• Äiti- ja isäpuolen ei pidä ryhtyä tiskirätiksi, terapeutti neuvoo

    Uusperheissä riitoja aiheuttavat usein meille kaikille tutut arkiset asiat. ”Hyvin pienistä asioista erimielisyydet usein lähtevät.”
    Tilaajalle
    Bonusvanhemman ei kannata ryhtyä ”poliisiksi”, vaan kasvatusvastuu on yhä biologisella vanhemmalla, psykoterapeutti muistuttaa.
    Bonusvanhemman ei kannata ryhtyä ”poliisiksi”, vaan kasvatusvastuu on yhä biologisella vanhemmalla, psykoterapeutti muistuttaa. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Lukemisto|Perhe
    5.1.202521:00
    Janica Pörhönen

    Bonusvanhemmalla ei ole lähtökohtaisesti elatusvelvollisuutta tai oikeuksia bonuslapsensa tietojen saantiin tai kasvatukseen.

    Arjessa kuitenkin bonusvanhempi tulee väistämättä jossain vaiheessa ottamaan osaa puolison lapsen kasvatusta koskeviin kysymyksiin.

    Uusperheessä eripuraa ja jopa riitoja aiheuttavat eniten arkiset tottumukset ja tavat. Tällaisia ovat ruutuaika, ruokailu, kotiintuloajat ja läksyjen teko. Asiasta kertoo psykoterapeutti ja Suomen uusperheiden liiton toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo.

    ”Uusperheen muodostuminen on vähän sama kuin kaksi kulttuuria yhdistyisi. Meillä kantasuomalaisillakin voi olla keskenään hyvin erilaiset toimintakulttuurit perheessä”, Heikinheimo sanoo.

    Eripuraa voi syntyä esimerkiksi, jos puolison lapset ovat tottuneet siihen, että iltapalaa saa syödä sohvalla tai tiskejä ei tarvitse laittaa koneeseen.

    ”Hyvin pienistä asioista erimielisyydet usein lähtevät”, Heikinheimo korostaa.

    Ristiriitaisissa tilanteissa hän kannustaa uusperheen aikuisia sekä lapsia keskustelemaan sitä, minkälaisia sääntöjä juuri meidän perheessä tarvitaan.

    ”Viime kädessä perheen aikuiset ovat säännöistä vastuussa, mutta usein joustamista totutuista tavoista tarvitaan kaikilta.”

    Bonusvanhemman ei tarvitse rakastaa toisen lapsia, mutta lapsille pitää käyttäytyä reilusti, neuvoo psykoterapeutti.
    Bonusvanhemman ei tarvitse rakastaa toisen lapsia, mutta lapsille pitää käyttäytyä reilusti, neuvoo psykoterapeutti. Kuva: Sanne Katainen

    Kuinka paljon bonusvanhemman on oltava valmis joustamaan? Mitä kaikkea pitää sietää puolison lapsilta?

    Heikinheimon mukaan bonusvanhemman ei missään nimessä pidä olla tiskirätti, joka sietää mitä tahansa käytöstä puolisolta tai hänen lapsiltaan.

    ”Jos lähtee tiskirätiksi tai ovimatoksi, opettaa itselle ja muille, että minua on oikeus kohdella näin. Rakastuneena saattaa helposti sietää mitätöivää käytöstä, kuten ohittamista tai etteivät muut hoida omia sovittuja velvollisuuksia”, hän painottaa.

    ”Jos bonuslapsi ei esimerkiksi tervehdi, vaikka se olisi itselle tärkeää, on syytä puhua lapsen vanhemman kanssa. Kaikkien perheenjäsenten on muistettava hyvät käytöstavat, vaikka omassa elämässä olisi haasteita. Jokaisella on oikeus olla hyväksytty ja näkyvä.”

    Heikinheimon mukaan omista henkisistä ja fyysisistä rajoista on tärkeä pitää joustamisen keskelläkin kiinni. Ellei niitä kunnioiteta, kannattaa miettiä, mitä on valmis kestämään parisuhteen vuoksi.

    ”Jos lähtee tiskirätiksi tai ovimatoksi, opettaa itselle ja muille, että minua on oikeus kohdella näin.” Kirsi Heikinheimo

    Lisää aiheesta
    •  ”Haluan olla lasten elämässä tärkeä aikuinen, mutta en kävellä vanhempien yli päätöksissä", äänekoskelainen Laura Eskelinen kuvailee suhdetta miehensä lapsiin.

      Ihmissuhteet | Yhteinen joulu

      Tilaajalle
    • Avioeron jälkeen lypsykarjatilallinen Tapio Leinonen jäi asumaan kotitilalleen Vaalaan 170 neliöiseen omakotitaloon, jossa lapset asuvat vuoroviikoin.

      Perhe | Maitotilallisen Tapio Leinosen parisuhde päättyi avioeroon, mutta pari löysi ratkaisunsa toimivaan vanhemmuuteen

      Tilaajalle
    Uusperhe opettaa ja edellyttää puhumista. Kaikkien perheenjäsenten on opittava kertomaan tunteista ja tarpeistaan, kun yhteistä historiaa ei ole kovin paljon, kertoo Kirsi Heikinheimo.
    Uusperhe opettaa ja edellyttää puhumista. Kaikkien perheenjäsenten on opittava kertomaan tunteista ja tarpeistaan, kun yhteistä historiaa ei ole kovin paljon, kertoo Kirsi Heikinheimo. Kuva: Sanne Katainen

    Bonusvanhempi voi kokea tunteita ääripäästä toiseen, kun hän hakee rooliaan perheessä.

    ”Toisessa ääripäässä hän saa bonuslasten myötä kauan kaipaamansa perheen, kokee syvää rakkautta ja merkityksellisyyden kokemusta.”

    Toisaalta tunteet voivat olla myös erittäin vaikeita.

    ”Toisinaan bonusvanhempi voi kokea mustasukkaisuutta lasta kohtaan tämän vanhemmaltaan saamasta huomiosta ja ajasta. Bonuslapsi voi myös muistuttaa puolison entisestä elämästä ja herättää kurjia tunteita heidän yhteisestä ajastaan.”

    Heikinheimon mukaan joskus bonuslapsi kokee uuden aikuisen olevan syyllinen biologisten vanhempiensa eroon. Tämä on täysin ymmärrettävää, vaikka ei totta olisikaan.

    ”Puolison lapsi voi esimerkiksi käyttäytyä bonusvanhemmalle kuin hän olisi ilmaa, käyttäytyä kurjasti tai toteamalla, ettei hänellä ole mitään merkitystä.”

    Psykoterapeutti muistuttaa, että jokaisella on oltava turvallinen ja tervetullut olo.

    ”Ohittava ja epätoivottu käytös on tärkeä ottaa ensin aikuisten kesken puheeksi. Biologisen vanhemman tehtävä on ottaa asia puheeksi myös lapsen kanssa ja etsiä yhdessä ratkaisua kaikkien hyvinvoinnin turvaamiseksi”, hän neuvoo.

    Lisää aiheesta
    • Kaustisella asuva Kenneth Jylhä elää joka toinen viikko lapsiperheen arkea. Joka toinen viikko talo tyhjenee, ja seuraa pitää vain Töpsö-kissa.

      Ihmissuhteet | Puoliksi läsnä

      Tilaajalle
    • Vaikka Yli-Jaakkola joutui laittamaan ison osan pelloistaan vuokralle sairastelunsa myötä, sukutilan jatkaminen on hänelle hyvin tärkeää. ”En halua olla se viimeinen sukupolvi, joka myy esi-isiensä työn.”

      Ihmissuhteet | Maajussi-Kalle koki avioeron, sitten tulehduskierre pakotti luopumaan päätoimisesta viljelystä ‒ nyt hän oppinut jotain olennaista parisuhteista ja etsii sitä televisiossa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”