

Bonusvanhemmalla ei ole lähtökohtaisesti elatusvelvollisuutta tai oikeuksia bonuslapsensa tietojen saantiin tai kasvatukseen.
Arjessa kuitenkin bonusvanhempi tulee väistämättä jossain vaiheessa ottamaan osaa puolison lapsen kasvatusta koskeviin kysymyksiin.
Uusperheessä eripuraa ja jopa riitoja aiheuttavat eniten arkiset tottumukset ja tavat. Tällaisia ovat ruutuaika, ruokailu, kotiintuloajat ja läksyjen teko. Asiasta kertoo psykoterapeutti ja Suomen uusperheiden liiton toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo.
”Uusperheen muodostuminen on vähän sama kuin kaksi kulttuuria yhdistyisi. Meillä kantasuomalaisillakin voi olla keskenään hyvin erilaiset toimintakulttuurit perheessä”, Heikinheimo sanoo.
Eripuraa voi syntyä esimerkiksi, jos puolison lapset ovat tottuneet siihen, että iltapalaa saa syödä sohvalla tai tiskejä ei tarvitse laittaa koneeseen.
”Hyvin pienistä asioista erimielisyydet usein lähtevät”, Heikinheimo korostaa.
Ristiriitaisissa tilanteissa hän kannustaa uusperheen aikuisia sekä lapsia keskustelemaan sitä, minkälaisia sääntöjä juuri meidän perheessä tarvitaan.
”Viime kädessä perheen aikuiset ovat säännöistä vastuussa, mutta usein joustamista totutuista tavoista tarvitaan kaikilta.”

Kuinka paljon bonusvanhemman on oltava valmis joustamaan? Mitä kaikkea pitää sietää puolison lapsilta?
Heikinheimon mukaan bonusvanhemman ei missään nimessä pidä olla tiskirätti, joka sietää mitä tahansa käytöstä puolisolta tai hänen lapsiltaan.
”Jos lähtee tiskirätiksi tai ovimatoksi, opettaa itselle ja muille, että minua on oikeus kohdella näin. Rakastuneena saattaa helposti sietää mitätöivää käytöstä, kuten ohittamista tai etteivät muut hoida omia sovittuja velvollisuuksia”, hän painottaa.
”Jos bonuslapsi ei esimerkiksi tervehdi, vaikka se olisi itselle tärkeää, on syytä puhua lapsen vanhemman kanssa. Kaikkien perheenjäsenten on muistettava hyvät käytöstavat, vaikka omassa elämässä olisi haasteita. Jokaisella on oikeus olla hyväksytty ja näkyvä.”
Heikinheimon mukaan omista henkisistä ja fyysisistä rajoista on tärkeä pitää joustamisen keskelläkin kiinni. Ellei niitä kunnioiteta, kannattaa miettiä, mitä on valmis kestämään parisuhteen vuoksi.
”Jos lähtee tiskirätiksi tai ovimatoksi, opettaa itselle ja muille, että minua on oikeus kohdella näin.” Kirsi Heikinheimo

Bonusvanhempi voi kokea tunteita ääripäästä toiseen, kun hän hakee rooliaan perheessä.
”Toisessa ääripäässä hän saa bonuslasten myötä kauan kaipaamansa perheen, kokee syvää rakkautta ja merkityksellisyyden kokemusta.”
Toisaalta tunteet voivat olla myös erittäin vaikeita.
”Toisinaan bonusvanhempi voi kokea mustasukkaisuutta lasta kohtaan tämän vanhemmaltaan saamasta huomiosta ja ajasta. Bonuslapsi voi myös muistuttaa puolison entisestä elämästä ja herättää kurjia tunteita heidän yhteisestä ajastaan.”
Heikinheimon mukaan joskus bonuslapsi kokee uuden aikuisen olevan syyllinen biologisten vanhempiensa eroon. Tämä on täysin ymmärrettävää, vaikka ei totta olisikaan.
”Puolison lapsi voi esimerkiksi käyttäytyä bonusvanhemmalle kuin hän olisi ilmaa, käyttäytyä kurjasti tai toteamalla, ettei hänellä ole mitään merkitystä.”
Psykoterapeutti muistuttaa, että jokaisella on oltava turvallinen ja tervetullut olo.
”Ohittava ja epätoivottu käytös on tärkeä ottaa ensin aikuisten kesken puheeksi. Biologisen vanhemman tehtävä on ottaa asia puheeksi myös lapsen kanssa ja etsiä yhdessä ratkaisua kaikkien hyvinvoinnin turvaamiseksi”, hän neuvoo.