Lauhat kelit ovat saaneet monet laittamaan sukset varastoon, mutta tilanne ei ole edes eteläisimmässä Suomessa toivoton. Lähes joka pitäjästä löytyy sentään yksi latu, vaikka suurin osa niistä olisikin pois käytöstä.
Parhaimmillaan tiedot ladun kunnosta päivitetään tuoreeltaan pitäjien puskaradioihin ja muihin nettikanaviin. Kannattaakin kysäistä omasta kunnasta, miten tiedotus hoidetaan – ja jos ei paljon mitenkään, niin pyytää parannusta asiaan.
Koko Suomen osalta saa yleissilmäyksen latutilanne.fi-sivustolta. Siellä on kätevä karttapalvelu, jota klikkaamalla voi katsella latutilannetta eri puolilla maata. Valitettavasti monet paikkakunnat eivät päivityksiin ole liittyneet.
Karttapalvelua täydentää samanniminen Facebook-ryhmä, jonne voi kuka tahansa liittyä. Siellä hiihtäjät kertovat toisilleen latujen tilasta eri puolilla maata ja vaikkapa hiihtomajojen tarjonnasta ja aukioloajoista.
Monissa maakunnissa on miellytty tiettyihin tiedotuskanaviin. Hiihtoladut.fi-sivusto antaa aika hyvin tietoa Etelä-Pohjanmaan tilanteesta, ja sen mukaan kelpo latuja on siellä runsaasti tarjolla Alajärveltä Kurikkaan. Pääkaupunkiseudulla latujen ja vaikkapa luistinratojen reaaliaikaisen kunnon näkee parhaiten ulkoliikunta.fi-sivulta.
Edellisten talvien huippumyynti verottaa väkisin nyt menekkiä.
Hiihtäjien Facebook-ryhmiä on lukusia. Kommenttien perusteella osa hiihtäjistä on kilometrien määrässä jo toisella tuhannella, ja toisaalta myös talven oikullisuus näkýy.
Viime viikon kovat tuulet heittivät roskia hiihtäjien kiusaksi, ja monin paikoin ladut ovat nyt melko jäisiä.
Ähtärissä sijaitseva hiihdon erikoisliike Carilainen on huomannut kahden lumitalven jälkeen pientä notkahdusta talvivälineiden kysynnässä. Toisaalta luistelusuksien menekki on tänä talvena ollut selvässä nousussa.
”Luistelusuksilla on nyt helpompi lähteä laduille, vaikka lunta olisi vähänkin”, sanoo toinen liikkeen omistajista Juha Suosalo.
Kysyntää hiljentää väkisin myös aiempien talvien hyvä myynti, sillä harva peruskuntoilija ostaa suksia vuoden tai kahden välein.
”Myös talouden tila vaikuttaa. Kun kaikki on kallista, helpommin katsotaan, mihin rahaa laitetaan.”
Sastamalassa sijaitsevan Häijään Urheilutarvikkeen kauppias Marjut Mäkelä sanoo, että edellisvuosien kuumentunut suksikauppa toi myös haasteita. Yrityksille ei tahtonut riittää tavaraa, sillä vienti veti ulkomaillekin.
Nyt massat vetävät henkeä, mutta hiihtoniilot eivät.
”Aktiiviharrastajat löytävät kyllä lumen ja ostavat välineitä joka vuosi”, hän vakuuttaa.
Valtaosa kuntoilijoista päätyy sukseen, jossa on pito mukana eli enimmäkseen karvapohjasukseen. Perinteinen voideltava suksi on joutunut antautumaan ja päätyy useimmiten edistyneemmille harrastajille.