• Tutkimus osoitti, kuinka rokotusten tehoa pystyy vahvistamaan tai heikentämään omalla toiminnallaan

    Kokeessa oli verrattu vasta-aineiden tasoa veressä rokotusten jälkeen vähän tai pitkään nukkuvissa ihmisissä.
    Elimistö kiittää hyvistä unista.
    Elimistö kiittää hyvistä unista. Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Terveydenhuolto
    7.4.202314:00
    Heikki Arvilommi

    Etenkin koronarokotusten yhteydessä on paljon keskusteltu rokotesuojan tehosta ja kestosta – eli miten kauan rokotteen synnyttämät vasta-aineet säilyvät riittävän korkealla torjumaan uusia ja vanhoja virusmuunnoksia.

    Tutkimuksin on todettu, että rokotevaste ei ole samanlainen kaikilla. Esimerkiksi miehillä, ikäihmisillä, hyvin lihavilla, tupakoijilla ja korkeasta verenpaineesta kärsivillä vasta-ainetasot jäävät tavallista alhaisemmiksi.

    Rokoteneuvonnalla näihin asioihin ei valitettavasti pystytä vaikuttamaan.

    Sen sijaan unisuosituksia voidaan ja ehkä pitäisikin antaa. Nimittäin tuore tutkimus muistuttaa, että riittävä yöuni rokotusten aikaan lisää yllättävän paljon tautia torjuvia vasta-aineita.

    Viime vuosina on unen vaikutuksista rokotteiden tehoon julkaistu erilaisia tutkimuksia. Tämä uusin raportti, niin sanottu meta-analyysi, vetää yhteen tulokset.

    Niissä oli verrattu vasta-aineiden tasoa veressä rokotusten jälkeen vähän tai pitkään nukkuvissa 18–60-vuotiaissa ihmisissä. Rokotteet olivat influenssa- tai hepatiittivirusta vastaan. Koronarokotteista ei ollut vielä julkaistu kunnon tutkimuksia.

    Esimerkiksi miehillä, ikäihmisillä, hyvin lihavilla, tupakoijilla ja korkeasta verenpaineesta kärsivillä vasta-ainetasot jäävät tavallista alhaisemmiksi.

    Jos rokotettava oli nukkunut alle kuusi tuntia joko öinä ennen tai jälkeen rokotuksen, vasta-aineita oli huomattavasti vähemmän kuin pitempään nukkuneilla.

    Ero oli merkitsevä etenkin miehissä. Naisten tulosta oli vaikeampi tulkita, sillä heidän hormonaalisesta tilanteesta ei ollut tietoja ja hormonien tiedetään vaikuttavan rokotevasteeseen.

    Tutkijat pitävät todennäköisenä, että tulokset olisivat samanlaisia myös koronarokotteella. He laskivat, että koronaviruksen kohdalla univaje jättäisi vasta-aineet tasolle, jolle normaalivaste laskisi vasta kaksi kuukautta rokotuksen jälkeen.

    Maailman väestöstä vasta 63 prosenttia on saanut täyden sarjan koronarokotteita. Tarve rokotuksiin on siis suuri, ja sitä lisää vielä uusien virusmuunnosten uhka.

    Jotta niistä saatu hyöty olisi mahdollisimman hyvä, kannattaisi rokotusta lähinnä olevat yöt levätä kunnolla. Neuvo on hyvä myös infektioista toipumisessa, koska immuunipuolustus hyötyy levosta.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lisää aiheesta
    • Kylmettyminen ei yksin aiheuta flunssaa, mutta yhteys vilustumiseen on löytynyt.

      Hyvinvointi | Voiko kylmettyminen aiheuttaa flunssan? Tutkimus paljasti yllättävän asian, joka osaltaan vahvistaa vanhan uskomuksen

      Tilaajalle
    • On osoitettu, että tipattoman kuukauden jälkeen alkoholin käyttö on entistä vähäisempää vielä puoli vuotta myöhemmin.

      Koti | Tipattoman tammikuun välitön vaikutus on mitätön, mutta sen hyöty näkyy pitkällä aikavälillä

      Tilaajalle
    • Hengitystieinfektiot, myös influenssat, edeltävät usein sydäninfarkteja ja aivohalvauksia.

      Hyvinvointi | Tutkijat löysivät uuden syyn ottaa influenssarokotuksen: Rokotus suojaa myös aivohalvaukselta

    Artikkelin aiheet
    rokotusten teho
    uni ja immuniteetti
    vasta-aineet
    Koronarokotus
    meta-analyysi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle