• Voiko kylmettyminen aiheuttaa flunssan? Tutkimus paljasti yllättävän asian, joka osaltaan vahvistaa vanhan uskomuksen

    Tutkijat rohkenevat julistaa, että flunssien sesonkivaihtelun selitys on nyt löytynyt.
    Tilaajalle
    Kylmettyminen ei yksin aiheuta flunssaa, mutta yhteys vilustumiseen on löytynyt.
    Kylmettyminen ei yksin aiheuta flunssaa, mutta yhteys vilustumiseen on löytynyt.  Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Hyvinvointi
    15.1.202313:00
    Heikki Arvilommi

    Äiti jaksoi muistuttaa, ettei talvella saunan jälkeen saanut mennä ulos kylmään. Ja pipo piti olla tietenkin aina päässä viileillä keleillä, muuten vilustui. Äidillä oli pointti, sillä onhan se fakta, että flunssat ja muut hengitystieinfektiot ovat kylmien kuukausien tauteja niin täällä pohjoisessa kuin muuallakin maailmassa. Miksi näin on, ei ole aivan selvää.

    On ajateltu, että kylmällä ihmiset ovat enemmän sisätiloissa lähellä toisiaan, immuunipuolustus on vähän kohmeessa tai virukset pysyvät paremmin hengissä kylmässä ja kuivassa. Tuoretta tietoa tarjoaa tutkimus, jossa nenästä löytynyt uudenlainen mekanismi virusten torjuntaan näytti todellakin toimivan nihkeästi kylmässä.

    Lisää aiheesta
    • Mikko Alatalo ottaa mielipidekirjoituksessaan kantaa kaupungistumiseen. Uudenmaan rajat on nyt suljettu koronaepidemian leviämisen estämiseksi.

      "Ruuhkaisissa kaupungeissa taudit leviävät nopeasti – nyt asiat on pakko nähdä uudessa valossa"

    • Karkeapintaisissa kasviksissa, esimerkiksi parsakaalissa, koronavirus näytti säilyvän pitkään, jopa viisi päivää.

      Hyvinvointi | Näistä tuotteista voit saada koronaviruksen kaupassa, selviää tuoreesta tutkimuksesta – leivonnaisissa virukset eivät viihtyneet

    • Käsien pesu on flunssien torjunnassa olennaista.

      Flunssakausi menossa - näin eroavat toisistaan influenssa ja tavallinen flunssa

    Hengitystieinfektioita aiheuttavat virukset tarttuvat useimmiten nenän kautta joko pisaroissa hengitysilmassa tai sormin vietyinä. Tässä Bostonissa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin ensin, miten nenän limakalvolla kamppaillaan virusta vastaan.

    Soluviljelmissä todettiin nenän solujen erittävän pienen pieniä pallosia viruksen kohdatessaan. Pallot olivat solukalvon ympäröimiä ja sisälsivät viruksille haitallisia aineita. Näitä minimiinoja leviää nenän limassa syvemmälle hengitysteihin suojaamaan limakalvojen soluja viruksilta. Kokeissa ne toimivat hyvin korona- ja rinoviruksia vastaan.

    Rinovirukset ovat yleisimpiä flunssan aiheuttajia. Virusten torjunta toimi kahdella tavalla. Minimiinojen pinnalla sojotti samoja vastinkappaleita, joihin virukset solujen pintaankin tarttuvat. Eli miinat harhauttivat viruksia tarttumaan itseensä solujen sijasta, vähän magneettimiinojen tapaan. Niiden sisältö sitten teki viruksista selvää.

    Sitten testattiin, onko kylmällä merkitystä tässä kamppailussa. Ensin koehenkilöiden nenästä tehdyt mittaukset paljastivat, että kylmä ilma laski nenän limakalvojen lämpötilaa viisi astetta. Varsinaisessa kokeessa käytettiin leikkauksissa saatuja eläviä nenän limakalvon paloja. Niitä pidettiin joko 37 tai 32 asteen lämmössä ja testattiin minimiinojen tuottoa ja sisältöä. Viiden asteen lämpötilan lasku vähensi kumpaakin merkitsevästi.

    Tutkijat rohkenevat julistaa, että flunssien sesonkivaihtelun selitys on nyt löytynyt. Ehkäpä osaksi, totuus lienee monivivahteisempi. Yksi on kuitenkin ilmiselvää. Oli sitten ympäristö tai nenä kuinka kylmä, ilman virusta ei tauti tule.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lisää aiheesta
    • Lepo on paras lääke flunssaan.

      Terveydenhuolto | Katso mikä vanha konsti tepsii flunssaan ‒ erikoislääkäri lyttää useimmat

    • Influenssa on viruksen aiheuttama, pahimmillaan henkeä uhkaava hengitystieinfektio.

      Influenssan hoitoon on tulossa uusi lääke – rokote on silti edelleen tehokkain torjuntakeino

    • Kurpitsakeitto on samettisen pehmeää. Halutessaan siihen saa potkua makeasta chilikastikkeesta.

      Reseptit | Mausteinen kurpitsakeitto on samettisen pehmeää ja väriltään kuin aurinko

    • Kun tomaattisato on runsaimmillaan, voit tehdä mausteisen sosekeiton tuoreista tomaateista.

      Mausteinen tomaattikeitto

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa