• Viinarännien hävitystä ja tervahautojen rakentamista – palkitusta pitäjähistoriasta selviää myös nokiotta-nimityksen synty

    Kuortaneesta kertova Nokiottat on Vuoden kotiseututeos.
    Tervahauta syttyi viime heinäkuussa Kuortaneen kuhinoilla paikallisen Lions Clubin tempauksessa.
    Tervahauta syttyi viime heinäkuussa Kuortaneen kuhinoilla paikallisen Lions Clubin tempauksessa. Kuva: Harri Kallio-Kurssi
    Lukemisto|Historia ja perinne
    5.10.202221:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Ritarikuntien kansleri Jussi Nuorteva on valinnut Vuoden kotiseututeos -kilpailun voittajaksi Kuortaneen kunnan kustantaman teoksen Nokiottat – Kuortane ja kuortanelaiset 1860–1960.

    ”Teos on tutkimuksellisesti korkeatasoinen. Se perustuu erittäin laajaan lähdeaineistoon ja suorastaan läkähdyttävän laajaan kirjallisuusluetteloon. Yksittäiset tekstikohdat on todella perusteellisesti dokumentoitu”, Nuorteva kertoo.

    Häntä miellyttää lisäksi kirjoittajien taitava kielen käyttö ja kirjan helppolukuisuus sekä kuvituksen runsaus.

    ”Erityisesti on tässäkin teoksessa aihetta kehua sen kuvitusta. Joka aukeamalla on ainakin yksi kuva tai kaavio, useimmilla enemmänkin kuin yksi. Tämän päivän lukijalle kuva on tärkeä. Asioita on totuttu seuraamaan visuaalisen kerronnan kautta enemmänkin kuin sanallisen”, Nuorteva jatkaa.

    Kirjan ovat kirjoittaneet Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusryhmän jäsenet. Ryhmää vetävä tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto on yksi kirjoittajista. Muut pääkirjoittajat ovat väitöskirjatutkijat Teppo Ylitalo ja Jaakko Mäntylä.

    Sulevi Riukulehto kertoo kihisevänsä tyytyväisyydestä ryhmän saaman palkinnon vuoksi.

    ”Itseään koskevan tiedon tuottaminen on yksi kunnan perustehtävistä. Oman historian kirjoittaminen on hyödyllistä, arvokasta ja ainutkertaista. Siksi se kannattaa tehdä kunnianhimoisesti”, Riukulehto huomauttaa.

    Vuoden kotiseututeoksen palkitsemisella kannustetaan kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuodaan näkyvyyttä kotiseutukirjallisuudelle.

    ”Kuortaneen historia on lukemistani teoksista perinteisin toteutukseltaan. Se on laaja, 639 sivun mittainen, ja sen henkilörekisterissä on yli 1 500 nimeä. Katsoin, että sukupuolijakauma näyttää tässä teoksessa kuitenkin kattavan tasa-arvolain vaatimukset”, Nuorteva sanoo.

    Hänen mukaansa teos on tutkimuksellisesti korkeatasoinen. ”Se perustuu erittäin laajaan lähdeaineistoon ja suorastaan läkähdyttävän laajaan kirjallisuusluetteloon. Yksittäiset tekstikohdat on todella perusteellisesti dokumentoitu.”

    Metsissä sauhusi niin paljon tehtaita, että niitä ei saatu kitkettyä viranomaisten eikä yksityisten voimin.

    Laajamittainen tervanpoltto toi pitkään varallisuutta, mutta lisäsi myös alkoholinkäyttöä.

    Viinan kirot helpottivat vähitellen, mutta kokonaan niistä ei päästy eroon. Salapoltto kukoisti vielä pitkään erityisesti ”Niillä salomailla, jotka ovat Alavuden, Kuortaneen, Lehtimäen ja Töysän rajoilla. Metsissä sauhusi niin paljon tehtaita, että niitä ei saatu kitkettyä viranomaisten eikä yksityisten voimin, vaikka raittiusseura Valonsäteen aktiivitkin tekivät uutterasti ’viinarännien’ hävitysretkiä”, kirjoitetaan teoksessa.

    Nuortevan mukaan vähempikin olisi riittänyt, mutta asian dokumentointi on varmistettu Kirkkoneuvoston pöytäkirjoista ja vuoden 1907 piispantarkastuskertomuksesta sekä lisäksi viidessätoista lehdessä ilmestyneellä 45 lehtiartikkelilla.

    Lisää aiheesta
    • Pirjo Ropponen vastaanotti kultaisen kunniamerkkinsä Leppävirran kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Tiina Nousiaiselta (oik.) ja kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Ann-Mari Karviselta.

      Historia ja perinne | Ropposen pariskunta palkittiin kotiseututyöstä ‒ kotimuseo, perinnemaiseman hoitoa, kylätoimintaa ja luottamustehtäviä

    • Tervan valmistuksella oli iso taloudellinen merkitys 1800-luvun puoliväliin asti muun muassa Kuortaneella. Kuva tervahaudan sytytystapahtumasta Kuortaneen kuhinoilla vuodelta 2019.

      Kirjallisuus | Tervantihkuinen historiakirja nokiottista kertoo ajasta, jolloin alettiin puhua kestävästä metsänkäytöstä

    • "Yhteensä 104 lämpökaivolla säästetään kustannuksia ja parannetaan maailmaa", toimitusjohtaja Jussi Töyrylä sanoo. Urheiluopiston liikunta-, majoitus-, ravintola- ja muut sisätilat levittäytyvät 3,8 hehtaarin alalle. Lämmitettävää tilavuutta 375 000 on kuutiometriä. Vuonna 2020 lämpöenergian kulutus oli 5 526 megawattituntia.

      "Haluamme olla podiumilla kisassa hiilineutraalisuudesta" – Kuortaneen Urheiluopisto vaihtaa turpeen maalämpöön, joka saa sähkövoimaa yli 2 600 aurinkopaneelista

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää