
Uusperheen äiti Laura Eskelinen vietti viime jouluaattoa ensimmäistä kertaa niin, että miehen entinen vaimo eli lasten äiti oli paikalla anoppilassa.
Anoppilassa oli myös Lauran aviomies, heidän 1-vuotias yhteinen lapsensa, miehen ja entisen vaimon yhteiset lapset, Eskelisen anoppi ja miehen sisko.
Olohuoneen takassa ritisi tuli, aidossa kuusessa kimalteli punaista ja kultaista, lahjapaperikasoja lojui siellä täällä. Muhkeat lumikinokset ympäröivät järven rannalla sijaitsevaa mökkiä.
”En oikein näe, että mikään muu vaihtoehto olisi parempi. Lapsilla on oikeus olla sisarusporukalla yhdessä. Me kunnioitamme lasten toiveita ja tarpeita”, sanoo Eskelinen.
”On myös mahtavaa, että he saavat nähdä aattona molempia vanhempiaan”, hän jatkaa.

Monenlaisia reaktioita tuli tutuilta ja läheisiltä, kun Eskelinen kertoi viettäneensä aaton miehen ex-vaimon kanssa.
”Oli sellaisia oho-reaktioita ja lauseita, että mä en kyllä koskaan pystyisi tuohon”, Eskelinen sanoo ja lisää:
”Jos ensimmäinen spontaani ajatus on että ei missään nimessä, lähtisin miettimään, mistä sellainen ajatus tulee?”
Omat ystävät eivät Eskelisen elämää tosin hämmästele, koska he tuntevat hänet hyvin.

Tämän vuoden joulun alla Eskelisen mielessä pyörii kysymys. Olisiko kohteliasta ostaa joululahja myös miehen ex-vaimolle? Jouluaattoa vietetään taas yhdessä, anoppilassa.
”Kaikki muutkin saavat minulta lahjoja. Mietin, että lasten äidinkin voisi olla kiva saada minulta jotain.”
Laura myöntää, ettei ole taitava käsityössä tai värkkäämään itseaskartelemia lahjoja. Aiempina vuosina hän on joskus keitellyt ystävilleen erikoisempia hilloja ja pakannut ne purkkeihin.
Eskelinen päätyy usein ostolahjoihin. Se on ruuhkavuosia pyörittävälle äidille luontevin ratkaisu.
Vielä hetken Eskelisellä on onneksi aikaa miettiä kysymystä itsekseen, ennen kuin joulu on ovella.
”Oli sellaisia oho-reaktioita ja lauseita, että mä en kyllä koskaan pystyisi tuohon.”
Miehen ex-vaimo suhtautuu minuun äärimmäisen kunnioittavasti, Eskelinen kertoo.
”Hän on luonteeltaan rauhaa rakastava, mukava ja lämmin”, Eskelinen kuvailee.
Naiset puhuvat yhdessä lasten kuulumisista. Nykyään kun suhde on läheisempi, vaihdetaan myös esimerkiksi työkuulumisia.
Eskelisestä välittyy samanlaista lämpöä. Aito hymy nousee kasvoille toistuvasti haastattelun aikana.
Vaikka joulu katkaisee arjen rytmin hetkeksi, perheessä pyörii tuttu vuoroviikkorytmi.
Joka toisen viikon miehen lapset ovat äidillään ja joka toisen viikon isällään, Eskelisen ja hänen miehensä kodissa.
Perheeseen kuuluu myös tammikuussa kaksi vuotta täyttävä yhteinen tytär.
Koti sijaitsee Keitele-järven rannalla Äänekoskella Keski-Suomessa.

Eskelisen mukaan vuoroviikkoarki on paras vaihtoehto heidän kohdallaan.
”On lasten etu viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempien kanssa.”
Vuoroviikkoarjessa huomaisi Eskelisen mielestä hyvin, jos jokin olisi pielessä. Mutta isäviikkoina kotiin saapuvat aina tasapainoiset, tyytyväiset lapset.
”Koen olevani etuoikeutettu. Tiedän, että osa uusperheellisistä kipuilee tosi paljon suhteessa entisiin kumppaneihin. Meillä kuitenkin homma toimii hienosti ja ehkäpä erityisesti siitä on kiittäminen juurikin isojen lasten äitiä.”

Eskelinen kertoo, että asiat sujuvat niin hyvin, että aina ei edes lasten isää tarvita välikätenä.
”Marraskuussa olin menossa itse taaperon kanssa seurakunnan järjestämään askarteluiltaan. Ajattelin, että askartelu voisi olla kiva juttu miehen ja äidin kuopukselle. Laitoin lasten äidille viestiä, voisiko ja haluaisiko kuopus tulla meidän kanssamme askarteluiltaan.”
Äiti antoi Eskelisen mukaan luvan.
Niin Eskelinen ajoi miehen lasten äidin pihaan ja otti eskarilaisen kyytiin.
Lapset pääsivät leikkaamaan kartonkia, kahistelemaan silkkipaperia, liimaamaan tonttuja ja valoja. Syntyi jouluisia kortteja ja lasipurkkiin tehtyjä asetelmia.
”Pääasiassa kuitenkin vanhemmat hoitavat lasten asiat keskenään, ja sitä haluan kunnioittaa”, Eskelinen sanoo.
Laura kertoo olevansa myös Whatsapp-ryhmässä, jossa on hänen miehensä lasten huoltojoukot, humoristisesti ilmaistuna. Ryhmässä vaihdetaan lasten kuulumisia ja sovitaan asioita.
”Saatan lähettää kuvia miehen lapsista heidän äidilleen. Uskon, että häntä ilahduttaa nähdä kuvia lapsista isäviikkoina.”
’”Koen olevani etuoikeutettu. Tiedän, että osa uusperheellisistä kipuilee tosi paljon suhteessa entisiin kumppaneihin.”

Eskelinen uskoo, että hänen aviomiehelleen on huojentavakin asia, että Lauran ja ex-vaimon suhde on toimiva.
”Kyseessä on kuitenkin kaksi ihmistä, joiden henkinen hyvinvointi on perheen toiminnan kannalta todella tärkeä. Uskon, että hän saattaa olla myös tyytyväinen siihen, että hänen ei tarvitse itse muistaa ihan kaikkea vaan voin olla apuna hoitamassa asioita tarvittaessa itsekin.”
Eskelinen ajattelee, ettei jokaisen uusperheellisen tarvitse toimia samoin kuin hän, että suhde puolison entiseen kumppaniin olisi yhtä läheinen. Jokainen perhe on erilainen ja tilanteet vaihtelevia.
Yksi neuvo sopii hänen mukaansa jokaiselle uusperheelliselle.
”Haastaviakin tilanteita voi tulla eteen, mutta ennen kuin lähtee kiistelemään, kannattaa miettiä edistääkö se lasten hyvinvointia. Vedä ensin happea. Kannattaisi myös puhua jollekin, jotta voisi saada työkaluja omien tunteiden ja ajatustensa käsittelyyn.”
Monen perheen joulu – niin ydin- kuin uusperheessä – on vaikea johtuen ihmisten ristiriitaisista odotuksista ja toiveista.
Eskelinen kannustaa vastaavissa tilanteissa joustavaan asenteeseen.
”Perinteiden ei tarvitse olla päiväsidonnaisia. Kalenteri on vain ihmisten keksintö. Kannattaa järjestää sellainen joulu, että jokaiselle on jotakin.”
Hänen mukaansa uusperheelläkin on lupa luoda aivan uusia perinteitä.
Esimerkiksi Eskelisen kotona on viime vuosina lämmitetty aatonaaton palju. Sinne on voinut ottaa pullollisen joululimsaa tai olutta.

31-vuotias uusperheen äiti Äänekoskelta.
Perheeseen kuuluu aviomies, miehen 14-, 12- ja 6-vuotiaat lapset aiemmasta avioliitosta ja yhteinen 1-vuotias tytär.
Harrastaa hiihtoa, luonnossa liikkumista, suunnistusta ja veneilyä.
Viestinnän asiantuntija Luonnonvarakeskuksella.
Viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Laukaassa.
Yllättävä tieto: Suorittanut konserttikanteleella musiikin perusopinnot.
Kun tämän vuoden jouluaatto pimenee pimenemistään, Eskelinen, hänen miehensä ja taapero lähtevät kävelemään anoppilasta kotiinsa, joka sijaitsee kivenheiton päässä.
Ehkä tänäkin jouluna on kermankuohkeat hanget, kuin suloinen joulukortin maisema.
Kun taapero on unessa, Eskelinen haaveilee suklaarasian avaamisesta ja yhdestä viinilasillisesta, jos vain jaksaa pysyä hereillä.
Yksi asia on kuitenkin varmaa.
Vuoroviikkoarki jatkuu juhlankin keskellä.
Ja Eskelinen aikoo tehdä kaikkensa, jotta kaikki lapset tuntisivat itsensä arvokkaiksi, tyytyväisiksi ja rakastetuiksi.