puheenjohtajana. Paikallistasolla tehtäviä on ollut useita. Tällä hetkellä mies toimii Mustasaaren kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Palkkatyön, maatilan pyörittämisen ja politiikan yhdistäminen on ollut toisinaan haastavaa. Unet ovat joskus jääneet vähille.
”Olen ollut kuitenkin todella iloinen omasta maatilasta. Se on auttanut paljon työssäni. En usko, että ilman yrittäjätaustaa olisin saanut äänestäjien luottamusta vaaleissa.”
Tuore kansanedustaja lupaa valvoa tuottajien asemaa.
”Hallitusohjelmassa lukee, että lisää kustannuksia ei saa tulla maataloudelle. Kyllä näitä on kuitenkin eri ehdotuksissa jo nähty. Tässä täytyy olla tarkkana.”
Ingo kertoo, että monia hänen ajamiaan asioita löytyy hallitusohjelmasta. Toteutus on jäänyt kuitenkin vielä uupumaan ja siihen hän haluaisi antaa oman panoksensa.
”Hankintalaki, kilpailulaki ja elintarvikelaki tulee päivittää, kuten myös on hallitusohjelmaan kirjattu. Vielä ei ole kuitenkaan nähty konkreettisia toimenpiteitä näiden eteen.”
Nykyinen markkinatilanne maataloustuotteille on kestämätön.
”Ongelma, joka meidän poliitikkojen pitäisi ratkaista, on se, että markkinat eivät toimi Suomessa. Kuluttajilla on isossa kuvassa vain kaksi isoa ketjua vaihtoehtona, kun he käyvät ruokakaupoilla. Kaupan alalla ei ole todellista kilpailua.”
”Täytyisi saada kunnon sisämarkkina, jossa yrittäminen olisi edes mahdollista.”
Ingon mielestä on kotimainen tuotanto ja omavaraisuus on lopulta arvovalinta, sekä kuluttajille että päättäjille. Täydellinen omavaraisuus ei näy positiivisesti tuottajan kukkarossa.
”Täytyisi saada kunnon sisämarkkina, jossa yrittäminen olisi edes mahdollista.”
”Olen aina ollut sitä mieltä, että omavaraisuudesta ei ole tuottajalle mitään hyötyä. Jos tuotetaan 100 prosenttia jostain maataloustuotteesta, eikä sitä saada vientiin, tämä tarkoittaa ylitarjontaa markkinoilla, mikä laskee hintoja.”
”Tilatasolla olisi välillä jopa parempi, että omavaraisuus olisi alhaisempi. Poliitikkona kannatan korkeaa omavaraisuutta, mutta täytyy ymmärtää, että tämä ei ole tuottajalle paras ratkaisu, vaan tämä on enemmänkin yhteiskunnalle hyvä asia”, Ingo toteaa.
Lisäksi suurpetopolitiikkaan ja susikysymykseen tarvittaisiin ratkaisu. Kansanedustaja uskoo suden kannanhoidollisen metsästyksen olevan mahdollista toteuttaa.
Uusi kansanedustaja näkee koulutuksen tärkeäksi maatalouden tulevaisuudelle. Hänen mielestään tuottajat eivät voi olla vain tuottajia, vaan heiltä vaaditaan nykyään enemmän yrittäjämaista asennetta ja ajattelua.

”Siksi on tärkeää, että maataloudellista koulutusta olisi saatavilla tarpeeksi. Erityisesti taloudellista osaamista tarvitaan, sillä ilman sitä maatilat eivät tule pärjäämään tulevaisuudessa. Olen huomannut, että ainoa yhdistävä tekijä niillä tiloilla, joilla menee parhaiten, on osaavat yrittäjät.”
Laajemmin Ingon mielestä rahaa pitäisi ohjata enemmän ammatilliseen koulutukseen.
”Niille aloille, jossa tarvitaan työvoimaa ei saisi tulla ainakaan lisää leikkauksia.”
Omistamisoikeuteen liittyvät kysymykset ovat tuoreelle kansanedustajalle myös tärkeitä.
”Tässä meillä olisi tosi paljon parannettavaa. Ymmärrän hyvin, että 100 vuotta sitten oli tarpeellista lunastaa maata Suomen sähköistymisen aikaansaamiseksi. Nyt kyseessä ovat kuitenkin kansainväliset rikkaat yritykset, jotka tekevät tuulivoimalla bisnestä. Tästä täytyisi maanomistajien saada oma osansa.”