• MT 100 vuotta sitten: Kesälaidunelämää jatkavaa vasikkaa uhkaa paleltuminen tai nälkäkuolema

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 1.12.1923 myös Vuoksen hirmuisista vesimääristä.
    Keskusosuusliike Hankkija mainosti MT:ssä maidonkuljetusastioita.
    Keskusosuusliike Hankkija mainosti MT:ssä maidonkuljetusastioita. Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    2.12.202314:30
    Tuovi Mäkipere

    Vasikka laitumella

    nähtiin vielä marraskuun 27 pnä Kokemäen pitäjän Ylistaron kylän Käen talon niittyjen välisellä metsätaipaleella. Vasikka oli kokoonsa nähden vuoden vanha ja arvattavasti vielä kesälaitumillaan. Pari metsämiestä, jotka sen näkivät, koettivat ottaa sen kiinni, muita se oli niin villiintynyt, ettei antautunut. Elukkaa uhkaa näin ollen paleltuminen tai nälkäkuolema.

    Vuoksen tulva

    Viime viikon aikana on vedennousu Vuoksessa ollut tavaton. Nousu on ollut 5–10 senttimetriä vuorokaudessa. Matalimmilla rantaseuduilla soudellaan venheillä metsissäkin, ja melkein kaikki rantaniityt ovat täydellisinä järvinä. Viime lauantaina osoitti vesimittari Paakkolan sululla 365 senttimetrin korkeutta, kun normaalikorkeus on 165–180 senttimetriä. Vesi on siis nykyisin noin 2 metriä normaalitasoa korkeammalla.

    Siperialaista karjaruttoa Pietarissa

    Isvestijan mukaan on Pietarissa rekisteröity kaksi tapausta siperialaista karjaruttoa ihmisissä. Kummassakin tapauksessa on uusimpia hoitotapoja käyttäen onnistuttu pelastaa sairastuneet, jotka nyt ovat paranemassa.

    Tuntemattoman miehen ruumiin

    löysivät eräät miehet tiistaina t.k. 27 p:n illalla klo 11 ajoissa Kauhajoen Harjan kylässä jonkun matkan päässä Lohiluoman asemalta Kristiinaan päin, radan varrelta. Mies oli pudonnut postijunasta, mikä sivuuttaa paikan noin 7:n vaiheilla i.p. Kuka ja mistä hän on, on toistaiseksi tietämätöntä, samoinkin, miten onnettomuus on tapahtunut. Tapaturman uhri lienee ijältään 18–19 vuotias. Viranomaiset tutkivat asiaa.

    Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistys ilmoitti MT:ssä karjantarkastuskirjoista.
    Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistys ilmoitti MT:ssä karjantarkastuskirjoista. Kuva: Kansallisarkisto
    Lisää aiheesta
    • Eteläpohjalaisen miehen kansallispuvusta lähtöisin oleva helavyö on nähty muun muassa amerikkalaisen laulaja Cherin sekä Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen jäsenten päällä. Vyötä valmistaa kauhavalainen puukkotehdas Iisakki Järvenpää.

      Historia ja perinne | Helavyöstä tuli tähtien rakastama hitti – näin se päätyi 100 miljoonaa äänitettä myyneen laulajan lantiolle

      Tilaajalle
    • Varusmiehet jonottivat nakkikeitolle varoetäisyyksin. Yhdessä rykelmässä ei saa olla, koska ryhmä olisi silloin helppo havaita ilmasta käsin.

      Yhteiskunta | Näin armeijaruoka on muuttunut – entisistä ylellisyystuotteista on tullut arkea

    • Paksulumisina talvina hevonen oli lujilla. Ensin poletettiin jälki tyhjällä reellä ja sitten aluksi pienillä kuormilla. Kuva on vuodelta 1958.

      Historia ja perinne | Suomenhevonen oli ihmeveturi, joka kiskoi tonnien painoiset tukkikuormat ‒ kunnon hevosmies piti työkaveristaan hyvää huolta, mutta metsiin mahtui myös eläinrääkkääjiä

      Tilaajalle
    • MT 10.11.1923.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Jos mielii piirtää eduskuntatalon ja voittaa 60 000 markkaa, aikaa on puolisen vuotta

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää