• Tiesitkö: Banaani ei olekaan hedelmä ‒ maailmalla vaanii tauti, joka voi tuhota tuntemamme banaanin lopullisesti

    Länsimaissa syödään melkein pelkästään yhden lajikkeen banaaneja.
    Cavendish-lajike on länsimaissa käytännössä synonyymi sille, miltä banaanin oletetaan näyttävän ja maistuvan.
    Cavendish-lajike on länsimaissa käytännössä synonyymi sille, miltä banaanin oletetaan näyttävän ja maistuvan.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Ruoka
    24.8.202419:00
    Tuovi Mäkipere

    Banaani on kätevä hedelmä, joka maistuu niin pikkulapselle kuin huippu-urheilijalle. Mutta eipä banaani oikeastaan olekaan hedelmä, vaan marja.

    Marjan sisällä on siemeniä, joten on helppo ymmärtää, että esimerkiksi siemeniä täynnä oleva mustikka on marja. Siemeniä on kuitenkin myös banaanin sisällä – ne ovat niitä pikkuruisia mustia pisteitä, joita näkee, jos banaania viipaloi.

    Ruokakaupoissa myytävät banaanit ovat kuitenkin sen verran jalostettua sorttia, että siemeniä on hyvin maltillinen määrä verrattuna villinä kasvaviin banaaneihin.

    Yksi Panaman taudin vastaisen taistelun haasteista koskee kuluttajien makutottumuksien muuttamista.

    Nykyään lähes kaikki länsimaissa syötävät banaanit ovat Cavendish-lajiketta, joka on jalostettu yllättävän lähellä meikäläisiä leveyspiirejä, nimittäin Chatsworthin kartanon kasvihuoneissa Englannin keskiosissa.

    1830-luvulla kartanon pääpuutarhuri Joseph Paxton jalosti ensimmäisen Cavendish-banaanin Mauritiukselta tuoduista kasveista. Maailmanlaajuisen läpimurtonsa Cavendishit tekivät 1950-luvulla.

    Siihen asti suosituin banaanilajike oli ollut nimeltään Gros Michel, mutta kyseisen lajikkeen banaaneja alkoi ensin Panamassa ja sitten muuallakin Keski- ja Etelä-Amerikassa vaivata Panaman taudiksi nimetty sieni.

    Cavendish osoittautui immuuniksi silloiselle Panaman taudille, mutta jo 1990-luvulla tauti ilmestyi uudessa muodossa riivaamaan banaanifarmeja.

    Vaikka Cavendish ei suinkaan ole ainoa banaanilajike, se on länsimaissa käytännössä synonyymi sille, miltä banaanin oletetaan näyttävän ja maistuvan.

    Niinpä yksi Panaman taudin vastaisen taistelun haasteista koskee kuluttajien makutottumuksien muuttamista.

    Lähde: Time 18.11.2019

    Lisää aiheesta
    • Mustikka kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Pohjois-Euroopasta Aasiaan kurkottavalla vyöhykkeellä.

      Marjat ja sienet | Tiesitkö: Kutsutko mustikkaa englanniksi sanalla ”blueberry”? – Tällöin kyseessä on laji, joka ei kasva meillä luonnonvaraisena

    • Reilun kaupan banaaneita löytyy S-ryhmän kaupoista jatkossa vain asiakastoiveesta.

      Ruoka | Suomalaisten suosikkibanaanit katosivat S-kaupoista: Asiakkailta vaaditaan toimia, jos banaaneja haluaa jatkossakin ostaa

    • Erilaiset kaalit voivat vähentää riskiä sairastua tyypin 1 diabetekseen.

      Ruoka | Tutulla hedelmällä ehkä yhteys lasten suurempaan diabetesriskiin – marjat ja kaali saattavat suojata, kertoo suomalaistutkimus

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle