•  ”Haluan olla lasten elämässä tärkeä aikuinen, mutta en kävellä vanhempien yli päätöksissä", äänekoskelainen Laura Eskelinen kuvailee suhdetta miehensä lapsiin.
    ”Haluan olla lasten elämässä tärkeä aikuinen, mutta en kävellä vanhempien yli päätöksissä", äänekoskelainen Laura Eskelinen kuvailee suhdetta miehensä lapsiin. Kuva: Hanne Manelius

    Yhteinen joulu

    31-vuotias uusperheen äiti Laura Eskelinen kertoo, miten toimiva suhde puolison entisen kumppanin kanssa onnistuu.
    Tilaajalle
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    19.12.202420:00
    Janica Pörhönen

    Uusperheen äiti Laura Eskelinen vietti viime jouluaattoa ensimmäistä kertaa niin, että miehen entinen vaimo eli lasten äiti oli paikalla anoppilassa.

    Anoppilassa oli myös Lauran aviomies, heidän 1-vuotias yhteinen lapsensa, miehen ja entisen vaimon yhteiset lapset, Eskelisen anoppi ja miehen sisko.

    Olohuoneen takassa ritisi tuli, aidossa kuusessa kimalteli punaista ja kultaista, lahjapaperikasoja lojui siellä täällä. Muhkeat lumikinokset ympäröivät järven rannalla sijaitsevaa mökkiä.

    ”En oikein näe, että mikään muu vaihtoehto olisi parempi. Lapsilla on oikeus olla sisarusporukalla yhdessä. Me kunnioitamme lasten toiveita ja tarpeita”, sanoo Eskelinen.

    ”On myös mahtavaa, että he saavat nähdä aattona molempia vanhempiaan”, hän jatkaa.

    Karjalankarhukoira ja saksanseisoja tahtovat aina olla mukana uusperheen yhteisissä hetkissä.
    Karjalankarhukoira ja saksanseisoja tahtovat aina olla mukana uusperheen yhteisissä hetkissä. Kuva: Hanne Manelius

    Monenlaisia reaktioita tuli tutuilta ja läheisiltä, kun Eskelinen kertoi viettäneensä aaton miehen ex-vaimon kanssa.

    ”Oli sellaisia oho-reaktioita ja lauseita, että mä en kyllä koskaan pystyisi tuohon”, Eskelinen sanoo ja lisää:

    ”Jos ensimmäinen spontaani ajatus on että ei missään nimessä, lähtisin miettimään, mistä sellainen ajatus tulee?”

    Omat ystävät eivät Eskelisen elämää tosin hämmästele, koska he tuntevat hänet hyvin.

    Laura Eskelinen tykkää määritelmästä sosiaalinen vanhempi uusperheessä. Kuvassa saksanseisoja.
    Laura Eskelinen tykkää määritelmästä sosiaalinen vanhempi uusperheessä. Kuvassa saksanseisoja. Kuva: Hanne Manelius

    Tämän vuoden joulun alla Eskelisen mielessä pyörii kysymys. Olisiko kohteliasta ostaa joululahja myös miehen ex-vaimolle? Jouluaattoa vietetään taas yhdessä, anoppilassa.

    ”Kaikki muutkin saavat minulta lahjoja. Mietin, että lasten äidinkin voisi olla kiva saada minulta jotain.”

    Laura myöntää, ettei ole taitava käsityössä tai värkkäämään itseaskartelemia lahjoja. Aiempina vuosina hän on joskus keitellyt ystävilleen erikoisempia hilloja ja pakannut ne purkkeihin.

    Eskelinen päätyy usein ostolahjoihin. Se on ruuhkavuosia pyörittävälle äidille luontevin ratkaisu.

    Vielä hetken Eskelisellä on onneksi aikaa miettiä kysymystä itsekseen, ennen kuin joulu on ovella.

    ”Oli sellaisia oho-reaktioita ja lauseita, että mä en kyllä koskaan pystyisi tuohon.”

    Eskelinen on hankkinut jo kaikki joululahjat muutamaa lukuun ottamatta.
    Eskelinen on hankkinut jo kaikki joululahjat muutamaa lukuun ottamatta. Kuva: Hanne Manelius

    Miehen ex-vaimo suhtautuu minuun äärimmäisen kunnioittavasti, Eskelinen kertoo.

    ”Hän on luonteeltaan rauhaa rakastava, mukava ja lämmin”, Eskelinen kuvailee.

    Naiset puhuvat yhdessä lasten kuulumisista. Nykyään kun suhde on läheisempi, vaihdetaan myös esimerkiksi työkuulumisia.

    Eskelisestä välittyy samanlaista lämpöä. Aito hymy nousee kasvoille toistuvasti haastattelun aikana.

    Vaikka joulu katkaisee arjen rytmin hetkeksi, perheessä pyörii tuttu vuoroviikkorytmi.

    Joka toisen viikon miehen lapset ovat äidillään ja joka toisen viikon isällään, Eskelisen ja hänen miehensä kodissa.

    Perheeseen kuuluu myös tammikuussa kaksi vuotta täyttävä yhteinen tytär.

    Koti sijaitsee Keitele-järven rannalla Äänekoskella Keski-Suomessa.

    Laura Eskelinen asuu Keiteleen rannalla Suolahdella aviomiehensä, 1-vuotiaan tyttären ja miehen kolmen lapsen kanssa, jotka ovat heidän luonaan vuoroviikoin.
    Laura Eskelinen asuu Keiteleen rannalla Suolahdella aviomiehensä, 1-vuotiaan tyttären ja miehen kolmen lapsen kanssa, jotka ovat heidän luonaan vuoroviikoin. Kuva: Hanne Manelius

    Eskelisen mukaan vuoroviikkoarki on paras vaihtoehto heidän kohdallaan.

    ”On lasten etu viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempien kanssa.”

    Vuoroviikkoarjessa huomaisi Eskelisen mielestä hyvin, jos jokin olisi pielessä. Mutta isäviikkoina kotiin saapuvat aina tasapainoiset, tyytyväiset lapset.

    ”Koen olevani etuoikeutettu. Tiedän, että osa uusperheellisistä kipuilee tosi paljon suhteessa entisiin kumppaneihin. Meillä kuitenkin homma toimii hienosti ja ehkäpä erityisesti siitä on kiittäminen juurikin isojen lasten äitiä.”

    Suurin haaste uusperhearjessa on ollut Eskeliselle, miten hän esittelee itsensä miehen lasten vanhempainillassa. ”Se kertoo siitä, että ongelmat ovat aika pieniä.”
    Suurin haaste uusperhearjessa on ollut Eskeliselle, miten hän esittelee itsensä miehen lasten vanhempainillassa. ”Se kertoo siitä, että ongelmat ovat aika pieniä.”  Kuva: Hanne Manelius

    Eskelinen kertoo, että asiat sujuvat niin hyvin, että aina ei edes lasten isää tarvita välikätenä.

    ”Marraskuussa olin menossa itse taaperon kanssa seurakunnan järjestämään askarteluiltaan. Ajattelin, että askartelu voisi olla kiva juttu miehen ja äidin kuopukselle. Laitoin lasten äidille viestiä, voisiko ja haluaisiko kuopus tulla meidän kanssamme askarteluiltaan.”

    Äiti antoi Eskelisen mukaan luvan.

    Niin Eskelinen ajoi miehen lasten äidin pihaan ja otti eskarilaisen kyytiin.

    Lapset pääsivät leikkaamaan kartonkia, kahistelemaan silkkipaperia, liimaamaan tonttuja ja valoja. Syntyi jouluisia kortteja ja lasipurkkiin tehtyjä asetelmia.

    ”Pääasiassa kuitenkin vanhemmat hoitavat lasten asiat keskenään, ja sitä haluan kunnioittaa”, Eskelinen sanoo.

    Laura kertoo olevansa myös Whatsapp-ryhmässä, jossa on hänen miehensä lasten huoltojoukot, humoristisesti ilmaistuna. Ryhmässä vaihdetaan lasten kuulumisia ja sovitaan asioita.

    ”Saatan lähettää kuvia miehen lapsista heidän äidilleen. Uskon, että häntä ilahduttaa nähdä kuvia lapsista isäviikkoina.”

    ’”Koen olevani etuoikeutettu. Tiedän, että osa uusperheellisistä kipuilee tosi paljon suhteessa entisiin kumppaneihin.”

    Eskelinen sanoo, että on sekä lasten että aikuisten etu, että kaikkien osapuolten välit ovat toimivat.
    Eskelinen sanoo, että on sekä lasten että aikuisten etu, että kaikkien osapuolten välit ovat toimivat. Kuva: Hanne Manelius

    Eskelinen uskoo, että hänen aviomiehelleen on huojentavakin asia, että Lauran ja ex-vaimon suhde on toimiva.

    ”Kyseessä on kuitenkin kaksi ihmistä, joiden henkinen hyvinvointi on perheen toiminnan kannalta todella tärkeä. Uskon, että hän saattaa olla myös tyytyväinen siihen, että hänen ei tarvitse itse muistaa ihan kaikkea vaan voin olla apuna hoitamassa asioita tarvittaessa itsekin.”

    Eskelinen ajattelee, ettei jokaisen uusperheellisen tarvitse toimia samoin kuin hän, että suhde puolison entiseen kumppaniin olisi yhtä läheinen. Jokainen perhe on erilainen ja tilanteet vaihtelevia.

    Yksi neuvo sopii hänen mukaansa jokaiselle uusperheelliselle.

    ”Haastaviakin tilanteita voi tulla eteen, mutta ennen kuin lähtee kiistelemään, kannattaa miettiä edistääkö se lasten hyvinvointia. Vedä ensin happea. Kannattaisi myös puhua jollekin, jotta voisi saada työkaluja omien tunteiden ja ajatustensa käsittelyyn.”

    Lisää aiheesta
    • Avioeron jälkeen lypsykarjatilallinen Tapio Leinonen jäi asumaan kotitilalleen Vaalaan 170 neliöiseen omakotitaloon, jossa lapset asuvat vuoroviikoin.

      Perhe | Maitotilallisen Tapio Leinosen parisuhde päättyi avioeroon, mutta pari löysi ratkaisunsa toimivaan vanhemmuuteen

      Tilaajalle
    • Kaisa Koposella on viisi koiraa. Kuvassa ovat katraan vanhin ja nuorin: jämtlanninpystykorva Herkko ja puolivuotias suomenpystykorva Kuura.

      Perhe | Kaisa Koponen jäi yksinhuoltajaksi 23-vuotiaana – tällaista on asua maalla kahdestaan lapsen kanssa

      Tilaajalle

    Monen perheen joulu – niin ydin- kuin uusperheessä – on vaikea johtuen ihmisten ristiriitaisista odotuksista ja toiveista.

    Eskelinen kannustaa vastaavissa tilanteissa joustavaan asenteeseen.

    ”Perinteiden ei tarvitse olla päiväsidonnaisia. Kalenteri on vain ihmisten keksintö. Kannattaa järjestää sellainen joulu, että jokaiselle on jotakin.”

    Hänen mukaansa uusperheelläkin on lupa luoda aivan uusia perinteitä.

    Esimerkiksi Eskelisen kotona on viime vuosina lämmitetty aatonaaton palju. Sinne on voinut ottaa pullollisen joululimsaa tai olutta.

    Laura Eskelinen tykkää puuhastella jatkuvasti jotain ja pitää itsensä toimeliaana.
    Laura Eskelinen tykkää puuhastella jatkuvasti jotain ja pitää itsensä toimeliaana.  Kuva: Hanne Manelius

    Laura Eskelinen

    31-vuotias uusperheen äiti Äänekoskelta.

    Perheeseen kuuluu aviomies, miehen 14-, 12- ja 6-vuotiaat lapset aiemmasta avioliitosta ja yhteinen 1-vuotias tytär.

    Harrastaa hiihtoa, luonnossa liikkumista, suunnistusta ja veneilyä.

    Viestinnän asiantuntija Luonnonvarakeskuksella.

    Viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Laukaassa.

    Yllättävä tieto: Suorittanut konserttikanteleella musiikin perusopinnot.

    Kun tämän vuoden jouluaatto pimenee pimenemistään, Eskelinen, hänen miehensä ja taapero lähtevät kävelemään anoppilasta kotiinsa, joka sijaitsee kivenheiton päässä.

    Ehkä tänäkin jouluna on kermankuohkeat hanget, kuin suloinen joulukortin maisema.

    Kun taapero on unessa, Eskelinen haaveilee suklaarasian avaamisesta ja yhdestä viinilasillisesta, jos vain jaksaa pysyä hereillä.

    Yksi asia on kuitenkin varmaa.

    Vuoroviikkoarki jatkuu juhlankin keskellä.

    Ja Eskelinen aikoo tehdä kaikkensa, jotta kaikki lapset tuntisivat itsensä arvokkaiksi, tyytyväisiksi ja rakastetuiksi.

    ”Meille on tärkeää, että lapset saavat olla yhdessä aattona, ja me kaikki aikuiset tulemme oikein mukavasti juttuun”, Eskelinen kertoo.
    ”Meille on tärkeää, että lapset saavat olla yhdessä aattona, ja me kaikki aikuiset tulemme oikein mukavasti juttuun”, Eskelinen kertoo. Kuva: Hanne Manelius
    Lisää aiheesta
    • Kaustisella asuva Kenneth Jylhä elää joka toinen viikko lapsiperheen arkea. Joka toinen viikko talo tyhjenee, ja seuraa pitää vain Töpsö-kissa.

      Ihmissuhteet | Puoliksi läsnä

      Tilaajalle
    • Jari Sinkkonen on lääketieteen tohtori, lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja Pelastakaa Lapset ry:n entinen ylilääkäri. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joiden teemoina ovat olleet lasten kasvun ja kehityksen vaiheet.

      Perhe | Onnistuisiko eroperheen arki niin, ettei lasten tarvitse muuttaa? Psykiatri pitää yhtä kotia parhaana ratkaisuna lapsille

    • Noin joka kymmenes lapsi Suomessa kasvaa uusperheessä. Kuvan perhe ei liity juttuun.

      Ihmissuhteet | Uusperhe on mahdoton yhtälö, mutta tietty asenne saa arjen onnistumaan

    Artikkelin aiheet
    uusperhe
    joulu
    perhearki
    vanhemmuus
    perhesuhteet
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja