Muistatko Vanemuinen, Georg Otsin, Fantaasian ja Vana Tallinin? Kymmenet laivat ovat vuosikymmenten varrella rakentaneet yhteyttä Suomen ja Viron välille

Laivaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on nykyisin niin vilkasta ja itsestään selvä osa maiden ja kansojen välistä kanssakäymistä, että on vaikea kuvitella, miten uusi ilmiö se loppujen lopuksi on.

Liikenne loppui täysin Neuvostoliiton pakkoliitettyä Viro itseensä toisessa maailmansodassa. Parikymmentä seuraavaa vuotta kaupallista liikennettä ei Suomen ja neuvostotasavallaksi muuttuneen Viron välillä ollut.

Ensimmäisenä laivana Helsingistä Tallinnaan aloitti keväällä 1965 Neuvostoliiton valtiollisen varustamon Vanemuine-laiva, jonka korvasi jo seuraavasta vuodesta lähtien saman omistajan Tallinn.

Vielä vuosien ajan laivayhteys toimi vain keväästä syksyyn. Siinä missä vain viisi vuotta aiemmin käynnistynyt matkustaja-autolauttaliikenne Ruotsiin vilkastui nopeasti yhä suurempine ja ylellisempine laivoineen aina 1980-luvun lopulle asti, Tallinnan-liikenteessä kehitys pääsi todelliseen kasvuvauhtiinsa vasta 1990-luvulla Viron jälleen itsenäistyttyä.

Neuvosto-Viron ja myöhemmin myös itsenäistyneen Viron viranomaiset jarruttivat monin tavoin liikenteen kehitystä. Vielä 1990-luvulla suomalaisvarustamoilla oli vaikeuksia saada laituripaikkoja Tallinnan matkustajasatamasta.

Suomalaislaivoilla oli pitkään vaikeuksia saada laituripaikkoja Tallinnan satamasta. Kuvassa suomalaisalukset Viking XPRS ja Nordlandia Tallinnassa. Kirjan kuvitusta. 

Uuden yhteyden käynnistymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Laiva- ja merihistorian harrastaja ja alan kirjojen kustantaja Peter Raudsepp on tehnyt mittavan ja vuosia kestäneet työn kootessaan yhteen moottorialuksilla harjoitetun liikenteen vaiheet helmikuussa julkaistuun Tallinnan-liikenteen moottorialukset -kirjaansa.

Nimensä mukaisesti kirja on ennen muuta kattava ja runsaasti kuvitettu kirja kaikista niistä kymmenistä – pienemmistä ja suuremmista, hitaammista ja nopeammista – laivoista, jotka ovat liikennöineet Suomen ja Viron välillä vuosina 1965–2023.

Se on silti myös muuta: Se on perinpohjainen kuvaus maiden ja kansojen suhteiden kehityksestä, politiikasta ja Viron kehityksestä suljetusta Neuvosto-tasavallasta moderniksi itsenäiseksi EU-maaksi. Kaikessa arkisuudessaan juuri laivaliikenteen kehitys kuvaa erinomaisesti sitä, miten sukulaiskansojen suhde kuluneiden vuosikymmenten aikana on kehittynyt.

Teos kuvaa hyvin myös matkailukulttuuria ilmiönä: Siinä missä monille virolaisille Suomi on ollut paikka työn ja toimeentulon hankkimiseen – toki itsenäistymiseen asti matkustaminen oli lähes kiellettyä – suomalaisille Tallinna on ollut ja on osin yhä aikuisten huvipuisto: matkailua etelänaapuriin leimasi alusta asti halpa viina, jonka merkitys ei ole edelleenkään kadonnut, jonkin verran vain vähentynyt. Laivamatkalla kuunnellaan suomalaista viihdemusiikkia tai tuijotetaan venäläishenkistä varieteeta.

Myös halpojen elintarvikkeiden ja Suomea edullisempien palveluiden perässä on Viroon matkustettu.

Tämä laiva liikennöi Helsingin ja Tallinnan väliä Tallinkin laivastossa neljänä talvikautena 1990-luvulla nimellä Saint Patrick II. Alus oli tyypillinen aikansa Tallinnan-laiva: se työskenteli alun perin Viking Linen Ruotsin-liikenteessä vuosina 1972–1981 nimellä Aurella. Ennen Tallinkille päätymistään se liikennöi muun muassa Irlanninmerellä. Laiva romutettiin lopulta tänä vuonna. Kirjan kuvitusta. Kuva: Raud Publishing

Vaikka Tallinnan-liikenteen moottorialukset -kirja onkin syvä sukellus kahden maan yhteiseen historiaan, sen pääosassa ovat laivat.

Teos esittelee jokaisen Suomen ja Viron välillä liikennöineen aluksen paitsi liikennöintivuosinaan myös sitä ennen ja sen jälkeen: telakalle tehdystä tilauksesta aina nykyhetkeen muissa tehtävissä tai mahdolliselle romurannalle asti.

Valitettavasti kirjan rakenne ei parhaalla mahdollisella palvele tämän valtavan tietomassan esittämistä. Kuvaukset laivojen vaiheista on upotettu samaan tekstiin kaiken muun aineiston kanssa. Koska kirjassa ei ole myöskään nimi- ja asiahakemistoa, yksittäisen aluksen historia hukkuu 435 sivun massaan. Lukijaa olisi auttanut, mikäli kunkin laivan esittely olisi nostettu irralleen muusta tekstistä omiksi kainalojutuikseen.

Runsaan kuvatarjonnan avulla itse koetut alukset kuitenkin löytyvät sivuilta. Epäilemättä itse kullekin siinä ohessa muistuu mieleen yksi jos toinenkin kokemus omilta matkoilta.

Tallinnasta on kehittynyt vilkas ja moderni satama suurelta osin Helsingin-liikenteen imussa. Kirjan kuvitusta. Kuva: Raud Publishing

Tallinnan-liikenteen moottorialukset. Raud Publishing. 435 sivua. Kuva: Raud Publishing